Ohita navigointi

Uusi sirkus - Cirque Nouveau

Uusi Sirkus - Laura Mielityinen

Uusi sirkus pohjaa sirkusperinteeseen tuoden mukaan muita taiteenaloja. Hybrinen taide sekoittaa musiikkia, tanssia, taikuutta, voimistelua, komediaa ja kaikkea mahdollista. Uudessa sirkuksessa sirkuksen taianomainen ilmapiiri jopa korostuu kun temput saavat ympärilleen huolella suunnitellun ja taiteellisen kokonaisuuden. Muiden taiteenalojen mukaantulo auttaa saavuttamaan useampia tasoja. Mm. teatteritaiteen lähtökohdat on istuttaneet itsensä vankasti uuteen sirkukseen. Uusi sirkus on aivan tuore taiteen laji ja tunnetaan laajemmin nimellä Cirque Nouveau.


Alussa oli uteliaisuus, avoimuus, luovuus ja taiteellinen rohkeus
Uusi sirkus sai alkunsa Ranskasta alamaailman ilmiönä 1970-luvulla. Uuden luovan ajattelun kanssa käsikädessä alkoi kiinnostus enemmän taiteellisesta ilmaisusta kuin teknisestä esityksestä. Sirkus Ranskassa käy parhaillaan perusteellista muodonmuutosta. Nuoren taiteilijasukupolven ja uusien koulujen avaamisen ansiosta uusi sirkus saavuttaa arvostusta muiden esittävien taiteiden rinnalla. Samalla se vetää puoleensa kasvavaa yleisöä ympäri eurooppaa ja maailmaa.

Uusi sirkus vapautuu ja laajenee esiintymis maneesin rajotteista
Cirque Nouveau ottaa vaikutteita teatterin lähtökohdista näyttämöllepanossa. Sirkus on palaamassa myös takaisin kadulle ja ulkoilma lavoille, paikkaan jossa se alunperin totuttiin näkemään akrobaattien ja nuorallakävelijöiden aikaan.

Sirkus päätyi hieman unholaan ajansaatossa mutta uusia henkäyksiä saateettiin havaita 1960-luvulla. Sirkustaide sai uusia kilpailijoita uusien viihdemuotojen kasvaessa. Esimerkiksi television yleistyminen vaikutti osaltaan sirkuksen suosion hiipumiseen.

Ranska uuden sirkuksen kehtona
Huomattavan roolin sai Annie Fratellini. Hän oli mieleenpainuva klovni ja yksi harvoista pienen klovnien huilun, concertinan, naispuolisista soittajista. Hänestä tuntui että sirkus oli vaarassa kuolla ellei kokeiltaisi jotain uutta. Opettaakseen uusia artisteja hän perusti Ranskaan 1974 Annie Fratellini sirkuskoulun, joka oli avoin kaikille ehdoitta. Vaikka koulusta valmistuneet eivät kaikki päätyneet ammattimaisiksi taitelijoiksi, oli koulu ensimmäinen joka uudisti ryhmiä ja sirkusmaailmaa Ranskankin ulkopuolella. 1987 Ranskassa saatiin poliittista tukea ja sirkustaiteen kehitys turvattiin takaamalla nuorille ja ammattilaisille korkea tasoista koulutusta kuten tutkimus- ja luovakeskus. Nykyään Ranskassa on noin 200 sirkuskoulua.


Mikä sitten tekee uudesta sirkuksesta uutta sirkusta?
Uudessa sirkuksessa esitys on kokonaisuus. Kokonaisuus jossa saattaa olla mm. trpetsitaitelijoita, jonglöörejä, tanssijoita, muusikoita, näyttelijöitä ja kaikkea mahdollista mitä ajatella saattaa. Uudessa sirkuksessa luodaan esitys joka on taiteellinen kokonaisuus, Monasti se omaa teeman tai tarinan. Näin se eroaa perinteisestä sirkuksesta jossa show kyhätään hyvinkin erilaisista numeroista ja elementeistä.

Ylpeänä uusi sirkus on eläinvapaa. Se luottaa enemminkin lahjakkaisiin ihmisesiintyjiin, luovuuteen ja mielikuvitukseen sen sijasta että kalastelisi katsojia eläimillä.

Uuden taiteenlajin nousu
Suomessa ei ole sellaista sirkusperinnettä kuin monessa muussa maassa. Sirkustaide on ollut kuitenkin viime vuosina selvässä nousussa. Nuorisosirkuksia on perustettu, ala on saanut uusia harrastajia, ja suomalaiset sirkustaiteilijat on päässyt ulkomaille opiskelemaan. Paitsi harrastajia, houkuttelee uusi sirkus myös uusia katsojia.

Sirkustaide on hyvää vauhtia matkalla tullakseen tunnustetuksi moderniksi taiteeksi Ranskassa ja muaalla.



Laura Mielityinen 10.02.04
toimitus@toimitus.hattu.net

Katso myös
» Kaapelitehdas - taiteiden koti
» Huima - Uuden sirkuksen festivaali