Ohita navigointi

Suomen nuorin ammattilaisena työskentelevä elokuvaohjaaja

Dome Karukoski

”Tuntuu ihan siltä kuin olisi synnyttänyt lapsen; synnytyksen jälkeinen masennus, josta kumuloituu ilon ja tyhjyyden tunteita”, Dome Karukoski kommentoi kuulumisiaan ensimmäisen pitkän elokuvansa lehdistötilaisuudessa.

Ohjaaja Dome Karukosken, 28, ensimmäinen pitkä elokuva Tyttö sinä olet tähti saa ensi-iltansa lokakuun lopussa. Ennen tätä kyseistä elokuvaa mies on ohjannut lukuisia mainoksia, lyhytelokuvia ja musiikkivideoita.
Miten päädyit ohjaaman elokuvan Tsot?
-Kävin kerran näyttäytymässä Aleksi Bardylle, joka on meidän yksi kolmesta tuottajastamme. Aleksi tykkäsi minun aikaisemmista töistäni ja alkoi heti etsiä minulle sopivaa projektia. Elokuvan käsikirjoittaja ja vanha luokkakaverini Pekko Pesonen oli taas esittänyt omalla tahollaan ehdotuksen hänelle elokuvan käsikirjoituksesta. Aleksi pani meidät saman pöydän ääreen ja siitä on nyt noin pari vuotta aikaa.
Miten päädyit ohjaajaksi?
-Olen halunnut tehdä pienestä lähtien elokuvia. Hain Taideteolliseen korkeakouluun vuonna 1999 ja pääsin sisään. Siellä on siis elokuvaohjauksenlinja. Taikissa voi opiskella kaikenlaista elokuva-alaan liittyvää muun muassa äänisuunnittelua, leikkausta ja käsikirjoittamista. Sen jälkeen en ole muuta tehnytkään. Tässä on viisi kuusi vuotta pakerrettu erilaisten projektien parissa.
Voiko muuta kautta kouluttautua ohjaajaksi?
-Taideteollisen korkeakoulun lisäksi ohjaajaksi voi kouluttautua ammattikouluissa ja ammattikorkeakouluissa. Taideteollinen korkeakoulu on yliopistopainoteinen koulu. Se antaa vähän enemmän vapauksia ja sallii mahdollisuuden tehdä siinä sivussa töitä. On olemassa myös paljon ihmisiä, jotka eivät ole käyneet kouluja. He ovat oppineet tekemällä, mutta se on pitempi tie. Siinä kestää jonkin aikaa, että kunnes pääsee tuottajien juttusille. Taideteolliseen korkeakouluun taas pääsee kolme opiskelijaa noin 200 hakijasta vuosittain. Alan tuottajat ovat tietysti heti kiinnostuneita sinne päässeistä.
Mikä oli ensimmäinen ohjaustyösi?
-Se oli semmoinen kolme minuuttinen lyhytelokuva, jonka teimme koulussa ensimmäisellä vuosikurssilla. Siinä oli lyhyt kolmiodraama, jossa isosisko ja pikkusisko ovat ihastuneet samaan mieheen
Mitä sinulla on tulevaisuudessa tiedossa?
-Suunnitteilla on jo seuraava elokuva Pekka Pesonen kanssa ja syksyllä alamme kuvaamaan tv-sarjaa. Talven aikana on tarkoitus tehdä lukuisia mainoksia. Ohjaajan ammatissa olen oppinut sen, että ohjaajan ammatti ei ole ammatti vaan elämäntapa. Joskus kaverini sanovat, että on nastaa, kun on perjantai. Heitän siihen vitsinä usein, että tällä viikolla on enää kaksi työpäivää jäljellä.



Petri Voutilainen, Milla Kaikkonen 12.10.05
petri.voutilainen@toimitus.hattu.net

Katso myös
» Tyttö sinä olet tähti –elokuvan nettisivut
» Finnkino

Tyttö sinä olet tähti

» Etusivu index

Videot
» Elokuvantekijät

Jutut
» Aleksi Bardy
» Dome Karukoski
» Joonas Saartamo
» Pamela Tola
» Samuli Vauramo
» Teatterikorkeakoulu