Ohita navigointi

Musiikin kotikopiointi yleisintä internetistä

Internetistä kopioidaan musiikkia kotikäyttöön enemmän kuin alkuperäisiltä CD-levyiltä. Yksityiseen käyttöön CDR-levyille kopioidusta aineistosta puolet on itse tehtyä. Toinen puoli on pääosin tekijänoikeudellisesti suojattua musiikkia. Itse tehdystä aineistosta yleisin laji on kuvat, mikä kertoo digitaalisten kameroiden yleistymisestä kotitalouksissa.

Tiedot perustuvat Teoston yksityisen kopioinnin hyvitysmaksuyksikön Otantatutkimus Oy:llä teettämään tuoreeseen tutkimukseen. Sen suunnitteluun osallistuivat opetusministeriö ja tekijänoikeusjärjestöt. Puhelinkyselyn otos oli 1001 haastateltavaa, jotka edustavat Manner-Suomen 15-74-vuotiasta väestöä. Vastaavia selvityksiä on tehty vuodesta 2002 lähtien

Yleisin tapa tallentaa musiikkia on kopiointi Internetistä tietokoneen kovalevylle. Puolet kotitallentajista oli imuroinut musiikin Internetistä. Vuosi sitten luku oli alle 30 prosenttia. Alkuperäiseltä, julkaistulta CD:ltä tallentaminen on sen sijaan vähentynyt vuodessa 53 prosentista 30 prosenttiin vastaajista.


Musiikin tallennus kovalevylle yleistynyt vauhdilla


Jo lähes puolella suomalaisista on käytössään kotona, työ- tai opiskelupaikassa tallentava CD-asema. Vielä kaksi vuotta sitten vain neljäsosalla kansalaisista oli vastaava tallennusmahdollisuus.

Syksyllä 2004 runsaat 29 prosenttia kaikista suomalaisista oli tallentanut musiikkia digitaaliseen muotoon eli CDR-levylle, mp3-tallentimelle, minidiscille tai tietokoneen kovalevylle. Kaksi vuotta sitten 17 prosenttia vastaajista ilmoitti harrastaneensa musiikin digitaalista tallentamista. Musiikkia digitaalisesti kopioineilta kysyttiin lisäksi, mihin he viimeksi tallensivat. Näistä 39 prosenttia oli tallentanut tietokoneen kovalevylle, elokuussa 2003 heitä oli 24 prosenttia. Vastaavasti digitaalisten audiotallentimien kuten mp3-tallentimien osuus on noussut vuodessa 6 prosentista 15 prosenttiin.

Digitaalinen tallentaminen on kaikenikäisten harrastusta. Musiikkia digitaaliseen muotoon tallentaa kuitenkin tyypillisimmin edelleenkin 15-24-vuotias mies. 44 prosenttia tästä joukosta ilmoitti vähentäneensä alkuperäisten musiikkitallenteiden ostoja. Kaikissa ikäryhmissä vaikutus oli selvästi levyostoja vähentävä.


Tallennusmahdollisuus DVD:lle yleistymässä


DVD:lle tallentamisesta tehtiin nyt ensimmäisen kerran erillinen tutkimus, johon haastateltiin 762:ta henkilöä. Lähes 28 prosentilla suomalaisista on käytössään tietokoneen tallentava DVD-asema ja lähes 10 prosentilla erillinen televisioon kytkettävä DVD-soitin. Noin 13 prosentilla oli kotona tyhjiä DVD-levyjä. DVD:lle tallentaminen on selvästi harvinaisempaa kuin CDR:lle tallentaminen. Eniten DVD-tallennusta harrastavat nuoret miehet.

Yksityiseen käyttöön DVD-levyille kopioidusta aineistosta puolet on itse tehtyä. Toinen puoli on pääosin tekijänoikeudellisesti suojattuja elokuvia ja TV-ohjelmia. Itse tehdystä aineistosta yleisin laji on itse kuvatut videot ja valokuvat.


Hyvitysmaksutuotot jaetaan taiteen tekijöille


Vuonna 2003 Suomeen tuotiin yli 19 miljoonaa yksityiskäyttöön tarkoitettua CDR-levyä. Tämän vuoden myyntiarvio on 20 miljoonaa kappaletta. Näistä noin puoleen kopioidaan musiikkia. Kopioiden määrä on yhtä suuri kuin maassamme myytyjen alkuperäisäänitteiden.

Tyhjiä DVD-levyjä tuotiin maahamme viime vuonna yksityiskäyttöön 0,5 miljoonaa kappaletta. Kuluvan vuoden ennuste on yli kaksi miljoonaa levyä.

EU-direktiivi edellyttää hyvitystä yksityisestä kopioinnista.Suomessa kaksi vuosikymmentä käytössä ollut hyvitysmaksujärjestelmä on osoittautunut tehokkaaksi tavaksi järjestää hyvitys teosten kotikopioinnista. Teoston toimitusjohtaja Katri Sipilä muistuttaa, että kopioinnista hyötyvät kuluttajat, laiteteollisuus ja operaattorit. "On kohtuullista, että myös kopioitavan sisällön tekijät saavat osuuden heidän teoksillaan ansaitusta hyödystä tapahtuupa kopiointi millä tavalla hyvänsä. Tallennustekniikat kehittyvät ja muuttuvat. Tärkeää on, että lainsäädäntö pysyy tämän kehityksen vauhdissa", Sipilä sanoo.

Toimitusjohtaja Sipilä painottaa, että hyvitysmaksutuotoilla tuetaan laajasti suomalaista kulttuuria. Vuonna 2003 hyvitysmaksutuotto oli 10 miljoonaa euroa. Opetus­ministeriö tekee vuosittain päätöksen varojen jakamisesta. Osa varoista tilitetään suorina korvauksina yksittäisille tekijöille ja osa käytetään tekijöiden yhteisiin tarkoituksiin. Henkilökohtaisina tilityksinä eri taiteenalojen tekijöille jaettiin viime vuonna yhteensä 5,7 miljoonaa euroa ja loput tekijöiden yhteisiin tarkoituksiin, kuten elokuva-, video- ja musiikkituotantojen tukemiseen.

Esimerkiksi CDR-levyn hintaan sisältyy 20 sentin hyvitysmaksu. Maksun kerää ja tilittää opetusministeriön valtuuttamana Teosto.

Lähde: http://www.hyvitysmaksu.fi -lehdistötiedote



Jonne Laakso 08.12.04
jonne.laakso@toimitus.hattu.net

Katso myös
» http://www.hyvitysmaksu.fi
» Teosto ry

IT-artikkelit

»Vakavia haavoittuvuuksia löydetty Windows käyttöjärjestelmistä
»Googlen vuosiraportti
»Suomen suurin piraattisivusto poliisin hampaissa
»BSA-Turvallisen ja laillisen verkkoympäristön edistäjä
»Piratisti haastattelussa
»Musiikin kotikopiointi yleisintä internetistä
»Selainsota