Ohita navigointi

Provinssirock -03 - CMX

CMX

CMX oli tämän vuoden Provinssirockin lauantaina päälavan viimeinen kotimainen esiintyjä. Ilma oli kylmä, mutta bändi keräsi suuren määrän yleisöä.


- Täällä nyt ei kuitenkaan ollut sellasta erityistä tunnelmaa, puuttu sellanen tosi jännä olo. Meillä oli vaan tunnin setti, niin jouduttiin rutistamaan kaikki pieneen tilaan ja oli vielä helvetin kylmä jopa lavalla vaikka siellä on valot ja yrittää riehua sen verran kuin jaksaa. Oli kyllä mielenkiintoinen ja haastava tilanne esiintyä, laulaja A. W. Yrjänä kertoo.


Yrjänä sanoo käyneensä Provinssissa bändejä katsomassa ensimmäisen kerran 16-vuotiaana.

- Joskin silloin ei kuitenkaan koskaan kattonut niitä orkestereita vaan riehu tuolla leirintäalueella ja kaatuili telttojen päälle. Nykyään ei kaatuile telttojen päälle vaan kaatuilee tuolla omassa takahuonekopissa keikan jälkeen, Yrjänä nauraa.


Toisin kuin monet muut festaribändit, CMX jättää usein festarisetistään pois kaikista suurimpia hittibiisejään.

- On meillä ollu joskus sellasia kesiä, että soitetaan 5-10 biisejä, jotka on suurimmalle osalle ihmisistä tuttuja, mutta nyt ei olla mietitty ollenkaan sellasta. Ollaan yritetty kasata sellasta ohjelmistoa, joka kuulostaa meidän korvaan hyvältä meidän soittamana. Ettei tunnelman kasvatus lähtis siitä, mitkä on ihmisten odotukset vaan siitä, että orkesterin nautinto välittyis yleisölle. Soittaminen on kuitenkin tunteiden ja energian välitystä, oli se energia sitten millaista tahansa.


Yrjänä on enemmän klubi- kuin festariesiintymisten kannalla.


- Festivaaleilla energianvälitystoiminta on hankalampaa ja kaikki liikkeet pitää tehdä suhteettoman isosti, ei riitä vain pelkkä soittaminen. Sitten pitäis vielä kappaleiden välissä huutaa mauttomuuksia, ei oikein irtoa. Eikä klubikeikoille oikein kukaan tuu sattumalta toisin kuin festareilla.


Yrjänän mukaan festarifiilis koostuu osittain juuri siitä tyypillisestä, että ympäriltä löytyy mutaa, ilma on ainakin osittain huono, teltta on varastettu, tyttöystävä karannut toisen matkaan ja itsekin on tullut käyttäydyttyä typerästi.
Se on yks aspekti, niin kuin tiivistettynä kaikki hienous ja kurjuus. Tuntuu täällä Provinssissa, että tää on se tapahtuma, jonne kaikki tutut on siirtyneet, Seinäjoelle metsään sääskien syötäväksi.


CMX menee studioon työstämään kymmenettä levyään kesän lopulla ja aikataulu näyttää olevan varsin kiireinen.
Tosiaan studioon elokuun 18.päivä, levy ulos marraskuun 11. Jos mitään onnettomuuksia tai haavereita tapahtuu niin se levy siirtyy ens vuoden puolelle, koska aikataulu on niin tiukka. Mä olen nyt tehnyt 15 laulua, joista 2/3 osaa päätymässä levylle. Nyt yritetään tehdä erilaista levyä, koska jos kymmenenteen levyyn asti pääsee ja se kuulostaa samalta kuin edellinen niin pitäis tappaa itsensä, Yrjänä lopettaa nauraen.



Anniina Asikainen 23.06.03
fym@hattu.net

Katso myös
» CMX netissä
» Ylen Multifoorumi

Provinssirock -03

Jutut:
» CMX

» Tehosekoitin: "Mielummin pienellä lavalla"

» Extreme Duudsoneiden Jukka: ”Hammaslääkäri pelottaa!”