Ohita navigointi

Muodin monet kasvot

Kun kävelee Helsingin katuja, tulee nähneeksi monenlaisia ihmisiä. Katumuodiksi kutsutaan erilaisten ihmisten muodostamaa muodin katukuvaa. Toimittajamme päättivät lähteä tutkimaan sitä lähemmin ja nostaa esille joitain silmäänpistäviä asukokonaisuuksia.

Muodin ilmiöt löytää kadulta helposti. Vaatettuksissa käytetään paljon tummia värejä, mustaa ja valkoista. Kuvioista raita ja pallot, ovat tällä hetkellä suosiossa. Myös kapealahkeiset pillihousut housut ovat in. Kyselyn mukaan suurin osa nuorista hankkii vaatteensa massatuotantokaupoista, mutta osa kuitenkin ostaa niitä internetistä tai ulkomailta. On hienoa että jotkut kiinnittävät huomiota myös vaatteen egolokiseen arvoon. Asustuksella otetaan kantaa asioihin, sekä viestitetään mielipiteitä.

Katugallup


















Kanerva 16, Verna 17

Kanerva: "Ostaessani vaatteita mietin sen egolokista arvoa."
Verna: "Ostan vaatteitani ulkomailta ja pyrin suosimaan nuoria suunnittelijoita. Ideoita saan esim. vanhoista elokuvista. Kestävyys on minulle tärkeää."

















Juha 25

"Minulle tärkeää on vaatteen ulkonäkö, mutta en kuitenkaan seuraa uusinta muotia.
Vaatteen pitää olla laadukas ja myös sen alkuperällä on merkitystä."















Noora 16, Ryo 16

Noora: "Hankin osan vaatteistani kirppikseltä. Valitsen asuni niiden ulkonäön perusteella ja otan vaikutteita ympäristöstäni."
Ryo: "Kiinnitän huomiota asun ulkonäköön ja siihen miten se istuu päällä."


















Jenny 21

"Muokkaan ja painan itse vaatteita, käyn myös käsityökerhossa missä visioimme yhdessä erilaisia asukokonaisuuksia. En osta vaatteitani suurista massakaupoista, vaan suosin pieniä putiikkeja. Haluan erottua muista."




















Nikki 16

"Hankin vaatteitani netistä ja pienistä putiikeista. Vaikutteita otan muista ihmisistä ja elokuvista. Vaatteen kestävyys ja ulkonäkö on myös tärkeää."


















Ina 16, Henry 16

"Ostamme vaatteemme kirppikseltä ja ihan tavallisista kaupoista.
Jotain on tullut hankittua myös ulkomailta. Alkuperällä ja valmistustavalla on merkitystä."




















Mika 22

"Tilaan asuja ulkomailta, mutta myös kaupoissa tulee käytyä. Ideat syntyvät vasta vaatteen nähdessäni. Tärkeintä on ulkonäkö ja se että vaate on "siisti"."















Dani 18, Joel 15

Dani: "Seuraan bändejä ja otan ideoita artisteilta. Kiinnitän huomioni vaatetta valitessa sen ulkonäköön ja mukavuuteen."
Joel: "En seuraa uusinta muotia vaan ostan vaatteet sen mukaan mistä itse pidän. Suosin ulkomaalaisia kauppoja ja mm. vaatekierrätystä. Myös mukavuus on tärkeää."





Hanna Strandman, Iiris Latva-Koivisto 11.10.06
toimitus@toimitus.hattu.net

Katso myös
» HEL LOOKS
» UFF