Ohita navigointi

Uutiskampanja haastaa koululaiset

Yleisradio haastaa peruskoululaiset kertomaan, mitä uutiset ovat ja mitä ne heille merkitsevät. 'Uutiset ja sä' nimisessä kampanjassa koululaiset luovat omat näkemyksensä uutisista julisteille, jotka ripustetaan tammikuussa ympäri maata kaduille ja bussipysäkeille. Vierailimme kampanjan tiimoilta Yleisradion uutistoimituksessa.

YLE24:n uutistoimitus tekee töitä Helsingin Pasilassa ympäri vuorokauden. Kuva: Milla Kaikkonen/Free Your Mind.

Koululaisten tuotokset näyttävästi esille
Yleisradion syksyllä käynnistämän koulukampanjan myötä peruskouluikäisillä lapsilla ja nuorilla on hyvä tilaisuus saada omat kättensä jäljet näyttävästi esille. Koululaisten näkemykset uutisista saadaan katukuvaan tammikuun 2004 aikana.
"Haluamme saada lapset ja nuoret kertomaan omia kokemuksiaan ja suhtautumistaan uutisiin. Olemme kiinnostuneita tietämään, miten he näkevät ja kokevat uutiset, ja mitä uutiset heille merkitsevät. Samalla kampanja on meille myös todella hyvää palautetta siitä, miten meidän pitäisi omassa työssämme ottaa lapsia ja nuoria huomioon. Tässä koko kampanjassa on monia ulottuvuuksia.", toimittaja Antti Karhumäki kertoo.

Mainosta YLE24:n digitaaliselle tuotannolle
YLE24:n kulttuuriuutisissa työskentelevän Karhumäen mukaan kampanjan tarkoituksena on myös herättää aikuisille ja kadulla liikkuville ajatuksia siitä, miten lapset kokevat uutiset laajenevan mediamaailman keskellä. Kampanja on hyvää mainosta YLE24:n uutistoimitukselle ja digitaaliselle tuotannolle.
"Toivottavasti kampanjan myötä digitaalinen tv-kanavamme muistettaisiin ja se saisi näin lisänostetta. Mainosten ilmestyttyä kaduille ja bussipysäkeille katsojien ja toimituksemme välille syntynee vuoropuhelua."

Uutisten kuvavirta lähtee YLE24:n ohjaamosta eteenpäin televisiojakeluun. Kuva: Milla Kaikkonen/Free Your Mind.

Nykyuutisissa aiheita myös nuorille
Pari vuosikymmentä sitten tv-uutiset olivat Karhumäen mukaan selkeästi aikuisten ohjelma.
"Aina kun uutiset tulivat televisiosta, lasten piti olla hiljaa ja kunnioittaa aikuisten katseluhetkeä."
Uutislähetyksiä ei tuohon aikaan katsottu nuorten keskuudessa paljon, koska kiinnostavia uutisaiheita ei ollut esittelyssä. Tämän päivän uutisissa tulee vastaan otsikoita, jotka kiinnostavat erityisesti nuoria.
"Esimerkiksi populäärikulttuuri on noussut selkeästi muutaman vuoden aikana uutisissa esille. Jos on kyse jostain selkeästä uutisilmiöstä, joka liittyy sille osa-alueelle, meillä ei ole mitään ongelmaa nostaa sitä lähetykseen. Nuorekkaat uutisilmiöt katsotaan tärkeäksi uutisvälitykseksi siinä missä muukin."

Uutisia pitäisi tutkia kriittisesti
Antti Karhumäki pitää nykyisen koulujärjestelmän mediakasvatusta 1980-luvun opetusta parempana. Hän uskoo, että nuoret suhtautuvat tänäpäivänä uutisiin kriittisemmin kuin ennen.
"Nuorten ja aikuisten kannattaa suhtautua uutisiin kriittisesti, sillä kuvavirta on nykyään tavattoman suuri. Vain pieni osa kansainvälisten uutistoimistojen kuvavirrasta suodattuu lopullisiin lähetyksiimme."
Karhumäki saa seurata uutisvirtaa erikoisasemasta, koska hän toimii niin toimittajana kuin television katsojanakin.
"Olen kriittinen erityisesti uutis- ja ajankohtaisohjelmien seuraajana. Tämä kriittisyys ei tarkoita sitä, että pitäisi olla kriittinen kriittisyyden vuoksi - terve epäily on vain hyvä asia."


Real Video


Uutisten maailmasta kertoo YLE24:n toimittaja Antti Karhumäki.

Kesto : 05:14

Hitaat yhteydet | 56 kbps
Nopeat yhteydet | 256 kbps




Matias Orola, Milla Kaikkonen 19.12.03
matias.orola@toimitus.hattu.net, milla.kaikkonen@toimitus.hattu.net

Katso myös
» Yleisradion koulukampanja 'Uutiset ja sä'
» YLE24:n kulttuuriuutisten kotisivu