Ohita navigointi

Uskalla olla loistava ja kaunis

Nuori Kulttuuri logo

On lumoavaa, kun nuoret ovat tosissaan, seisovat sanojensa takana. Kaikista ei tarvitse tulla taunopaloja ja ansaikosia, mutta kykyä ilmaista itseään tarvitaan elämässä jatkuvasti. Mitä sitten on "nuori" kulttuuri?

- Ison ryhmän kanssa osuu harvoin kohdalle tarpeeksi suuria esiintymistiloja, sanoo ryhmässä tanssiva Jenna Koivuranta.
Sellainen löytyy Vasamattarille Vaasasta Nuori Kulttuuri -tapahtumassa 14.-16.5, kun toisilleen tanssii lähes 1 300 nuorta eri puolelta Suomea.

Vasamattaret

Vaasan Vasamattarien eskimoista kertovaa Arctic-esitystä voi ihailla lauantaina 15.05. Vasa Övningsskolanin lukion tiloissa.
Nea Aspholm, Jenna Koivuranta ja Stina Hiltunen toivovat paikalle paljon yleisöä, koska fiilis nousee kattoon sitä mukaa, mitä enemmän on katsojia.

- Onhan se toinen juttu kuin tanssia iskälle ja äiskälle olohuoneessa! Sanon nuorille, että te voitte opetella, osata ja sen jälkeen teidän täytyy saada tilaisuus, tuumaa tanssija-koreografi Sami Saikkonen, joka luotsasi Helsingin Nuori Kulttuuri-aluetapahtuma Loistetta maaliskuussa.
Saikkosella on takana parikymmentä vuotta tanssijana ja noin satakaksikymmentä ensi-iltaa.
Hän tuntee näyttämön taian ja rakastaa esiintymistä.
- Lapsena kekkaloin, melskasin, halusin hirveästi huomiota. Minulle sanottiin, että "mitä sä siinä esität." Usein vanhemmat tuppaavat myös kehumaan naapurin lasta mieluummin kuin omaansa. Kauniskaan ei saisi olla, eikä vaatteilla koreilla. Näyttämöllä ihmiset rakastavat kuitenkin esintyjää, joka ei aristele.

Tanssijan tärkeimpiä oppeja on keskittyminen
- Siinä ei murehdita eilistä eikä suunnitella huomista, ei ajatella miltä nyt näytän ja mitä minusta ajatellaan, Saikkonen kuvailee.
Tekniikka on tanssissa tärkeää, mutta tekniikkanikkaria ei jaksa kahta kertaa katsoa.
- Tanssissa on kyse ilmaisusta, esteiden purkamisesta kokonaisen olemisen tieltä. Ihmiset häpeävät hirveästi omaa olemistaan. On hienoa nähdä nuoressa se hetki, kun häpeä väistyy, ja hän uskaltaa olla lavalla loistava ja kaunis.

Suora ja lämmin palaute
Kevään mittaan Nuori Kulttuuri -aluetapahtumiin osallistui yli 5 000 tanssijaa eri puolilla Suomea. Tapahtuman tavaramerkkinä on nuoren harrastajan ja vanhemman taiturin kohtaaminen, ja kaikki ryhmät saivat palautteen ammattilaisraadilta.
- Yhteydenottoja mielen pahoittamisesta tuli vain yksi. Näin vain iloisia silmiä, Saikkonen sanoo.
Hän iloitsee siitä, että yksistään Helsingin Loiste-tapahtumaan osallistui enemmän ihmisiä kuin Idols-kilpailun karsintoihin. Idols-kisan kritiikissä oli mukana ilkeilyä, joka ei auta ketään kasvamaan. Saikkosen mielestä negatiivisenkin kritiikin voi esittää rakentavasti.
- On sanottava, mitä näkee: mikä toimii ja mikä ei. On tärkeää, ettei moppaa tekijää, vaan antaa hänelle eväitä tehdä uudelleen ja paremmin. Nuoret tarvitsevat suoraa ja lämmintä palautetta. Kun puhutaan lämpimästi, voidaan sanoa koviakin asioita, eikä toiselle tule sellaista oloa, että hän menee lyttyyn. Palautteen antajan pitää olla oikeasti ihmisenä läsnä.

