Ääni ja Vimma 2006 tulossa

Nuoret musiikin harrastajat pääsevät jälleen näyttämään taitojaan, kun Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen vuosittain järjestämä Ääni ja Vimma 2006 -bändikatselmus pyörähtää käyntiin.
Tänä vuonna nähdään kuinka toista sataa nuorta bändiä tavoittelee aluekatselmuksien kautta paikkaa Ääni ja Vimma
-bändikatselmuksen finaaliin. Kymmenen vuoden aikana Ääni ja Vimma on toiminut ponnahduslautana useille nuorille artisteille ja bändeille, kuten Smak, Takiainen, Nerdee ja Roctum.
Katselmukseen osallistuvat bändit saavat musiikkialan ammattilaisista koostuvalta tuomaristolta suullisen ja kirjallisen palautteen. Finaaliin päässeet 14 bändiä saavat maineen ja kunnian lisäksi demoaikaa, lahjakortteja
ja keikkoja eri pääkaupunkiseudun musiikkitoimipaikkoihin. Tänä vuonna Ääntä ja Vimmaa ovat toteuttamassa myös Vantaan nuorisopalvelut. Siksi osallistujamäärää on pystytty lisäämään: aluekatselmuksissa taitonsa pääsee näyttämään kaiken kaikkiaan 192 bändiä.
Ääni ja Vimma -bändikatselmus on osa kulttuurista nuorisotyötä, jonka perimmäinen tehtävä on niin nuoren kasvun tukeminen kuin ilmaisutaitojen ja luovan osaamisen vahvistaminen.
Ilmoittautuminen puhelimitse
Ma-pe 06.02.-10.02.06 klo 10.00.-16.00. Glorian toimistoon, puh (09) 310 45805.
Katselmukseen voivat ilmoittautua bändit, joiden jäsenistä vähintään kolmeneljäsosaa on alle 25-vuotiaita. Esikarsintoja ei ole, vaan mukaan pääsee 192 ensiksi ilmoittautunutta bändiä. Osallistumismaksu on helsinkiläisiltä ja vantaalaisilta 20e/bändi ja ulkopaikkakuntalaisilta 30e/bändi.
Aluekatselmuksien ajankohdat
pe-la 03.-04.03. Koskelan nuorisotalo
pe-la 10.-11.03. Kettutien nuorisotalo
pe-la 17.-18.03. Monitoimitila Arkki, Vantaa
pe-la 24.-25.03. Kontulan nuorisotalo
pe-la 31.03.-01.04. Oranssi ry, Herttoniemi
pe-la 31.03.-02.04. Junnu Vimma, Pasilan nuorisotalo
pe-la 07.-08.04. Oulunkylän nuorisotalo
Aluekatselmuksissa esiintyy noin 32 bändiä kunakin viikonloppuna.
Semifinaalien ajankohdat
pe-la 14.04.-15.04. Vernissa
ma-pe 17.04.-21.04. Gloria
Semifinaaleissa esiintyy kahdeksan bändiä joka ilta. Yhteensä semifinaaleihin pääsee 56 bändiä.
Finaali
Ääni ja Vimma -bändikatselmuksen finaali järjestetään lauantaina 22.4. Gloriassa. Esiintymässä ovat 14 finalistibändiä sekä Ääni ja Vimma Junnuvoittaja-bändi.
Kaikkiin Ääni ja Vimma -bändikatselmuksiin on vapaa pääsy!
Katselmukset juontaa tuttuun tapaan kaikkien rokkareiden äiti Mari Vesala.
Ääni ja Vimma -bändikatselmuksen lisätiedot
tuottaja Tiina Toivonen
puh (09) 310 45810
041-5121 706
tiina.toivonen@nk.hel.fi.
Junnuvimma
Alle 14-vuotiaiden Junnu bändikatselmus pe-su 31.3.- 2.4.
Tapahtuma järjestetään Pasilan nuorisotalolla.
Osallistuminen on maksutonta.
Junnuvimman juontaa Johanna Matila.
Ilmoittautuminen 01.02.-28.02. puhelimitse (09) 144 376.
Lisätietoja Junnuvimmasta
Tarja Kujanpää
041-5121 764
tarja.kujanpaa@nk.hel.fi
Oletko kiinnostunut toimittamaan juttuja Äänestä ja Vimmasta?
Jos innostaa kuvaaminen, kirjoittaminen tai molemmat ja tahdot toimittajaksi kulissien taakse tekemään reportaasia tapahtumasta. Äänestä ja Vimmasta on myös perinteisesti lähetetty monikameratuotantona finaalit internettiin. Tekijäjoukkoon mahtuu kymmeniä tekijöitä!
Ota yhteyttä nuorten mediakeskus Hattutehtaalle -> Antti Salminen antti@hattu.net, 041-512 1749
Free Your Mind toimitus 10.01.06
toimitus@toimitus.hattu.net
Ääni ja Vimma 2006
Perjantai 14.04. @ Vernissa
» Nick Arse & The Arsenicks
» The Zippy Wackos
» Syöttöpaine
» Sinema
» Dead Poets Society
» Mastodontti
» Vala
» Gaash
» Ainakaunis
Lauantai 15.04. @ Vernissa
» Fret
» Kemosabe
» I Think
» Bolomo Makrofilm
» North of Zen
» Dirty licks
» Panoramas
» Meanstreet
» Paris Crystal
Maanantai 17.04. @ Gloria
» Delicate Balance
» Maria
» Elektra
» Silhuetti
» Black Stoned Maggots
» HGB
» Micro
» Thaurorod
» Vikatikki
Tiistai 18.04. @ Gloria
» The panda
» Driving Silence
» Royal Staggs
» Sewage
» Dictionary Bob
» Frankie & Gator
» the Wrecking Queens
» Pandemia
» Kulture
Keskiviikko 19.04. @ Gloria
» Herrapiruetti
» Thy Legacy
» Fortitude
» Testicals
» Väki
» Mensura
» Voltage
» Nevernettles
» Divine Intervention
Torstai 20.04. @ Gloria
» My Nasty
» Mekkala
» T.A.P
» Self Hate
» Autere
» The Bleedout
» Evertrack
» Mind Abduction
Perjantai 21.04. @ Gloria
» Medicated
» Malummeh
» Neverend
» Shattered Within
» Ironica
» Strawels
» Groke's Clan
» Death Rockstar Society
» 4.6
Junior Ääni ja Vimma voittaja
The Freza
Jutut
» Galluppi Äänen ja Vimman Free Your Mind tekijöille
» Ääni ja Vimma bändikatselmuksen finaali täytti Glorian ääriään myöten
» Äänen ja Vimman aluekarsinta jatkui Kettutiellä
» Toimittaja Nicolas Prieto työskentelee tiedottajana
» Ääni ja Vimma ensi kertaa Vantaalla
» Ääni ja Vimma 2006 starttasi Koskelasta
» Ääni ja Vimma 2006 tulossa
» Tuomarit
Mediainfo
» Ääni ja Vimma Free Your Mind crew 2006






