Ohita navigointi

Vinkkejä radiotyöhön - YleX Kati Mikkonen

Radio on visuaalinen media, jossa ääni rakentaa kuvan, joka on jokaiselle kuulijalle erilainen. Siksi radiotyö onkin todella haastavaa. YleX:n juontaja Kati Mikkonen kertoo omia vinkkejään helpottamaan radion toimittamista.

"Kun asiat rullaavat, tarkoittaa se, että joku on tehnyt taustatyötä."
Taustatyö on äärimmäisen olennaista, sillä toimitustyössä on aina kiire, joten ennakkotyön tekeminen sekä nopeuttaa että helpottaa aloittaa työn kasaamista sekä valmiiksi saamista.
Joistakin saattaa tuntua hassulta hakea ensiksi kaikki mahdollinen taustatyö aiheesta ja sitten kysyä ne samat asiat uudelleen haastateltavalta. Tässä vaiheessa on kuitenkin muistettava, että kuuntelija ei tiedä niitä samoja asioita kuin toimittaja. Toimitustyötä tehdään aina vain ja ainoastaan kuuntelijaa varten, kaikki muu on toisarvoista.

Taustatietoja voi hyödyntää esimerkiksi näkökulmaa sekä uudenlaisia kysymyksiä miettiessä. Näkökulmaa on myös helpompi tarvittaessa laajentaa sekä muuntaa, kun taustatiedot ovat kunnossa.

Haastattelutilanne

”Tärkeintä ei ole puhuminen vaan haastateltavan kuunteleminen.”
Haastattelussa pääosassa on aina haastateltava, ei toimittaja, vaikkakin haastateltavan puheisiin saa reagoida esimerkiksi nauramalla tämän hauskoille jutuille. Vähemmän suositeltavaa on koko ajan mumista, hymistä ja muuten äännehtiä haastattelun aikana, kannattaa mieluummin eleillä osoittaa kuuntelevansa, tämä helpottaa haastattelun myöhempää leikkausta.

Haastattelu kannattaa tehdä jossain muussa kuin steriilissä studiossa tai haastateltavan toimistossa, sillä se saattaa saada sekä toimittajan että haastateltavan parempaan tunnelmaan. Helpottaakseen haastattelutilannetta vielä enemmän, kannattaa haastateltavaan olla yhteydessä etukäteen vaikkapa vain varmistaakseen haastattelun paikan ja ajan.
Haastattelutilanteessa kannattaa myös nauhoitettavan haastattelun aikana kirjoittaa muistiinpanoja paperille: esimerkiksi kuinka monennella minuutilla hän puhuu mistäkin aiheesta, sillä tämäkin nopeuttaa jälkityötä.

Kysymykset

”Tyhmiä kysymyksiä saa kysyä, joku kuitenkin miettii sitä.”

Toimittaja oppii työskennellessään valtavasti, sillä hänellä on oikeus tehdä niin kauan tarkentavia kysymyksiä, kunnes hän todellakin ymmärtää, mistä on kyse. Toimittajan kannattaa kysyä vain yksi kysymys kerrallaan, jotta saa kunnollisia vastauksia siihen, mitä kysyy. Haastattelu kannattaa aloittaa helpoilla ja yksinkertaisilla kysymyksillä ja säästellä niitä miettimistä vaativia kysymyksiä loppuun.

Hyvässä haastattelussa kannattaa olla paljon avoimia kysymyksiä, johon saadaan laajoja
vastauksia. Tosin, tämäkin on tapauskohtaista, sillä virkamiehiltä tiukkoja asiakysymyksiä kysyessä, saatetaan kysymykseen, johon vastaukseksi riittäisi yksinkertaisesti kyllä tai ei, saada paljon joskus jopa todella tyhjää selitystä. Avoimiin kysymyksiin kysymyssanoiksi sopivat mainiosti vaikkapa ”milloin”, ”miksi”, ”missä” ja ”miten”.

Kannattaa lisäksi muistaa, että haastattelutilanteessa kysymykset saavat olla paperilla valmiina, mutta niitä ei ole pakko käyttää, mikäli esiin nousee paljon mielenkiintoisempia aiheita.

