Ohita navigointi

Musicians against racism

Ensimmäistä kertaa järjestetyn nuorten rasismiaiheisen videokilpailun voittajaksi nousi viiden helsinkiläisnuoren videoelokuva Identiteetti.

"Mitään ei kannata pelätä. Pahin pelkosi on päässäsi ja lopun hoitaa sattuma."

- Vaihda maailmasi -videoelokuvan saatekirje

Voittajat julkistettiin sunnuntaina 21.03. kansalaisjärjestöjen Musicians against racism -konsertin yhteydessä Kulttuuriareena Gloriassa Helsingissä.

Kilpailun tarkoitus

YK:n rasismin vastaisen päivän kunniaksi järjestetty kilpailu oli suunnattu mediapajoille, kouluille ja yksittäisille alle 25-vuotiaille nuorille. Kilpailuun osallistui ryhmiä eri puolilta maata, Haukiputaalta
Helsinkiin. Kaukaisin kilpailutyö saatiin mukaan Barcelonasta. Kilpailun tarkoituksena on herättää nuoret miettimään omakohtaisesti rasismia, sen syitä, seurauksia ja arkipäivän ilmentymiä.

Identiteetti

Voittoisaan helsinkiläisyhmään kuuluvat Mae Navarro, Jyrki Grönroos, Jaakko Hänninen, Joona Iranta ja Petri Pöyry. He opiskelevat av-viestintää Helsingin teknillisessä ammattikoulussa.
"Halusin kuvata omia ulkomaalaissyntyisiä ystäviäni ja heidän kokemuksiaan. Elokuva kertoo erilaisten ihmisten identiteeteistä", ohjaaja Mae Navarro, 23, kertoo.

Kuka pelkää mustaa miestä


Toisen palkinnon sai mikkeliläinen Anna Paasonen videollaan Kuka pelkää mustaa miestä. Kolmanneksi sijoittui helsinkiläinen kilpailutyö Vaihda maailmasi, jonka tekijäryhmään kuuluivat Grigori Tchaban, Abdi Karim ja Heikki Nummi.

Tuomaristo

Kilpailun tuomaristoon kuuluivat toimittaja-elokuvaohjaaja Aleksis Kouros, muusikot Tommy Lindgren (Don Johnson Big Band) ja Rummy Nanji (Mighty 44) sekä nuorisoasiainkeskuksen media-assistentti Saija Salonen. Tuomariston sihteerinä toimii Pirjo Vesala Suomen Punaisesta Rististä.

"Kilpailuun osallistuneista videoista välittyvät rasismin monet kasvot.
Nuoret käsittelevät kilpailutöissään rasismia monista eri näkökulmista tuoden arkipäivän rasismia esille sekä koulumaailmasta että vapaa-ajan ympyröistä. Videot tuovat hyvin esiin sen, että rasismi ei Suomessakaan ole mikään uusi ilmiö eikä nykypäivän 'rasismi' perustu yksinomaan
erilaiseen ihonväriin, vaan rasismin ja syrjinnän muotoja on monia", tuomaristo kuvaili kilpailutöiden kirjoa.

Järjestäjät

Musicians against racism -konsertin ja videokilpailun järjesti suomalaiset nuoriso- ja suvaitsevaisuustyötä tekevät järjestöt yhdessä Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen kanssa. Mukana olivat RASMUS-verkosto, Suomen nuorisoyhteistyö - Allianssi, Amnestyn Suomen osasto, Ihmisoikeusliitto, Punainen Risti, Suomen Pakolaisapu, Suomen YK-liitto, nuorten rasismin vastainen verkosto, Kulttuuriareena Gloria, Nuorten Mediakeskus ja Kansainvälinen kulttuurikeskus Caisa.

Real Video


Rap artisti Tommy Lingren Don Johnson Big Bandista keskustelee rasismista.

Kesto : 20:43

» Hitaat yhteydet 56 kbps (modem, ISDN)

» Nopeat yhteydet 256 kbps (ADSL, cable)


Voittajat 2004


Ensimmäinen palkinto - Identiteetti

kesto 3 min 50 s
Mae Navarro, Jyrki Grönroos, Jaakko Hänninen, Joona Iranta, Petri Pöyry (Helsinki)

Tuomariston kommentti:
Visuaalisesti ja teknisesti hyvin sujuvaa kerrontaa, jossa on käytetty taitavasti sekä liikkuvaa että still-kuvaa. Musiikki on hyvin kytketty yhteen palvelemaan sanomaa. Videossa kuvataan todellisia arjen rasismiin liittyviä tilanteita aidolla tavalla. Videossa tuotiin myös hyvin esiin se, että rasismia voi esiintyä kaikkien ryhmien välillä, ei vain kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien. Raadin yksimielinen valinta voittajaksi.


Toinen palkinto - Kuka pelkää mustaa miestä

kesto 3 min ja 15 s
Anna Paasonen (Mikkeli)

Tuomariston kommentti:
Videon sisältö herättää paljon ajatuksia. Videosta välittyy vahvasti ajatus lasten turmelemattomuudesta ja ennakkoluulottomuudesta sekä siitä, että rasismi ja ennakkoluulot opitaan - tai ollaan oppimatta - iän
karttuessa. Yksinkertaisuudessaan koskettava työ, joka poikkesi toteutukseltaan ja nousi esiin.

Kolmas palkinto - Vaihda maailmasi

kesto 4 min 58 s
Grigori Tchaban, Abdi Karim, Heikki Nummi (Helsinki)

Tuomariston kommentti:
Videon perusajatuksena on, että avun tarpeessa olemme kaikki samassa veneessä, eikä auttavan lähimmäisen ihonväriä voi valita. Juoneen ja draamaan oli panostettu huolellisesti; tarina kehittyi ja kulki eteenpäin.
Visuaalisesti ja teknisesti hyvin toteutettu. Äänen laadussa hieman parantamisen varaa, kaikista repliikeistä ei saanut selvää.



Free Your Mind toimitus 22.03.04
toimitus@toimitus.hattu.net

Katso myös
» Videokilpailun säännöt Free Your Mindissa
» Kulttuuriareena Gloria