Free Your Mind Benkussa - syksy 2006 päiväkirja

Hangon leirisaareen majoittui joukko eri alojen harrastajia, jotka viettivät viikonlopun 24. - 26.11.06 kuvaten ja tehden erilaisia mediaharjoitteita. Välillä myös grillattiin makkaraa.
Viikonlopun leiri järjestettiin yhdessä Hattutehtaan ja Tapulikaupungin nuorisotalon verne-ryhmäläisten kanssa.
Perjantai 24.11.06
22:20
Nyt ollaan majottauduttu aina yhtä ihanaan Benqquun ja kuten aikasemmin tuli todettuakin, tänne tulo on aina erilainen ja jännittävä. Tällä kertaa ajettiin pimeällä ja sumussa, joten silmiä sai tihrustaa reippahasti, jotta jotain näki. Mutta kuskimme Super-Reijo hoiti meijät turvallisesti paikalle. Nyt ollaan syöty, päätetty huoneet ja pistetty perinteiseen tapaan tekniikkaa kasaan. Nyt porukka ottaa just kuvia iMacin Photo Boothilla ja voitte vaan kuvitella kuinka hauskaa on. Mahtava viikonloppu tässä on tulossa, ei voi muuta sanoa. Kiitän, kuitan ja päästän muutki kirjottamaan.
- Eevi
22:44
Katsellaan parhaillaan pätkiä Free Your Mindin nettisivuilta. Danista paljastui pimeämpi puoli, hän on toiminut laulajana. Kohta pitäisi lähteä saunomaan, mutta ensin vuorossa ovat tytöt. Eevi ja kumppanit tekivät maukasta ruokaa, kun saavuimme mökille.
- Petri
Audio
Eevi nauraa leireillä viidettä kertaa
Kesto: 1:05
23:14
Pakko myöntää, että televisiota on ikävä. Tekemistä kuitenkin riittää, välillä pitää myös hiljentyä.
- Petri
23:18
Saunaan lähdössä, monen pimeässä juoksun jälkeen. Elikkä pilkkopimeässä kävin lämmittelemässä saunan. Ei kannata katsella kauheasti pimeään metsään ettei vain näy kiiluvia silmiä.
- Eija
Audio
Kirsi ja Meriam ensimmäisiä kertoja leireillä
Kesto: 0:56
23:20
Nyt on aika väsy rankan viikon jälkeen. Ei jaksa edes saunaan vaivautua. Ajattelin haista kaikkien iloksi. Kohta vois suunnitella nukkumaan menoa, kunhan on ensin saatu hoidettua mun ja Repen grillivuoro pois päiväjärjestyksestä.
- Eevi
23:25
Saavuttiin, syötiin, naurettiin. Että oli suomalaine fiilis kun siinä istu (siis syömässä). Hyvä se on joskus niinkin tuntea. Ekaa kaertaa Benqussa ja heti ku astu veneest ulos oli niin kaunista. Tuntuu et viikonlopusta tulee mahtava ja kaikki lähetään täältä vatsalihakset kipeinä himaan. Toivottavasti tulee paljon uusia kokemuksia. Hope sooo.
- Meriam
Lauantai 25.11.06
00:25
Talo hiljeni, kun pojat lähti saunaan. Kohta ois makkaran aika. Sit vois oikeesti harkita nukkumatin tapaamista. Tällä hetkellä sisällä on hieman viileä, mutta tunnelmaa lämmittää edelleen Photo Booth, joka on kovassa käytössä ja oikeasti lämmittävä takka. Huomenna on uus päivä ja uudet kujeet. Todennäkösesti myös erittäin ahkeran mukava päivä tiedossa. Kauniita unia, pullan kuvia maailma! Se on meinaa menoa nyt..
- Eevi

01:25
Tulimme juuri saunasta, jossa otimme kunnon löylyt. Söimme makkaraa.
- Petri
10:05
Hyvää huomenta! Olo on hieman tötteröö, mutta eiköhän se aamu kohta lähde käyntiin. Eija ja Sonja taiko meille herkullisen Benqqu-aamiaisen. Kohta ruvetaan palaveeraamaan jotain ja yhentoista jälkeen lähetään pyörimään ulos. Ulkona ei sada ja muutenkin ilma on tyyni, joten sinne on kiva lähtee herättelemään itseään. Antti vääntää tällä hetkellä sarjakuvaa eilen otetuista Photo Booth kuvista ja hyvän näköstä jälkeä tulossa. "Syödään Reijo!"
