Ohita navigointi

Junassa

Auringonlasku maisema

Päiväkirja kertoo työmatkoista.

Torstai 30.10.10.03
Nukuttaa. Tekisi mieli käpertyä jonkun kainaloon ja nukkua. Katselen ympärilleni. Mitä jos muina miehinä nojaisin pääni vieressäni istuvan miehen olkapäähän? Hän lukee lehteä. Tilanne olisi hänelle varmaan äärimmäisen kiusallinen. Minua hymyilyttää. Hän näyttää takakireältä, menisi varmaan ihan lukkoon. Toisaalta, eihän sitä koskaan tiedä. Saavumme Helsinkiin. vi anländer till Helsingfors.


Keskiviikko 29.10.03
Näplään puhelinta. Moi mitä kuuluu, mitä teet, lähetkö kahville. t. paula. Minua vastapäätä istuva poika tekee samaa. Ei, olin väärässä; hän pelaa. Kännykän räpellys on yksi tapa ottaa itsellen oma hetki, kuten tupakkatauko. Kotimatka kestää ikuisuuden. Helsingistä Pasilaan tuntuu kuin 45 minuuttia. Kelloni näyttää että on kulunut mitättömät 5 minuuttia. Aika on yhtä suurta käsittämätöntä höpöä.

Tiistai 28.10.03
Herään harmaaseen vesisateen. Eilinen kauneus tuntuu kaukaiselta kuin hyvä uni. Tämä päivä on omistettu rumuudelle ja lialle. Junassa on liian kuuma. Levysoitin %¤#/ pätkii. Tupeksin aseman tungoksessa, sadepisarat tippuvat kasvoilleni. Tekisi mieli heittää kaikki kamat maahan ja lähteä juoksemaan karkuun.

Maanantai 27.10.03
Lumi on yhä maassa. Aamu on kylmä ja kaunis. Aurinko häikäisee. Junassa on rauhallinen tunnelma. Perillä en mitenkään tahtoisi nousta, tahtoisin matkustaa vielä kauan tuijottaen eteeristä, valkoista maisemaa ikkunan takana.


Perjantai 24.10.03
Upporikasta tai rutiköyhää!!! Juna-aseman portaissa minua vastaan tulee ihmislauma, ja teen impulsiivisen rynnimisen ylös laiturille. Ja ehdin. Vasta sisällä tajuan, että en tiedä kumpaan suuntaan juna on lähdössä!?

Taivas on keltainen, sataa lunta!! Joillakin ihmisillä on talvivaatteet, monilla ei ja he ovat ihan jäässä. Helsinki on kaunis.
Työmatkalla tulee usein kaihoisa olo ja tekee mieli tehdä oharit kaikille ja jäädä jonnekin kallioille tai kahvilaan istumaan koko päiväksi, juomaan maitokahvia ja katselemaan ihmisiä. Silti, vapaapäivänä sitä ei koskaan tee. Siitä puuttuu silloin oikea tunne. Arkipäivän karu kauneus.

Tutut kasvot moikkaavat minua kadulla, mutta minulla ei ole hajuakaan mistä tunnen ne. Ja miksi en pysty muistamaan. Epäilen toimivatko aivoni normaalisti.

Tiistai 21.10.03
Sokoksen edessä makaa pultsari. Ryysyinen ja likainen ukko, retkottaa oikeasti siinä, kadulla, kivillä. Pysähdyn miettimään pitäisikö mennä herättämään ja katsomaan että kaikki ookoo. Tunnen itseni naurettavaksi: ei takuulla ole mikään ookoo kun makaa katukivillä kylmänä aamuna klo 8.30.
Seison ja katson tuota säälittävää ihmistä. Hetki pysähtyy. Olen saarella jonka ympärillä kaupunki virtaa. Muut kulkijat sivuuttavat paikan katsettaan kääntämättä. Minua katsoo joku tympeästi kun seison väylän tukkeena. Hetken kuluttua itsekin jatkan matkaa. Epäröin, mutta jokin minussa käskee jatkamaan matkaa, ei minun asia. Pitää mennä töihin. Paskat. Harmittaa. Pitäisikö kääntyä takaisin. Olen jo kaukana. Pelkuri. Seuraavan kerran teen sen enkä ole enää pelkuri.

Kun iltapäivällä palaan töistä, mies on poissa. On enää betoniporsas ja kanttari. Tuo kulkija jää ajatuksiini vielä pitkäksi aikaa.

Perjantai 17.10.03
Istun junassa tavalliseen tapaan isot junttikuulokkeet päässäni. Tarkkailen salaa kanssamatkustajien ilmeitä. Yritän niistä päätellä kuuluuko musiikki läpi, ja jos kuuluu, pitäisivätkö he siitä. Luurini ovat minulla aina ja aina vain suuremman osan päivästä. Minulle on kehittynyt niihin todellinen riippuvuus. Ne ovat minulle kuin huume jota on otettava päästäkseen liikkeelle. Musiikki vie pois nykyhetkestä, mutta toisaalta se myös saa näkemään ympäristön toisenlaisena, haikeana, kauniimpana ja jotenkin ehjempänä ja tuhat kertaa todellisempana kuin 'oikeasti'.
Olen saippuakuplassa. Ehkä juuri siksi että suljen pois ulkopuolisen äänen - liikenteen ja puheen - luurit päässä näen ja koen asiat herkemmin ja erilailla kuin muuten. Luurien kanssa katsekontaktin ottaminen on helpompaa. Joskus kuvitelen olevani kuuro.
En tiedä kumpi 'todellisuus' on enemmän totta. Minulla on hyvä olo kun menen kuplaani. Se kannattelee minua.

Tämän täytyy olla jonkunlaisen henkilökohtaisen sosiaalisen tyhjiön tai vastaavan aiheuttama ohimenevä vaihe?

Torstai 16.10.03
Ihmiset näyttävät hassuilta yrittäessään väistää vastaantulijaa samalta puolelta. He hermostuvat kuin jotkin eläimet, mutta katse pysyy tiukasti maassa. Ihmiset näyttävät hassuilta kävellessään kaikki samaan suuntaan ryysiksessä, ja kaikki ovat kuin eivät huomaavinaan muita. Niin, paitsi minä en koskaan näytä yhtään hassulta!!!!..

Keskiviikko 15.10.03
Edelläni kadulla kävelee mies. Hän tulee pysäköintilippuautomaatin luo, painaa 'palauta' ja kokeilee tulko mitään. Ei tullut. Matka jatkuu. Ensireaktioni on:" Pah, hämy". Silloin tajuan että hän onkin fiksu ja minä tyhmä. Päätän itsekin kokeilla samaa tilaisuuden tullen.

Tiistai 14.10. 03
Luen vaivihkaa vastapäätä istuvan miehen lehteä. Joitakin ärsyttää jos heidän lehteään lukee yli. Mies näyttää kiltiltä. Junassa voi olla kiusallista olla, kun joskus ei tunnu olevan katseelle neutraalia kohdetta, ja aina ei halua katsoa jotakin.



Paula Blomster 24.10.03
paula@hattu.net

Katso myös
» Suomen blogilista - Päiväkirjoja netissä
» Medialeirin päiväkirja