Ohita navigointi

Joulukuun 29.pvä - Kosketus

Törmäys oli valtava, vaikka ajoimme 60 km tuntivauhtia poikittain tulevaan 80 km valkoista autoa päin. Jysäyksen voimasta tunsin kipua rintakehäni kohdalla. Tunsi kuinka rintakehäni rysähti turvavyön voimasta.

Oli joulukuun 29. Minä, isäni ja äitini, olimme juuri lähteneet mökiltä ja jätetty koiralle ruokaa, jotta saisi syödäkseen, kun olimme poissa. Lähdimme matkaan punaisella 306 Peogeotilla jolla olimme ajelleet jo neljä vuotta. Pääsimme Yyteri pikatie risteykseen ja käännyimme kohti Poria kovassa lumipyryssä. Ennen sitä minä olin käynnistänyt auton ja istunut kuljettajan paikalle. Ja ajatellut milloinhan tätäkin turvatyynyä tarvitaan. Minusta se oli typerää ajattelua näin jälkeenpäin.

Viimeiset hetket
Olimme joulun huumassa menossa kohti Porin keskustaa pankki- ja kauppa asioille, puhellen toisillemme ja kuunnellen radiota. Noniin olimme siis matkalla Poriin. Ajoimme sakeassa lumipyryssä 60 km/h tuntivauhtia, vaikka tiellä sai ajaa 80 Km/h. Isäni oli kaukaa viisas ja ajoi turvallista vauhtia. Isäni valitteli, että ei nähnyt eteensä yhtikäs mitään, hyvä kun näki tielle. Minä katselin takapenkiltä isääni. Isäni tähyili ajouria rattia tiukasti pidellen. Äitini vieressä. Samalla kuuntelin äidin pulinoita uimisesta, kuinka hyvä hän oli ja miten pitkän matkan hän nyt oli uinut. Aikani kuunneltuani tähyilin taakseni muitten autojen toiveissa. Se oli turhaa, kuuntelin miten radion Yle-aikaisen juontaja huohotti säätiedotuksesta. Siitä välittämättä, tähyilin etuistuimien välistä tuulilasin läpi tielle, jossa oli muutenkin jo paljon lunta sakean lumipyryn lisäksi.
Siinä vaiheessa, kun olin äitini plus radion juttuihin tylsistynyt, tuli vastaamme rekan vetämä jono autoja. Yksi autoista oli valkoinen, kuljettaja ilmeisesti rämäpää, kun itsesuojeluvaisto ei pystynyt pitämään häntä omalla kaistallaan, vaan hän päätti lähteä ohittamaan seuraavaa autoa. Päättäväisesti mies painoi kaasua ohittaen kovassa lumisohjon ja räntäsateen keskellä edellä menevän auton, jonka ohi hän pääsi.



Kosketus
Heti, kun hän oli päässyt ohitetun auton eteen hänen autonsa oikean puoleinen rengas haukkasi lunta. Mies vaistonvaraisesti korjasi autonsa asentoa, ettei hän joutuisi lumipenkkaan ja käänsi rattia vasemmalle, joutuen poikittaiseen luisuun vastaantulevien kaistalle, oikea kylki edellä luisuen. Näimme yllättäen valkoisen auton oikea kylki edellä 80 km tuntivauhdilla, pullahtavan yllättäen sakean lumipyryn seasta meitä päin. Muistan kuinka isäni puristi rattia painaen jarrua ja äitini huutaen tyhjyyttä sillä hetkellä, kun maailmanlopulle tuntuvalle törmäykselle tuli H hetkensä.
Minä takapenkillä en voinut muuta kuin takertua etuistuimen penkkiin kiinni ja toivoa hyvää.
Siinä samassa valkoinen autoa paiskautui meidän punaista autoa, kuin keppi suohon vajoten kivuliain seurauksin. Törmäys oli valtava, vaikka ajoimme 60 km tuntivauhtia poikittain tulevaan 80 km valkoista autoa päin. Jysäyksen voimasta tunsin kipua rintakehäni kohdalla. Tunsi kuinka rintakehäni rysähti turvavyön voimasta.

Ulapalla
Olin pienehkön hetken kaikesta ulkona ja uskoin mielessäni, että kaikki tämä oli unta.
Kun, avasin silmäni näin isäni ja äitini nousevan ylös autosta tai oikeastaan äitini potki oven auki, koska ovi oli juuttunut kiinni törmäyksen iskusta.
Nousin autosta, tunsin kuinka lumihiutaleet leijuivat kasvoilleni samalla kun haistoin tuulilasin pesunesteen jota oli pursunut ympäri kolaripaikkaa lumeen imeytyen.
Olin täydellisissä sokissa, kun nousin autosta, mutta silti täysin rauhallisena.
Maiston voimakkaan veren maun suussani lyötyäni etupenkin selkänojan ja hampaitteni väliin joutuneet huuleni.