- Eevi
10:12
Kävin pesemässä hampaat, olo on selvästi raikkaampi. Antti puhuu vieressäni kissanaisista ja hymyilee kameralle. Kohta aloitamme valokuvaamisen.
- Petri
10:44
Kohta lähetään mettään kuvaamaan heijastuksia. Saatiin pika koulutus how to take pictures wit digikamera. En mä tienny ees et siin on noin paljon upeita ominaisuuksia. Mä oon aina vaan räpsiny salamalla tai ilman. Metsään siis !!!
- Meriam
Audio
Petri "ui" mantereelle. Koti-ikävä vahva.
Kesto: 0:43
13:42
Nyt ollaan urheiltu näköalakallioille ja takas. Nyt ootellaan ruokaa ja Antti pistelee kuvia koneelle. Meillä on täällä viikonlopun viihdykkeenä kaks kilpailua: ensimmäisen kilpailun aiheena on heijastus ja deadline on huomenna. Toisessa kilpailussa on ideana tehä kolmen kuvan sarja, jonka merkitystä muut sitten arvailee. Meillä on Petterin kanssa tohon kuvasarjaan jo voittajaidea, mutta sitä täytyy vielä vähän hioa. Tässä on vielä noin puoltoista tuntia aikaa puuhailla sitä loppuun, ruokailu mukaan lukematta. Palkintoina molempiin kilpailuihin on yllätys, joka ei itsessään kerro mitään. Ruoka vois olla jo kohta valmista. Tässä rupee olemaan jo nälkä!
- Eevi
15:14
Reijo valmistaa kahvia... Antti lähti kumppaneineen soutelemaan merelle. Tuovat meille toivottavasti päivälliseksi isoja kaloja. Danin kanssa teimme tänään lounaaksi spagettivuokaa, joka täytti nälkäisen vatsani. Koko viikonloppu on tullut syötyä.
- Petri
22:23
Katsottu leffoja, kikkailtu koneen kanssa, saunottu, syöty... Niin perinteistä ja siksi niinkin mukavaa.
- Antti
Sunnuntai 26.11.06
10:25
Jauuuuu!
Hyvää huomenta Benqquuu!
Just herättiin untemme meilta ( huoneemme heräsi taas viimesenä). Tänään on lähtö päivä, we dont wanna goo! Mietin just, että minkä kuvan ilmoitan heijastus kilpailuun. Mä oon ainakin mukana kisassa ihan himmeillä voittaja fiiliksillä!
- Meriam
Audio
Lähdettekö uudestaan leirille?
Kesto: 1:05
12:36
Haikee fiilis nyt ku pakataa ja siivotaa.
Oisin hyvin voinu olla täällä vielä pari päivää, pidempääkin.
Mutta kuitenkin tää leiri oli tosi mukava. Valokuvattiin, naurettiin, syötiin, saunottiin, grillattiin, katsottiin leffaa, syötiin ja naurettiin. Oli ihana käydä kävelemässä näköalakallioilla.
Must on mukavaa käppäillä ja kuvailla luonnossa. Ja samalla ne kaikki kuvat, jotka täällä on otettu, on myös muistoja. Vaikka nyt kohta syödään viimeinen benqun leiri-ateria ja on lähtemisen fiilis, niin silti ei harmita, kun muistelee mitä kaikkea me ollaan täällä tehty. Kaikkein mukavinta oli se, että sai nauraa. Ei olis leiriä ilman naurua, eikä myöskään ilman hyvää seuraa. Kiitos leiristä!
-Kirsi
13:42
Talo siivottu. Veneen tyhjennys vedestä, pakkaus ja kohti Helsinkiä jossa odottaa päätoimittajan rakk.. ihastus.
- Antti
Benqqu Free Your Mind crew 25.11.06
toimitus@toimitus.hattu.net
- Katso myös
- » Medialeiri 2003
- » Tule toimittajaksi Free Your Mindiin
Free Your Mind Benkussa - syksy 2006
» PäiväkirjaSarjakuvat
» Eksyminen
» Yarr
» Leirisaaren taikaa