Kehuminen on helpompaa
Vaasan Vasamattarille herui tuomaristolta paljon kehuja: dynaamista, mahtavaa, kekseliäitä yksityiskohtia.
- Oli tietenkin hienoa kuulla, että tanssistamme pidettiin. Olisimme kuitenkin toivoneet enemmän myös kriittistä palautetta, joka auttaisi kehittämään koreografiaa, Jenna Koivuranta sanoo.
- Kriittisen palautteen antaminen nuorille on tiukka paikka, tietää Jukka Kajava, joka on istunut Nuorison taidetapahtuman teatteriraadissa antamassa palautetta innokkaille teatterinharrastajille. Kriitikkona Kajavasta on hauskempaa kehua kuin moittia.
- Kun näkee oikein hyvän esityksen, sitä oikein hykertelee onnesta: tästä saan kirjoittaa!
Kriitikon työn lisäksi hän on tehnyt ohjauksia Marimekon muotinäytöksestä oopperaan ja kabareehen.
- Teatterintekijänä olen saanut myös kielteistä kritiikkiä, ja tiedän tarkkaan, miten kurjalta se tuntee. Ihminen vaan on sellainen: hän haluaisi kuulla itsestään hyviä asioita. Kun aikaa kuluu, alkaa ehkä vähitellen ymmärtää, mistä kritiikissä oli kyse.
Kun nuorelle antaa negatiivista palautetta, hänelle kannattaa kertoa, että kritiikki on yhden ihmisen mielipide - tosin parhaimmillaan ammatti-ihmisen mielipide, joka osaa verrata asioita toisiinsa.
Esittäviin taiteisiin kuuluu se, että niitä arvioidaan julkisesti.
- Kaikki saavat välillä ruusuja ja risuja. Sellaista ihmelasta ei olekaan, jota ei joskus arvosteltaisi.
Palautteen antamisen kautta Nuori Kulttuuri tahtoo rakentaa siltaa nuorten harrastajien ja taiteilijoiden välille. Kajavan mielestä mestari-kisälli-suhde olisi hyödyksi kaikessa taiteen teossa.
- Kun nuori näyttelijä lähtee opettelemaan ammattiin, olisi hienoa, jos hänellä olisi tutorina vanhempi näyttelijä. Teattereilla on nykyisi niin tiukat tuotantoaikataulut, että kellään ei ole enää aikaa toisilleen.

Tuleeko minusta tanssija?
Jukka Kajava määrittelee kulttuurin ihmisten väliseksi kanssakäymiseksi.
- Myös taiteesta iso osa nautitaan levyiltä ja nauhalta. Siksi elävän kontaktin muodot ovat tärkeitä. Kohtaaminen kasvattaa empatiaa, joka ei synny pelkästään koneiden kanssa puuhaamalla,