Maininkeja
Näin äitini paniikinomaisena ja hätääntyneenä jonkun silminnäkijän edessä. Nainen piteli äitini päätä paikallaan niskavammojen vuoksi.
Kaikki oli seikanomaista sähellystä silmissäni, nähdessäni sivullisten ihmisten puhelimet kädessä soittelemassa hätääntyneenä apua paikalle. Isäni oli kiitettävän hienosti selvinnyt kolarista, viittä kylkiluuta lukuun ottamatta turvavyön ja turvatyynyn ansiosta. Isäni soitteli rauhallisen näköisenä jostakin kumman syystä heti sedälleni ilmoittaakseen kolarista ja hinaus avun tarpeesta. Hän soitti myös kummitädilleni, joka lääkärinä kertoi jälkeenpäin isäni olleen täydessä sokkitilassa, mikä taas ei näkynyt ulkoapäin. Päästyäni hätääntyneen äitini luokse otin äitiäni kädestä kiinni, kun hän ei erottanut minua millään tavoin.
Omista niska ja rintakehä kivuista huolimatta jatkoin isääni luokse laahustamista ihmisväen lävitse. Kuulumisten jälkeen kysyin tyhmänä: "meneekö automme lunastukseen?" isäni vastaten niskaansa pidellen ja raskaasti hengittäen: "Ei, ajattelin naputella vasaralla sen kuntoon". Hetken katsottuani, automurskaamojenkin palvelusta paremmin murskattu automme nokkaa. Huomasin kysyneeni todella tyhmiä.



Apua odotellessa
Ihmisten hätääntyneiden voivottelujen laantuessa, näin törmäämäämme valkoiseen auton jonka kuskin puoleinen ovi oli meihin päin ojassa. Kuljettaja nojasi pää verisenä ikkunaan. Ajattelin mennä katsomaan lumipyryn keskellä, ihmisten vierestä pujotellen, kuinka vastaan koheltajalle kävi. Olin juuri ottanut kaksi askelta, kuulin isäni kieltävän minua menemästä sinne. Olin hämilläni, kun eräs nainen katseli ojassa valkoisen auton kuskia ja hätääntyneenä käveli edestakaisin kysellen: "Eikö ne ambulanssit tule jo!". Minusta kaikesta tapahtuneesta oli vasta kulunut kaksi tai kolme sekuntia.(Olin kuin puulla päähän lyöty.) Seisoin ihmettelemässä jouluisessa räntäsateessa meidän murskaantunutta autoa joka oli kulkenut monien reissujemme mukana. Nyt se päätyi lunastukseen ja sieltä kaatopaikalle. Kuulin räntäisen lumen seasta, paloauton sireenien ulvontaa. Ensimmäiseksi palomiehet ryhtyivät repimään vastaantulijaa voimaleikkureilla autosta ulos, kuin silliä purkista. Samanaikaisesti paikalle ilmestyi kaksi ambulanssia ja kolmas pari minuuttia myöhemmin. Viimeisenä paikalle pöllähti poliisiauto jonka kuski alkoi kuulustella isääni tapahtuneesta.
Ei aikaakaan, kun sain ambulanssista niskatuen ja minua kuskattiin isäni kanssa samassa autossa Satakunnan keskussairaalaan. Äitini, joka oli saanut pahempia vammoja kuin isäni tai minä, joutui saman tien sairaalan teholle.

Vahingot
Toisaalta loppu hyvin kaikki hyvin. Isältäni oli viisi kylkiluuta poikki, rintalastan murtui. Hän oli kaksi päivää sairaalassa.
Äidiltäni oli niskasta kahdesta kohtaa murtuma, neljä kylkiluuta ja silmän aivohermon venyminen kolarin johdosta. Vasemman silmällä hän näkee tällä hetkellä kaikki kahtena. Neljänviikkoa sairaalassa.
Ja minä pääsin helpolla rintalastan murtuminen plus kymmenen mustelmaa. ei päivääkään sairaalassa. Soittorumba sukulaisille: tipautin uutisillani sairaalan edestä noin kymmenen henkilöä tuolilta, uutiset kerrottuani.
Vastaantulijalta oli molemmat jalat poikki, muusta ei ole tietoa. Mutta häntä syytetään törkeästä liikenteen vaarantamisesta. Ja kaikkien iloksi voin kertoa, että vastaantulija eli 72-vuotias mieshenkilö, on ruotsalainen.
Autot menivät lunastukseen kuten, kuvista voi päätellä.

Loppu
Kaikki jäivät henkiin. Mutta aina voi jossitella, jos olisimme ajaneet lujempaa, mitä sitten olisi tapahtunut. Mietipä sitä.



Antti-J.Johansson 05.05.04
bmx87@suomi24.fi

Katso myös
» Ajoneuvohallintokeskus
» Tiehallinto