Mediapersoona Kana vieraili KaukoLuotaimessa 29.03.2006

Kana alias Marianna Alanen kävi vaihtamassa kuulumisiaan KaukoLuotaimessa keskiviikkona 29. maaliskuuta. Marianna tuli aikoinaan nuorisolle tunnetuksi Popstars –ohjelmasta. Hän pärjäsi kilpailussa viidentoista parhaan joukkoon ja sai levytyssopimuksen Edel Recordsilta.
Kanalta ilmestyi WRAP -debyyttialbumi kesällä 2003, jota edelsivät sinkut Kontti Norjaan ja Sanamainari. Artisti sanoitti itse kaikki rap-kappaleensa ja keikkaelämä käynnistyi mukavasti muutamaksi kuukaudeksi Gimmelin kiertueen lämppärinä.
Vuosi 2005 toi mukanaan uudet kujeet ja luvassa oli kokonaisvaltainen uudistuminen. Marianna päätti viimeinkin toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa. Tuloksena on syntynyt hienoja uusia kappaleita, jotka ovat tyyliltään hyväntuulista poppia.
Tulevaisuudessa ilmestyvän kakkosalbumin ensimmäinen sinkku Sähkövirta tehtiin yhteistyössä Sähkö- ja teleurakoitsijaliiton kanssa. Marianna on tehnyt lisäksi mainoksia ja esittänyt tällä hetkellä televisiossa pyörivän Suurin pudottaja –ohjelman tunnuskappaleen Saan kaiken muuttumaan.
Audio
Kana kertoo urakehityksestään
Kesto: 3:19
Audio
Kana työstää uutta tuotantoa
Kesto: 3:47
Petri Voutilainen 04.04.06
petri.voutilainen@toimitus.hattu.net
- Katso myös
- » Kanan kotisivut
- » Kanan juontama Top7 -lista






