Ohita navigointi

Samaa maata -videokilpailu 2005

Nuorille tarkoitetussa Samaa maata -kilpailussa etsitään rasismiaiheisia videoteoksia nyt kolmatta kertaa. Valtakunnallisen kilpailun järjestää rasismin ja muukalaispelon vastainen Rasmus-verkosto yhdessä Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen kanssa.

Kilpailu on suunnattu mediapajoille, kouluille ja oppilaitoksille sekä yksittäisille alle 25-vuotiaille nuorille tai nuorten ryhmille. Kilpailuun voi osallistua toteuttamalla korkeintaan viiden minuutin mittaisen videoelokuvan, jonka aiheena on rasismi. Kilpailuaikaa on 21.2.2006 saakka.

Kilpailu järjestetään maaliskuussa vietettävän YK:n rasismin vastaisen päivän vuoksi. Tavoitteena on haastaa suomalaisia nuoria ja nuoria aikuisia havainnoimaan rasismin ilmenemismuotoja omassa elinympäristössään ja koostamaan ajatuksensa, kokemuksensa ja oivalluksensa ytimekkääksi videoelokuvaksi.

Voittajat julkistetaan ja töiden parhaat palat esitetään tiistaina 21.3.2006 Musicians Against Racism -konsertin yhteydessä Kulttuuriareena Gloriassa Helsingissä. Vuoden 2005 videokilpailun voitti Nastaryhmä-kokoonpano Pirkkalasta teoksella El50d.

Voittajatyöt valitsee raati, johon kuuluu median ja rasisminvastaisen työn ammattilaisia.

Lisätiedot kilpailusta:

Matti Cantell, suunnittelusihteeri, Suomen nuorisoyhteistyö - Allianssi
040 900 4879, cantell@alli.fi

Lisätiedot Rasmus-verkostosta:
Annamari Salonen, vt. projektipäällikkö, Ihmisoikeusliitto
09 4155 2525, annamari.salonen@ihmisoikeusliitto.fi



Free Your Mind toimitus 19.10.05
toimitus@toimitus.hattu.net

Katso myös
» Tarkemmat ohjeet kilpailusta
» Rasismi - Wikipedia