Ohita navigointi

BB-Aki rikkoi sääntöjä

Big Brother -ohjelmaan osallistunut Aki, 36, joutui jättämään talon sopimusrikkomuksen takia. Helsingissä asusteleva ajojärjestelijä ei kertonut rikosrekisteristä tuotantoyhtiölle.

Hotellihuoneen petaamattomalla sängyllä istuva Aki ei ole surullinen, vaikka joutui jättämään kilpailun kesken. "Olo on haikea, mutta en ole vajonnut maan alle. Ulkomaailmassa odottaa hyviä asioita."

Aki kokee tuotantoyhtiön tehneen oikean päätöksen. "Se oli ihan selvä sopimusrikkomus. Kaikki lähtevät samalta viivalta ja kenelläkään ei ole etuoikeuksia."

Kyse oli inhimillisestä virheestä, joka tapahtui hakupaperia täytettäessä. "Laitoin omaa tyhmyyttäni viivoja vääriin kohtiin. Saan kärsiä omissa nahoissani tekemästäni virheestä."

Alasti myös selvänä


Aki on vastuussa syksyn kuumimmasta sloganista. "Sä olet heikoilla hangilla" ei ole hetken mielenjohteesta syntynyt virke. "Tämä on ollut kaveriporukassa jo pidempään käytössä. Olen heittänyt sitä esimerkiksi tenniskentällä, kun olen ollut ylivoimaisessa johdossa. Se tarkoittaa käytännössä, että toinen on häviämässä."

Hyrynsalmella syntynyt Aki esiintyi talossa ilman rihman kiertämää. "Alkoholi veti nakuilemaan, mutta olin alasti ihan selvänäkin. Voin pitää hauskaa ilman alkoholia tai sen kanssa."

Akin naissuhteet saivat valtavat mittasuhteet talon ulkopuolella. " Lukumäärässä sai olla sadan heitto. Se voi olla vähän alle sata. Kyllä muistan aika usean kumppanin nimen, mutta en voi muistaa kaikkien."

Timon ulkonäko saa kehuja


Avioliitossa elävä Aki pyrki olemaan talossa samanlainen kuin ulkomaailmassa. "Olen hulvaton veikko. Imuroin kalsarit jalassa ja kävelen ilman paitaa, koska mä hikoilen paljon."

Uudet asukkaat toivat vipinää taloon. Alusta saakka olleilla kilpailijoilla alkoivat keskustelujen aiheet loppumaan. Heli paljastui hiljaiseksi. "Hän istui hiljaa sohvalla. Hänestä ei löytynyt räväkkyyttä. Hän oli myös varautunut."

Akin mieleen olisi urheilullinen viikkotehtävä, jossa hän pystyisi näyttämään parhaat puolensa. "Polvet joutuivat rasituksella, kun olin 2-vuotias. Parhaimpia hetkiä talossa olivat viikkotehtävät ja juttutuokiot tiettyjen ihmisten kanssa."

Koirien koulutusta harrastava Aki toivoo Timon voittavan. "Hän on vähän samantyyppinen kuin minä. Tytöt rakastavat Timoa, jonka lisäksi hän on ihan hyvän näköinen.



Petri Voutilainen 03.10.07
petri.voutilainen@toimitus.hattu.net

Katso myös
» Keskustele Big Brotherista Free Your Mindissa
» Tola ja Dahlström: Uralta ei jää aikaa lomailulle

Big Brother 2007

» BB-taloon asettui värikkäitä persoonia
» Big Brother käynnistyi lupaavasti
» BB-Maria antoi numeronsa suosikkiartistille
» BB-Tiina suhtautuu raskauteen vakavasti
» BB-Einaria ei hyväksytty poliittisiin piireihin
» BB-Satu on heppahullu maalaistyttö
» BB-Henri paransi masentuneisuutta nukkumalla
» BB-Aki rikkoi sääntöjä
» BB-Heli toimittaa puhtaan rikosrekisterin työnantajille
» BB-Maxine kärsi nälästä ja tylsyydestä
» BB-kilpailija Jussi etsii työpaikkaa