Anna Abreu: Olen eläimenä häkissä

Idols-kilpailussa toiseksi sijoittunut Anna Abreu ei elä tavallista opiskelijan elämää. Elämä Lapselle -konserttiin neito kiirehti suoraan pitkän koulupäivän jälkeen.
Ensimmäisen levyn julkaissut Anna valittaa ettei hän ehtinyt vaihtamaan edes vaatteita ennen Hartwall Areenalle saapumista. Koulupäivä alkoi aamulla kahdeksalta ja päättyi hiukan ennen kolmea. "Nyt pitää monta kuukautta tai parhaasta tapauksessa pari vuotta tehdä tälläistä. On käynyt jo monta kertaa, että meen suoraa koulusta keikalle."
Sibelius lukiota käyvä Anna kertoo luokkakavereiden pitäneen hänen musiikistaan. "Koulussamme on pari tyyppiä, joista en ikinä uskoisi, että ne kuuntelee tälläistä musiikkia. He ovat tulleet kehumaan kappaleitani."
Keskustelupalstoja Abreu on pyrkinyt välttämään. "Vahingossa lukaisin kommentteja, kun katsoin uuden videoni netistä. Antaa ihmisten kirjoitella mitä tahansa. Se on mun tehtävä olla eläimenä häkissä."
Toivetunnit-ohjelman haastattelussa
Anna Abreu vieraili myös Radio Free Your Mindin Toivetunnit-ohjelman haastattelussa.
Audio
Anna Abreu aiheuttaa hysteeriaa
Kesto: 4:01
Audio
Anna Abreu keksii juontajalle nimen
Kesto: 2:51
Audio
Anna Abreu herkuttelee karkeilla
Kesto: 6:20
Audio
Anna Abreu taituroi kielillä
Kesto: 5:23
Audio
Anna Abreu teki monipuolisen levyn
Kesto: 4:06
Petri Voutilainen 26.09.07
petri.voutilainen@toimitus.hattu.net
Elämä lapselle 2007
» Elämä Lapselle 2007» Anna Abreu: Olen eläimenä häkissä
kuvat
»Kuvagalleria 1
»Kuvagalleria 2






