Digitelevision taustoja ja tarjontaa
Kaikki televisiolähetykset on tarkoitus muuttaa Suomessa digitaalisiksi 31.8.2007 alkaen.
Free Your Mindin toimittajat selvittävät digitaalisen television taustoja ja tarjontaa vuonna 2004 videoin, kuvin ja tekstein.
Hallitus teki 4. maaliskuuta periaatepäätöksen, että Suomessa siirrytään elokuussa 2007 ainoastaan digitaalisiin lähetyksiin. Päätös tehtiin lähtökohtana se, että kaikilla suomalaisilla täytyy olla hyvissä ajoin ennen siirtymistä mahdollisuus saada digitaalisen television palvelut kohtuullisin kustannuksin ja vaivatta. Liikenne- ja viestintäministeriö muistuttaa, että monien taloyhtiöiden antennijärjestelmät kaipaavat uusimista ennen kuin digikatselu onnistuu.
Matias Orola, Milla Kaikkonen 18.05.04
matias.orola@toimitus.hattu.net, milla.kaikkonen@toimitus.hattu.net
Digi-tv 2004
» Index - Etusivu» Digitan verkko
Kanavaesittelyjä
» Mtv3+» Nelonen
» Subtv
» YLE Nuoret
» YLE Teema