Mitä sitten on "nuori" kulttuuri?
- Ennakkoluulotonta, kyseenalaistavaa. On lumoavaa, kun nuoret ovat tosissaan, seisovat sanojensa takana. Kaikista ei tarvitse tulla taunopaloja ja ansaikosia, mutta kykyä ilmaista itseään tarvitaan elämässä jatkuvasti.
Vaasassa tanssitaan otsikolla Tanssin riemua. Liikkumisen ilon lisäksi tanssi tuo hyvän kunnon, ja jos harrastus joskus päättyy, jäljelle jäävät tuhdit eväät seurata ja ymmärtää tanssiesityksiä.
- Ehkä joku saa Vaasasta vastauksen kysymykseen, onko tämä minun alani, Jos tanssia ei pidä maailman parhaana asiana, on turha ryhtyä tanssijan ammattiin, Saikkonen sanoo.
Nuoret kysyvät Samilta usein, voisiko minusta tulla tanssija.
- Minulle hoettiin niin paljon, että "sinusta ei voi tulla tanssijaa", että en mene sanomaan kellekään toiselle niin, sanoo Saikkonen, joka aloitti tanssimiseen 18-vuotiaana. Hän innostui, treenasi ahkerasti, ja kahden vuoden kuluttua hänet kiinnitettiin Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmään. Nopeassa oppimisessa auttoi voimistelijan tausta: ennen tanssijan uraa hän tähtäsi Soulin olympialaisiin.
- Vastaan nuorelle, että minä en tiedä mitä sinusta tulee - sen tiedät itse sydämessäsi. Voin ehkä sanoa, että jos jatkat tuolla tavalla, suuntasi on oikea.
Haaveilu tähteydestä voi olla hyvä voima, joka vie eteenpäin tai vaara, johon jää kiinni.
- Suurimmalla osalla tähteys ei kuitenkaan toteudu. Eikä kannata pettyä, jos pääsee tähdeksi, eikä se olekaan sellaista mitä luuli! Saikkonen sanoo. Oman suosionsa huippupäivinä hän tanssi niin paljon, että oli väsynyt koko ajan eikä jaksanut nauttia työstään.
- Narsismi on esiintyjälle tärkeä käyttövoima. Se ei saa kuitenkaan olla kaikki, eikä se yksistään riitä pitkälle. Pitää olla jotakin sanottavaa.
Sami Saikkonen on saanut uransa aikana enimmäkseen kehuja.
- Kritiikin kestäminen ja sen kanssa eläminen on taiteilijuuden vaikeimpia asioita - myös kehuvan kritiikin. Sen jälkeen voi tulla painostava tunne siitä, että minun pitää olla loistava seuraavallakin kerralla. Eikä loistava voi olla haluamalla olla loistava, vaan ainoastaan tekemällä työnsä mahdollisimman hyvin.



Tiina Tikkanen, kuva Anne Kytölä 15.05.04
toimitus@toimitus.hattu.net

Katso myös
» Dance action -03 Free Your Mindissa
» Dance Action 10 v. - 2002 Free Your Mindissa

Nuori Kulttuuri 2004

» Nuori Kulttuuri etusivu

Postikortit
1 2 3 4 5

Stipendit ja kunniakirjat
» Stipendit ja kunniakirjat

Jutut:
» Esiintyjien tunnelmia päätösjuhlassa
» Päätöstilaisuus
» Karakteritanssi
» Biletys valtasi Vaasan Nuorisotalon
» Huumori puree Free stagella
» Kulttuurivaihtoa korealaisittain
» Jazz- Primavera
» Hot Cakes
» Tekemiselle on kysyntää
» DeeGirls - Rakkaudesta tanssiin
» Vaasan Vasamattaret tanssivat eskimoina
» Uskalla olla loistava ja kaunis
» "Kaikki Hiphopin elementit kiinnostavat"
» "Vaasa on tanssiva kaupunki"
» Tuomarit uskovat kovaan tasoon Vaasassa
» Nuori Kulttuuri toimituksen päiväkirja
» Naurua, hikeä ja kunnianhimoa - Tuottaja Anna Hintsala
» Estradit auki nuorelle taiteelle
» Perjantain lähtötunnelmat
» Ennakkotiedote
Kuvat:
Perjantai
» Rewell Center 1
» Rewell Center 2
» Avajaiset 1
» Avajaiset 2

Lauantai
» Free Stage 1
» Free Stage 2
» Baletti 1
» Baletti 2
» Kansantanssi
» Kansantanssijan arki
» Discon tunnelmia
» Korealainen perinneryhmä
» Steppi, jazz- ja showtanssi 1
» Steppi, jazz- ja showtanssi 2
» Steppi, jazz- ja showtanssi 3
» Steppi, jazz- ja showtanssi 4

Sunnuntai
» Loppugaala