Ohita navigointi

Naurua, hikeä ja kunnianhimoa

Nuori Kulttuuri logo

Vaikka Vaasa ei olekaan maailman metropoli, ovat puitteet ison valtakunnallisen tapahtuman järjestämiselle mainiot. Tätä mieltä on Nuori Kulttuuri 04 -tapahtuman tuottaja Anna Hintsala.
- Vaasa on tanssiva kaupunki. Meillä on erinomaisia tanssinopettajia ja lahjakkaita nuoria tanssijoita. Tanssiharrastuksen edistämiseksi on todella tehty töitä.


Anna HintsalaTanssivan Vaasan isona plussana on tapahtumapaikkojen lyhyet välimatkat, ne ovat kivenheiton matkan päässä toisistaan. Päätapahtumapaikkoina viikonlopun tanssifestarissa ovat Vaasan kaupunginteatterin lisäksi Vasa Övningsskolas gymnasium ja Vasa Övningsskolas högstadium.
- Myös majoituskoulut ovat samalla pienellä alueella aivan ydinkeskustassa. Tämä edistää tanssijoiden liikkuvuutta, selvittää Anna. Hän toivookin, että nuoret kävisivät katsomassa toistensa esityksiä.
- Olisi hienoa, jos balettitanssijat kävisivät katsomassa break-esityksiä ja toisin päin.

Tapahtumapaikoista hiukan kauempana on ainoastaan jäähalli, mihin koko tapahtumaviikonloppu huipentuu.
- Halusimme varmistaa sen, ettei kukaan jää ovien ulkopuolelle päätöstilaisuudesta sunnuntaina, Anna painottaa.
Päätöstilaisuuteen odotetaankin paljon väkeä.
- Olemme panostaneet viikonlopun oheisohjelmaan juuri siitä syytä, että ihmiset haluaisivat jäädä koko viikonlopuksi eivätkä lähtisi oman esityksensä jälkeen pois.

Nuori Kulttuuri tapahtumassa runsas taustajoukko
Annan aika on kulunut hyvin tapahtuman organisoinnin parissa. Puoli vuotta on mennyt kuin huomaamatta.
- Olen todella nauttinut tekemisestä, pidän tapahtumien organisoinnista, myhäilee Anna tyytyväisenä. Hän osoittaa kiitollisuuttaan runsaalle taustajoukolleen.
- En voi mitenkään ottaa tästä kunniaa itselleni, sillä tässä on paljon mukana isoja ja pieniä työryhmiä ja nyt itse tapahtumassa vielä talkoolaisia. Hyvää porukkaa kaikki, ollaan naurettu paljon yhdessä, hehkuttaa Anna.
Verkostoaan Anna on kerännyt vuosien aikana tuottaessaan muun muassa Vaasan Taiteiden yötä.

Tapahtumassa onnistuminen on kunnia-asia myös tanssin parissa työtä tekeville. Tanssitapahtuma sopii Annan mielestä Vaasaan erinomaisesti, sillä tanssin osaaminen on kaupungissa vahvaa.
- Vaasa tunnetaan musiikistaan, mutta toivon, että tämän jälkeen Vaasa tunnetaan myös tanssivana kaupunkina.



Riikka Seljänperä 14.05.04
toimitus@toimitus.hattu.net

Katso myös
» Vaasan kaupungin sivut
» Nuori kulttuuri 2004 Vaasan sivut

Nuori Kulttuuri 2004

» Nuori Kulttuuri etusivu

Postikortit
1 2 3 4 5

Stipendit ja kunniakirjat
» Stipendit ja kunniakirjat

Jutut:
» Esiintyjien tunnelmia päätösjuhlassa
» Päätöstilaisuus
» Karakteritanssi
» Biletys valtasi Vaasan Nuorisotalon
» Huumori puree Free stagella
» Kulttuurivaihtoa korealaisittain
» Jazz- Primavera
» Hot Cakes
» Tekemiselle on kysyntää
» DeeGirls - Rakkaudesta tanssiin
» Vaasan Vasamattaret tanssivat eskimoina
» Uskalla olla loistava ja kaunis
» "Kaikki Hiphopin elementit kiinnostavat"
» "Vaasa on tanssiva kaupunki"
» Tuomarit uskovat kovaan tasoon Vaasassa
» Nuori Kulttuuri toimituksen päiväkirja
» Naurua, hikeä ja kunnianhimoa - Tuottaja Anna Hintsala
» Estradit auki nuorelle taiteelle
» Perjantain lähtötunnelmat
» Ennakkotiedote
Kuvat:
Perjantai
» Rewell Center 1
» Rewell Center 2
» Avajaiset 1
» Avajaiset 2

Lauantai
» Free Stage 1
» Free Stage 2
» Baletti 1
» Baletti 2
» Kansantanssi
» Kansantanssijan arki
» Discon tunnelmia
» Korealainen perinneryhmä
» Steppi, jazz- ja showtanssi 1
» Steppi, jazz- ja showtanssi 2
» Steppi, jazz- ja showtanssi 3
» Steppi, jazz- ja showtanssi 4

Sunnuntai
» Loppugaala