Metromusiikkidemokilpailu 2007

Metron 25-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Free Your Mind ja HKL järjestävät musiikkikilpailun, jonka tarkoituksena on luoda musiikkia metron ääniä apuna käyttäen.
Kaikilla on varmasti mielikuva miltä metro kuulostaa, mutta millaista musiikkia metron äänistä voisi tehdä?
Kilpailua varten on äänitetty metron ääniä, sampleja, jotka voidaan ladata
omalle koneelle työstettäviksi. Musiikkityyli on vapaa, valitse vaikka trance, pop, rokki tai tango. Olennaisinta on, että kappaleessa on tunnistettavasti käytetty metrosampleja. Ääniä voi käyttää sellaisenaan. Sampleja voidaan esimerkiksi leikata, venyttää tai efecktoida. Päätä, käytätkö metroäänien lisäksi mm. soittimia, laulua vai koostatko kappaleen pelkistä metroäänistä. Mikäli kappaleessasi on sanoitus, muista pitäytyä hyvä maun rajoissa. Valmiit tuotokset lähetetään Free Your Mindin, http://www.yle.fi/free sivujen kautta tuomaristolle ja kilpailun voittaja julkistetaan 12.06.2007 Helsinki-päivänä.
Luvassa monia palkintoja
Kilpailun voittajalle on luvassa maineen ja kunnian lisäksi palkintoja. HKL
tarjoaa voittajalle 365 päivän matkat. Voittaja saa myös studioaikaa
Nuorisoasiainkeskuksen studioissa ja halutessaan esiintymistilaisuuksia
nuorisoasiainkeskuksen kesätapahtumiin sekä Kulttuuriareena Gloriaan.
Kilpailun parhaimmistoa kuullaan myös juhlavuoden tapahtumissa sekä Metron
juhlavuoden kunniaksi tehtävällä DVD:llä, jonka painos on 2 000.
Huomioitavaa! Osallistumalla kilpailuun annat oikeudet käyttää kappalettasi
juhlavuoden julkaisuissa ja tapahtumissa. Kilpailukappaleen tulee olla
ennenjulkaisematon ja osallistujan tai osallistujien tekemä.
Toimita kilpailu kappaleesi
Ladattavat samplet ovat MP3-muodossa ja ne ovat ladattavissa maaliskuusta
toukokuun puoliväliin. Kilpailukappaleet toimitetaan myös MP3-muotoisina. Valmiita kappaleita otetaan vastaan huhtikuun alusta toukokuun loppuun. Valmiit tuotokset lähetetään Free Your Mindin, http://www.yle.fi/free sivujen kautta rekisteröitymällä täällä
Biisin minimikesto tulee olla 30 sekunttia ja maksimipituus on 10 minuuttia.
Lataa samplet
Sampleja on melkein sata kappaletta ja saat ladattua sekä kuunneltua ne omalta sivultaan täältä klikkaamalla.
Tuomaristo
Tuomaristo koostuu pääasiassa median ja muusikoiden edustajista. Mediasta ovat Antti Salminen/ Free Your Mindin päätoimittaja, Jani Kortti/ YleX sekä Anna Laine/Radio Helsinki. Muusikkoja edustavat Antti Silvennoinen ja Steen 1. Lisäksi mukana on kirjasto 10 edustajana Tuomas Lipponen.
Tuomas Lipponen 06.03.07
tuomas.lipponen@hel.fi