Juttuaiheiden löytäminen

”Aina ei tarvitse olla uusi ja mullistava idea, pelkkä näkökulmankin vaihto riittää.”

Jotkut toimittajat ovat parempia keksimään jutun aiheita kuin toiset, mutta se ei ole välttämättä hyvän toimittajan merkki, vaan usein jopa toisinpäin. Toimittajan ei aina kannata kirjoittaa samoista aihepiireistä, sillä uusi ihminen saa usein aiheesta irti erilaisempia näkökulmia kuin aiheen kanssa iät ja ajat painiskellut.

Omista havainnoista on aina suuresti apua (Missä vaiheessa rajavartijaa alkaa ärsyttää jatkuva tutkan piippausääni?), minkä lisäksi kaverin tai perheenjäsenen kanssa keskustelu auttaa varmasti ideointia. Eikä kannata unohtaa sitä, että muuta mediaa (lehtiä, radiota, tv:tä ja nettiä) seuraamalla voi keksiä uusia näkökulmia ja ideoita.

Erittäin hyödyllinen taito on myös mind map:n tekeminen. Mietipä kuinka monta asiaa keksit vaikkapa vain rautanaula -sanaan liittyen: eiköhän siitäkin jonkinlainen juttuidea syntyisi.
Näkökulma voi olla myös todella humoristinen tai jollain muulla uudella tyylillä toteutettu. Esimerkkinä tästä voitaisiin mainita juttu, jossa pohja-aiheena oli se, että Helsingin MM-kisojen takia teekkarit joutuvat muuttamaan kisojen ajaksi pois Otaniemestä, koska sinne tulee kisakylä. Lopulta juttu käsiteltiin näkökulmasta ”Millainen luonnonkatastrofi meitä muita ihmisiä uhkaa, kun teekkarit joutuvat kuukaudeksi ihmisten ilmoille pois omasta luonnollisesta elinympäristöstään?” Tämä juttu saavutti suurta suosiota näkökulmansa ansiosta.

Radiopuhe

”Juonto on puhetta, ei lukemista, mutta suurin osa on paperilla etukäteen mietittynä, joten spontaaniuden tunne on ammattitaidon merkki”

Radiossa puhumiselle ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa, sillä se riippuu niin paljon ohjelmasta, sen esiintymisajankohdasta kuin myös juontajasta itsestään. Itseasissa puhetyyli kuvastaa usein hyvin pitkälti juontajan luonnetta.

Radiopuheessa ääni muodostuu kokonaisuudessaan äänenkulusta, painotuksista, tauotuksesta sekä äänensävystä. Useimmiten ihmiset pitävät matalaäänisistä radiojuontajista enemmän kuin korkeaäänisistä, sillä se jostain syystä kuvastaa luottamusta ja uskottavuutta. Puheen tulisi olla sujuvaa ja selkeää mutta taaplaus (eli sanoissa sekoaminen) ja muut mokailut tekevät lähetyksestä inhimillisemmän kuunnella.

Toimittaja on kuuntelijan aistit, joten hänen on kerrottava asiansa mahdollisimman kuvailevasti. Pienistä yksityiskohdista nimittäin tehdään isoja kokonaisuuksia, joten esimerkiksi adjektiivien käyttö on suositeltavaa vaikkapa omien havaintojen kertomiseksi. Toimittajan ei siis tulisi sanoa "Ulkona tuulee lujaa" vaan "Ulkona tuulee niin lujaa, että muovipussitkin lentelevät tuulen mukana".

Nykyään radiossa kuulija on sinä -muodossa ennemmin kuin te -muodossa. Puhumista helpottaa, kun kuvittelet eteesi jonkun ihmisen, jolle kohdistat sanasi. Puhuessa erityisesti aloittelijat helposti sortuvat selittelemään sitä, mitä tekevät juuri. Kannattaa kuitenkin muistaa, että vaikka tekniikka aina aluksi vie paljon huomiota, niin ajan myötä se tulee osaksi arkea, joten puhuminen helpottuu.

