Ohita navigointi

BB-Henri paransi masentuneisuutta nukkumalla

Big Brother -kilpailusta tippunut Henri paljastaa ahdistuneensa talossa. Vilkas ja puhelias kilpailija joutui kokemaan hiljaisia hetkiä ja toimimaan kuuntelijan osassa.

Turkulainen baarimikko Henri näkee talosta putoamisen myös voittona. Ulkomaailmassa sinkkuna viihtyvää miestä odottivat ystävät. "Kun sain tietää äänestykseen joutumisesta, niin tuli masentunut fiilis, joka meni ohitse nukkumalla. Talossa tunnetilat vaihtelivat."

Keskustelupalstoilla kirjoitellaan Henrin ylimielisestä asenteesta ja jatkuvasta pomottelusta. Big Brother -ohjelmaan osallistuminen vaatii rohkeutta. "Ei se ole väärin, jos on hyvä itsetunto."

Talossa ollessaan Henri pukeutui ruutuhameeseen ja bikineihin. "Pian bikinit olivat vähän piukeet. Hän ei suostunut luovuttamaan yläosaa. Ei mulla ollut ihan joka hetki vaatteet päällä. Timolla lähtee välillä hommat lapasesta. Alastomuus on ollut aika pinnalla ja se repii Akin niihin messiin. Mä en lähe noihin leikkeihin mukaan."

Henri muistelee lämpimästi yhteisiä juhlia. Hän järjestäisi päivän tehtäväksi sikajuhlat. "Enemmän liikuntaa. Tykkään urheilla ja juosta. Viikkotehtävä voisi olla liikunnan täyteinen. Tietysti siihen pitäisi liittää bileet ja kunnon musiikki. Voisimme kärventää kokonaisen sian nuotiossa."

Palautteet selattu läpi


Henri kertoo suosikkikilpailijoikseen Timon ja Saulin. Hän ei halua kuitenkaan testamentata ääniään. Kadi ja Maxine herättivät negatiivisia tunteita. "Siellä oli pari tyttöä, jotka nukkuivat vähän pidempään ja mitään ei saatu aikaiseksi päivän aikana."

Henri kertoo käyneensä läpi katsojien antamat kommentit IRC-galleriassa. "Pakko myöntää, että selasin läpi 709 kommenttia. Tämän päivän aikana oli tullut 300 kommenttia lisää ja puolitoista tuhatta kävijää oli käynyt sivuilla."



Petri Voutilainen 26.09.07
petri.voutilainen@toimitus.hattu.net

Katso myös
» Keskustele Big Brotherista Free Your Mindissa
» Digitaalisen taiteen festivaali Digitaika

Big Brother 2007

» BB-taloon asettui värikkäitä persoonia
» Big Brother käynnistyi lupaavasti
» BB-Maria antoi numeronsa suosikkiartistille
» BB-Tiina suhtautuu raskauteen vakavasti
» BB-Einaria ei hyväksytty poliittisiin piireihin
» BB-Satu on heppahullu maalaistyttö
» BB-Henri paransi masentuneisuutta nukkumalla
» BB-Aki rikkoi sääntöjä
» BB-Heli toimittaa puhtaan rikosrekisterin työnantajille
» BB-Maxine kärsi nälästä ja tylsyydestä
» BB-kilpailija Jussi etsii työpaikkaa