Ohita navigointi

Essentia laulaa ihmisten pahuudesta

Tamperelainen rockyhtye Essentia esiintyi Gloriassa maaliskuun viimeisenä päivänä juuri ennen vuorokauden vaihtumista huhtikuun puolelle.

Tampereelta kotoisin oleva Essentia soittaa melodista mättörokkia. Kokoonpano koostuu viidestä nuoresta rokkarista, jotka ovat soittaneet musiikkia lähes koko ikänsä. Heidän tuotoksensa Bad Karma -ep ilmestyi kauppoihin maaliskuussa, jota edelsi rankka keikkarupeama.

Essentian periaatteena on hoitaa fanejaan jakamalle heille pullaa valistuksen kera. Heidän välispiikkeinä ei ole outoa kuulla keskustelua pikaruuasta tai USA:n ulkopoliitiikasta. Kokoonpano ei tule ainakaan kaatumaan huumorintajun puutteeseen, sillä jäsenet haluvavat pitää hauskaa yhdessä.

- Yhtyeemme alkuperäinen nimi oli Persentia. Olin aikoinaan kolarissa, jossa naamani meni paskaksi. Minun oli pakko saada jostain ihoa, jota jouduttiin ottamaan pepustani. Sieltä sitä sitten raastatettiin juustohöylällä muutama palanen. Tällä hetkellä puhun perseelläni, Joonas kertoo nauraen yhtyeensä nimen historiasta.

Tampereen Kaupunginvaltuutettunakin tutuksi tullut Joonas Lepistö vastaa kappaleiden sanoittamisesta yhdessä kokoonpanon muiden jäsenten kanssa. Laulaja tekee aluksi loistavia kappaleita, joista kitaristi Sammy tekee radiopopjuustobiisejä.

- Sovitusprosessi muuttaa eniten biisejä, koska Joonaksen tuomat raakileet ovat keskeneräisiä. Laulajan tuomat ideat muuttuvat aivan toisenlaisiksi treenikämpällä koko porukan voimin, kitaristi Adam kertoo.

Audio sisällön logo Audio
Tamperelainen rockyhtye Essentia julkaisi Bad Karma -ep:n

Kesto: 12:43

Lataa podcast mp3-muodossa



Petri Voutilainen 12.04.06
petri.voutilainen@toimitus.hattu.net

Katso myös
» Essentian kotisivut
» Ääni ja Vimma 2006 Free Your Mindissa