Ohita navigointi

Peruutettu

Peruutettu sai alkunsa vuonna 1997, kun pussikaljasta humaltuneet pojat päättivät ryhtyä muusikoiksi. Homma lähti pyörimään …niin uskomattomalta kuin se kuullostaakin. Peruutettu soittaa melodista ja melko nopeaa punkrockia. Arvosteluissa sitä on verrattu mm. Klamydiaan…”ei toi ainakaan meidän mielestä osu ihan nappiin…mut jokainen tehkööt omat päätöksensä.” Sanoo Peruutetun laulajakitaristi Jani. Bändissä soittaa myös Pekka (kitara), Janne (basso) sekä Allu (rummut). ”Me ollaan sairaalla huumorintajulla varustettuja tavallisia urpoja .” kertoo Jani.


 

Bändi on toteuttanut useamman ”turhan” demon sekä kaksi kunnon pläjäystä (1 single ja 1 pitkäsoitto). Lisäksi Peruutetun löytää monelta kokoelmalta.

Peruutetun paras keikka? ”Oranssilla viime syksynä. Soitettiin aika huonosti, mut jostain syystä jengi diggas. Oli ihan mukavan kokoinen poppoo siinä lavan edessä pogoomassa ja hoilaamassa.” Kysyin myös Peruutetulta jotakin keikalla sattunutta kommellusta. ” Viime syksyn kiertue (Tämä hetki ja tulevaisuus) oli semmosta räpellystä , että huh. Kyllähän siinä vähän rokkitähden fiilikset oli kaukana itse kullakin, kun munas eka ittesä lavalla, dokas pään täyteen, ja päätyi nukkumaan pakun takakonttiin kolmen karvasen bänditoverin viereen…aamusta ei tartte puhuakkaa…” kertoo Jani.

Peruutetun fanit ovat tavallisia parikymppisiä. ”Tää on kumminkin semmosta kamaa, ettei sun tarvii olla mikään kummajainen, jotta tästä vois tykätä.” Sanoo Jani. Peruutettu on lähdössä kesällä (2001) Raivopäiden kanssa valloittamaan Saksan manteretta. Jani ei osaa ennustaa uuden levyn tuloa sillä sivari painaa hartioilla niin kuin Pekallakin.

”Tää tuleva Epävireessä kiertue on kingi. Kannattaa tulla kattomaan, koska parilla kympillä pääsee tsiigaamaan viittä bändiä. En mä nyt mitään iskevää mainoskikkaa keksi, mut jos punkrock on lähellä sydäntä niin raahautukaa ihmeessä paikalle” sanoo Jani.

Peruutetun kotisivuilta löydät biisinäytteitä.

HUOM!!! "Kirkkonummen ja ehkä jopa koko Helsingin tavoitelluin poikamies (kitaristi) Pekka haastaa Raivopäiden Mulderin kaksintaisteluun!" Nauraa Jani!



Anni Rekonen 14.03.01
arekonen@hotmail.com

Katso myös
» Peruutetun viralliset kotisivut
» Lähetä Free Your Mind postikortti




» Epävireessä-kiertue
» Extaasi
» Luomakunta
» Peruutettu
» Raivopäät
» Vicious Wankers