Lopetusta ei kannata pitkittää liiaksi, ettei kuulijalle jää tunne siitä, että sama juttu lopetetaan useaan otteseen peräkkäin. Loppukuitteja, kuten "Olipas siinä hassu tarina!" ei kannata käyttää haastattelujen jälkeen vaan jättää kuulijan ajatuksille tilaa. Lopussa voi palata alkuun, jättää sen avoimeksi, kysyä jotain tai vaan yksinkertaisesti tiivistää aiemmin kerrotun.

Parijuonto

"Parijuontoa tehdään yhdessä rakentaen ja toista myötäillen."

Parijuonto on lajina vaikeampaa kuin yksinjuonto, sillä siinä täytyy koko ajan seurata toisen lähettämiä signaaleja, jotta juonto olisi sujuvaa. Parijuonnossa on lisäksi muistettava, että kyseessä ei ole kilpailutilanne. Pari- ja ryhmäjuonnossa on aina pyydettävä vaikka elein puheenvuoro, jotta päällepuhumisilta vältytään.

Vaikeinta useamman ihmisen juonnossa on se, että joku juontajista lähtee viemään keskustelua eri suuntaan, kun mitä aluksi on sovittu. Pari- ja ryhmäjuonnossa täytyy nimittäin aina suunnitella juonto suurpiirteittäin valmiiksi, vaikka onkin oltava valmiina mikäli uusi keskustelunaihe ilmaantuu. Äänipöydän haltijalla on kuitenkin ryhmäjuonnossa lopullinen valta, sillä hän päättää, milloin sekä yksittäiset juonnot että koko lähetys alkavat ja päättyvät.

Leikkaus

"Puheenrytmin on kuulostettava luontevalta"

Leikkauksessa haastattelua voi aina tiivistää jättämällä sisällöttömät vastaukset ja juonnot pois. Haastatteluja ei kannata trimmata liikaa, sillä hengitykset ja taaplaukset edelleenkin tekevät jutusta inhimillisen kuuloisia. Lisäksi taaplauksien korjaus on vaikeaa äänentasojen ja puheenrytmien vaihtelujen takia. Tässä kannattaakin suosia ns. palapelimetodia, jossa otetaan sanan alku ja loppu eri pätkistä. Kuulijan seurausta helpottaa myös akustiikan muutoksen pehmennys päällekkäisillä äänillä. Lopuksi kannattaa pyytää muita avuksi, sillä omalle työlleen sokeutuu jossain vaiheessa, jolloin ei enää näe mahdollisia virheitä.

Yhteenvetoa lopuksi

Radiotyön tekemisessä on se sama huono puoli kuin kaikessa muussakin mediallisessa toiminnassa: enää ei osaa seurata muiden tekemiä juttuja ja lähetyksiä ajattelematta samalla sen teknistä toteutusta. Radiotyö on kuitenkin mahtava työympäristö ja tiivistän tähän lopuksi kolme tärkeintä neuvoa, jolla pääsee pitkälle.

1. Ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä radiota, vaan on monta helpottavaa tapaa, josta voi koota oman toimintamallinsa.

2. Uskaltakaa irroitella hyvän maun rajoissa ja kokeilla jotain uutta! Sillä "Eihän se edes kuullostanut radiolta!" on ehkä paras kommentti, jonka voi saada jälkeenpäin, sillä silloin on tehnyt jotain erikoista. Tehkää siis erilaista!

3. Ihmiset antavat negatiivista palautetta enemmän ja helpommin kuin positiivista. Pääasia on kuitenkin se, että on saanut jonkilaista reaktiota aikaan. Neutraalius ei ole hyvä asia vaan kuuntelijat pitää herätellä seuraamaan lähetystä.

- Juttu on julkaistu aiemmin Free Your Mind nro1 lehdessä.



Anu Mäkinen, Kuva Milla Kaikkonen 03.11.05
toimitus@toimitus.hattu.net

Katso myös
» http://www.yle.fi/ylex/
» YleX:ssä oli VoiceOut!-radioharjoittelijoita

Radiotoimittajan työ

» Radiontarjoama maailmankuva
» Ohjelmatyypit
» Radioformaatit
» YleX Kati Mikkonen - Vinkkejä radiotyöhön