Tuska 2004 - index

Jo sää lupasi hyvää - aurinko tuskastutti mustanpuhuvaa yleisöä koko festivaalin ajan. Lauantai-aamupäivällä näytti vähän synkeältä, kun sataa sataa ropisi, pili pili pom. Mutta ei kuitenkaan - lauantain ensimmäinen esiintyjä, Machine Men, paistatteli jo puhtaassa auringonvalossa. Ainoastaan hikipisaroita lenteli.
Ajankohta oli siis mitä otollisin mustiin pukeutuneelle kesäyleisölle. Noh, musta oli vallitseva väri. Toki siellä paljon muutakin näkyi. Mutta oli kyllä varmasti mummoilla ihmettelemistä, kun Helsingin kadut peittyivät metalliväestä.
Perjantai
Kaikki alkoi perjantaina Tuskan päälavalla, Radio City Stagella, ruotsalaisen Nasumin viritellessä hurmosta. Nasumin tuoreen basistin haastattelu on kuunneltavissa näillä sivuilla. Yleisö oli vielä varsin vähäistä verraten tuleviin ja odotettuihin bändeihin. Nasum otettiin kuitenkin hyvin vastaan, ja monet olivat kyllä sanoneet odottaneensa Nasuminkin esiintymistä.Perjantain muita esiintyjiä oli mm. ruotsalainen Beseech sekä suomalaiset Sonata Arctica, Impaled Nazarene, Kotiteollisuus ja Mokoma. Myös Mokoman haastattelun voit kuunnella näiltä sivuilta. Sue-teltassa tunnelma kohosi kattoon yleisön nyrkkien mukana, kun Mokoma tahditti "Takatalvea." Illan kruunasi Göteborg-rokin ilmentymä, In Flames.
Lauantai
Lauantain odotetuimpana esiintyjänä oli Nightwish, joka vapautti liekit irralleen. Myöskään korvia ei säästelty, kun räjähteitä poksauteltiin. Nightwish päättikin Suomen keikat vähäksi aikaa, sillä he suuntasivat Tuskasta pitkälle pitkälle kiertueelle ympäri maapallon. Tuoreimpien tietojen mukaan Nightwish kuitenkin kohtasi jo hieman ongelmia Pohjois-Amerikan rundia aloitellessa, kun passiasiat eivät olleetkaan kunnossa. Näin ollen muutama loppuunmyyty keikka jouduttiin peruuttamaan.Tuskassa Nightwishillä oli kuitenkin meno päällä. Jopa aidatun festarialueen ympäristö kuhisi ihmisiä, jotka eivät olleet sisälle päässeet, mutta halusivat silti kuunnella. Lauantai oli Tuskan pitkäkestoisin päivä ja Nightwish oli sille loistava päätös.
Sunnuntai
Sunnuntai oli vuorostaan lyhyin. Koko festivaalien pääesiintyjäkin, Dio, aloitti jo 19.30. Dio oli tullut Tuskaan korvaamaan henkilökohtaisista syistä poisjäänyttä King Diamondia, mutta yleisöä King Diamondin poissaolo ei tuntunut haittaavaan, kun Dio oli tullut korvaamaan.Tuskan ikioma housebändi, jokaisena vuonna mukana ollut Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, oli myöskin yksi sunnuntain päälavan esiintyjistä. Jos syystä tai toisesta muut bändit heittävät huonon keikan, niin Timppaan ja Niskikseen voi aina luottaa. Jo pelkästään Niskalaukauksen keikka tekee Tuskasta tuskan arvoisen.
Real Audio

Haastattelussa Mokoma - osa 1
Kesto : 05:59
» Hitaat yhteydet 56 kbps
» Nopeat yhteydet 256 kbps

Haastattelussa Mokoma - osa 2
Kesto : 06:34
» Hitaat yhteydet 56 kbps
» Nopeat yhteydet 256 kbps

Haastattelussa Nasum - osa 1
Kesto : 06:13
» Hitaat yhteydet 56 kbps
» Nopeat yhteydet 256 kbps

Haastattelussa Nasum - osa 2
Kesto : 04:43
» Hitaat yhteydet 56 kbps
» Nopeat yhteydet 256 kbps
Mikko Kiema ja Max Mäkinen 14.08.04
toimitus@toimitus.hattu.net
- Katso myös
- » http://www.tuska-festival.fi
- » meteli.net
Tuska 2004
» Tuska 2004 - IndexKuvagalleriat:
» Chaosbreed
» Dark Tranquility
» Death Angel
» Diablo
» Dio
» Fear Factory
» Kotiteollisuus
» Machine Men
» Mokoma
» Nasum
» Nightwish
» Sinergy
» Soilwork
» Sonata Arctica
» Suburban Tribe
» Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus
» Turisas






