Skate SM 2004 - Index

Taas siis järjestettiin skeittauksen suomenmestaruuskisat Helsingin jäähallissa. Kaikissa sarjoissa nähtiin huimia trikkejä ja taso oli viime vuotista kovempi, osallistujoita oli varmasti päälle 100. Kisahenki oli korkealla niin yleisössä kuin streetilä, kaikilla oli hauskaa ja kellekkään ei varmasti jäänyt huono fiilis kisojen jälkeen. Hallilla oli taas kaikkia skedekauppoja, joissa käytiin ahkeraan tahtiin.
Sm kisoissa oli viisi eri sarjaa: 12- vuotiaat ja nuoremmat, 13-15 vuotiaat, 16-17 vuotiaat ja avoin sarja, sekä tyttöjen avoin sarja. Joka heatin alussa oli 15 minuutin pituinen lämmitely vetäjille. Vetäjiä oli joka heatissa 10-15 ja jokaiselle oli yksi 45 sekunnin runi. Semifinaaleissa ja finaalissa oli taas kaksi runia, joiden pituudet olivat semifinaalissa 1 minuutti ja finaalissa 1 minuutti ja 15 sekuntia. Kisoja pidettiin ensin pienellä streetillä ja ne jotka rullasivat itsensä jatkoon, pääsivät rullaamaan isolla streetillä.
Iso streetti oli tällä kertaa aika helmi, paljon kaaria, manuboksi, hänkkä, pyris jne. itseasiassa melkein kaikkea löytyi. Pikku streetillä oli hänkkä, kaaria ja vähän muuta saman tyylisiä juttuja. Ulko streetillä ei ollut paljon mitään, vain jotain rautapenkkejä ja pari manuboksia, eli aika huono viimevuotisiin verrattuna.
Real Video
Perjantai
Perjantai.
Kesto : 02:20
» Hitaat yhteydet 56 kbps
» Nopeat yhteydet 256 kbps
Lauantai

Lauantai 1.
Kesto : 02:45
» Hitaat yhteydet 56 kbps
» Nopeat yhteydet 256 kbps

Lauantai 2.
Kesto : 03:16
» Hitaat yhteydet 56 kbps
» Nopeat yhteydet 256 kbps
Sunnuntai

Sunnuntai 1.
Kesto : 01:56
» Hitaat yhteydet 56 kbps
» Nopeat yhteydet 256 kbps

Sunnuntai 2.
Kesto : 03:31
» Hitaat yhteydet 56 kbps
» Nopeat yhteydet 256 kbps

Sunnuntai 3.
Kesto : 02:07
» Hitaat yhteydet 56 kbps
» Nopeat yhteydet 256 kbps

Sunnuntai 4.
Kesto : 02:05
» Hitaat yhteydet 56 kbps
» Nopeat yhteydet 256 kbps

Tyttöjen jamit.
Kesto : 02:17
» Hitaat yhteydet 56 kbps
» Nopeat yhteydet 256 kbps

Palkintojen jako.
Kesto : 03:28
» Hitaat yhteydet 56 kbps
» Nopeat yhteydet 256 kbps
Free Your Mind Skate SM 2004 - team
Heka Hokka
Teemu Toropainen
Daniel Kiikka
Free Your Mind Skate SM 2004 - team 07.09.04
toimitus@toimitus.hattu.net
- Katso myös
- » Skatesm.net
- » Proskate 2004 Free Your Mindissa
Skate SM 2004
» Index - Etusivu» Perjantai
» Lauantai
» Sunnuntai
Kuvagalleriat:
1 2 3 4 5 6 7






