Ohita navigointi

Reaktorissa riitti tekemistä

Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus järjesti 20.–24. helmikuuta Reaktori-tapahtuman. Katajanokalle Wanhaan Satamaan luotiin viikon ajaksi Suomen suurin nuorisotalo. 200 - 600 neliömetrin kokoiset salit täyttyivät eri toiminnoista ja harrasteista.

Nuoret voivat kokeilla esimerkiksi tietokonepelejä, skeittausta ja oman musa-cd:n tekoa demostudiossa sekä osallistua tanssikurssille, musiikki-, kynäruisku- tai valokuvaustyöpajoihin. Lisäksi nuorilla oli mahdollisuus tutustua nuorten järjestäjen toimintaan.

Runsaasti toimintaa jokaiseen makuun


Reaktorista löytyi Avoin nuorisotalo jossa voi pelata pelejä, tutustua nuorisokahvila Cafe Avaran toimintaan tai voi vain istuskella mukavilla sohvilla. Paikalla oli mm. biljardipöytiä, pelikonsoleita, Cafe Avara.

Liikennetoiminta koostui moottorihalleista, moottoripyöräkoulusta, mopokoulusta, ajoharjoittelualueesta, lasten liikennekasvatuksesta ja paljon muusta. Helsingin liikenneturvallisuusyhdistyksellä oli mm. mopokoulun esittelyä

Täysin uutena Reaktorin toimintamuotona oli kesätoiminnan esittely 200 m²: salissa. Nuorisoasiainkeskuksen kesätoiminta sisältää mm. leiri- ja retkitoimintaa, kursseja, tapahtumia, kansainvälistä yhteistyötä, teatteria ja bänditoimintaa. Toimintaa on tarjolla niin kaupungissa kuin luonnon helmassa.

Seikkailusalissa pystyi skeittaamaan "street" ja "mini" radoilla, kiipeilemään kiipeilyseinällä sekä hengailemaan trapetsilla.

Järjestöjä oli paikalla kertomassa toiminnastaan, ja myös toiminnallista touhua riittää.

Teatteripajassa tehtiin oikeasti ilmaisutaidon harjoituksia ja tanssipajassa tanssitaan eri lajeja kuten hip-hop, breikkiä ja discoa.

Kun omat vastukset eivät riitä.
Oletko haaveillut uudesta harrastuksesta? Mitä tekisit? Kaverilla on huolia, miten voit häntä auttaa? Mistä apua ja keneltä voit kysyä?

Reaktorin aulatilassa oli joka päivä Pulmakulma neuvontapiste. Oletko haaveillut uudesta harrastuksesta? Mitä tekisit? Kaverilla on huolia, miten voit häntä auttaa? Mistä apua ja keneltä voit kysyä? Pulmakulma -pisteessä pystyi keskustelemaan neuvontatyöntekijöiden kanssa.

Ansio-kurssi antaa nuorille kokemusta ja perusvalmiudet hakea kesätyötä tai työharjoittelupaikkoja.

Videosisällön logo Video
Liikennetoiminta - Reaktori 2006

 Katso video
» Nopeat
» Hitaat

 Kesto: 01:04