Free Your Stars: Paratiisi
Ryhmäteatterissa sai 26. helmikuuta 2004 ensi-iltansa Esa Leskisen ohjaama ja Michael Baranin kirjoittama näytelmä Paratiisi, joka käsittelee tekijöiden mukaan globalisaatiota ja arvojen ja ympäristön tuhoutumista.
Ryhmäteatterin kevään uutuus Paratiisi avautuu katsojalle nykyaikaisen elämän kuvauksena; Dan (Martti Suosalo) on kiireinen yritysmies, jonka työpäivät sujuvat puhelinten kanssa taistellessa, ja Olka (Miina Turunen) on kovan elämän nähnyt sähkömies. Molemmilla on työnsä ulkopuolella omat rakkaansa, mutta Suosalon viitoittamaa tietä he aloittavat uuden yhteisen elämänsä.
Pari matkustaa maailmalla ja tapaa Amerikassa, Japanissa ja Pohjanmerellä Danin tuttavia, joita kaikkia näyttelee taidokkaasti Pertti Sveholm. Murtaen suomea puhuva virolainen antiikkikauppias Priit on Sveholmin esittämänä näytelmän ehdotonta ykkösantia; nahkatakki, mustat kiiltelevät kengät, ruudukas trendipaita, isot kaulakorut ja rintakarvat kruunaavat upeasti näytellyn hahmon.
Juonen muu ulosanti onkin sitten täyttä arvoituksellisuutta. Maailmanmatkailun aikana näytelmään astuvien Danin tyttären Xanin (Pihla Penttinen) ja menneisyyden naisen (Kati Outinen) myötä Paratiisin pakka sekoittuu täysin ja mukaan tulee tyylitöntä kielenkäyttöä, naisten välisiä suutelukohtauksia ja sanatonta hiljaisuutta. Kun vielä näytelmän loppupuolella Martti Suosalon roolihenkilö Dan hyppii alastomana näyttämöllä, on sekasortoinen ja mauton kokonaisuus valmis.
Paratiisin ainoana henkiinherättäjänä toimii hyvin toteutettu ääni-, valaistus- ja lavastussuunnittelu. Alun rauhoittava musiikki, ensimmäisen puoliskon vaikuttavat valotaideteokset ja näyttämön katossa kulkeva lentokone painuvat luonteellansa katsojan mieleen. Maskeerauskin on onnistunutta Kati Outisen näyttelemän nuutuneen naisen kohdalla.
Free Your Stars: **
Matias Orola, kuvat: Tanja Ahola/Ryhmäteatteri 29.02.04
matias.orola@toimitus.hattu.net
Free Your Stars
2004
» Liliom» Shrek 2
» Karvinen Elokuva
» Harry Potter 3
» Hanna Pakarinen
» Veljeni Leijonamieli
» Antti Tuiskun albumi
» Keväällä isä sai siivet
» Idols DVD
» Miss Saigon
» Paratiisi
» Hitlerin sateenvarjo
» Baby Dough
» Vuoden 2003 jutut






