Ohita navigointi

Vinokino

Vinokino on lesbo-, bi-, ja homoelokuvan festivaalin tavoitteena on tuoda seksuaalivähemmistöjen elokuvakultturia laajemman yleisön tietoisuuteen.
Tänä vuonna Vinokino järjestetään jo kymmenennen kerran ja juhlan kunniaksi festivaali esittäytyy nyt myös Helsingissä perinteikkään festivaalikaupunkin Turun lisäksi.

Turku 15.-18.11. 2001
Helsinki 23.-29.11. 2001

Elokuvien tyylit ja aiheet vaihtelevat laidasta laitaan ,nyt voit lukea seuraavien festivaalileffojen arvostelut:

Big Eden
Beefcake
The Score
Krámpack
Princesa



Vinokino 2001, Helsingissä 25.11. klo 18

Paluu unelmien lapsuudenkotiin
Tässä elokuvassa maalaiskaupunki on kärjistetty tavallistakin seesteisemmäksi vastakohdaksi metropolille avaamalla paratiisi myös homoille.

Big Eden


(USA 2000)

ohjaus Thomas Bezucha,
pääosissa Ayre Gross, Louise Fletcher, Eri Chweig


Big Eden

Jälleen yksi menestyvä taiteilija palaa suurkaupungista kotiin provinssiin. Tällä kertaa tieto isoisän saamasta sydänkohtauksesta saa Henryn lähtemään New Yorkista lapsuutensa metsäiseen Montanaan. Siellä sijaitsee kuvitteellinen pikkukaupunki Big Eden, jonka mukaan Thomas Bezucha on nimennyt debyyttielokuvansa. Henry kohtaa parinkymmenen vuoden eron jälkeen nuoruudenihastuksensa, nyt kahden lapsen eronneen isän, Deanin, jonka kanssa aiemmin yksipuolinen rakkaussuhde lähtee kehittymään yllättävään suuntaan. Uusi lempikin alkaa vaivalloisesti itää pohjoisen routaisessa maassa Henryn ja ahdistuneen kyläkauppiaan Piken välillä.

Tässä elokuvassa maalaiskaupunki on kärjistetty tavallistakin seesteisemmäksi vastakohdaksi metropolille avaamalla paratiisi myös homoille. Bezucha kehittelee kaunista ajatusta paikasta, jossa ei lainkaan ole homofobiaa tai rasismia. Filmille on päätynyt hauskoja ideoita, kuten murahtelevat lätsäpäiset heterokorstot, jotka tekevät kaikkensa, jotta Henryn ja Piken suhde etenisi. Kokonaisuus ei kuitenkaan aivan toimi. Jostain syystä suvaitsevaista ilmapiiriä eivät vaikuta lainkaan aistineen kaupungin kolme homo/bi-miestä. He jumittavat kaapissa ja kokevat miesten välisen ystävyyden kaikki vaikeudet. On vaikea kuvitella, että homous todella olisi näin hankalaa paikassa, jossa kaikki hyväksyvät sen.

Elokuva on paikoitellen useammallakin tavalla epätasainen. Siinä on hyviä oivalluksia mutta myös useita klišeitä, kuten kuvat rakastuneista Henrystä ja Pikesta katsomassa tahoillaan samaa tähtitaivasta. Juoni taas kehittyy varsinkin lopussa luonnottomin hyppäyksin; samoin tunnelmissa siirrytään nopeassa tahdissa leppoisasta arjesta synkimmän realismin kautta fantastiseen onneen.


Vinokino 2001 Turku 17.11. Helsinki 24. ja 28.11.


Thom Fitzgeraldin Beefcake on hauska kurkistus aikaan ennen vapaata, massiivista pornoteollisuutta. Eroottista viihdettä dokumentin muodossa.

Beefcake


(Kanada, 1999)

Ohjaus Thom Fitzgerald; Pääosissa Daniel Maclvor, Josh Peace, Carroll
Godsman, Jack Griffen Mazeika

93 min.


Thom Fitzgeraldin Beefcake on hauska kurkistus aikaan ennen vapaata,
massiivista pornoteollisuutta. Eikä tarvitse mennä kauemmaksi kuin
50-luvulle, kun eroottinen viihde vielä naamioidaan urheiluviihteeksi. Fitzgerald kertoo dokudraaman muodossa tarinan valokuvaaja Bob Mizerista ja tämän Athletic Model Guildistä, jonka jäsenet saivat palkkansa punttien nostelusta ja vähissä vaatteissa poseeraamisesta.

Elokuva on rakennettu muun muassa valokuvaajien
ja mallien haastattelujen, arkistomateriaalin sekä tyylitellyn draaman varaan. Näytelmällinen osuus kuvaa nuoren, naiivin ja rehdin miehen
saapumista atleettimallien killan hoteisiin sekä oikeudenkäyntiä
väitettyä prostituutiorengasta vastaan. Jälkimmäinen on kuvattu
mustavalkoisena, ensimmäinen taas väritetty kirkkain viisikymmenluvun elokuvien sävyin, jotka saavat kuvauksen näyttämään
yhtä epätodelliselta kuin atleettimalleista otetut teatraaliset
kuvat. Eri aineisto on yhdistetty hämäävän taitavasti, eikä katsoja
voi ennen lopputekstejä olla varma, mikä on totta, mikä materiaali
aitoa, mikä uutta, mikä vanhaa.

Ymmärrettävästi elokuva ei siis tarjoa, vaikka jonkinlainen dokkari onkin, paljoa informaatiota (ainakaan todenperäistä) tai ajattelemisenaihetta. Tarjoamalla parjon paljasta pintaa se pyrkii pikemminkin olemaan kevyt, hauska ja viihdyttävä. Huumori on camp-henkistä ja tehdäkseen kepeät lähtökohtansa katsojalle selväksi työryhmä kuvauttaa lopputeksteihin itsestään potretin bileissä olutpullot kädessä. Beefcake on siten hyvin erilainen kuin Fitzgeraldin esikoisohjaus The Hanging Garden, joka nähtiin
Suomenkin elokuvateattereissa muutama vuosi sitten sekä muun muassa TV:ssä viime kesänä. Se ei ole varsinaisesti hauska, mutta senkin tyyli tosin on kokeileva.

Elokuvan tärkein sanoma tuntuu olevan, että 50-luvun erotiikka ja sen ympärillä pyörivä bisnes oli paljon kiltimpää ja naiivimpaa kuin nykyään. Haastateltavat todistelevat kuorossa, ettei Bob Mizer varmastikaan maannut mallejaan - hänelle tärkeintä oli valokuvaus. Ajatus on kieltämättä hauska: Mizer kuvaa Amerikan nuorille miehille roolimalleja, Michelangelon ja Caravaggion hengessä, ja synnyttää sivutuotteena eroottista viihdettä.



Vinokino 2001 Turku 17.11. Helsinki 23. ja 26.11.

Keskivertopornosta Scoren erottaa ehkä se, että elokuva tosiaan
tuntuu olevan tunteella tehty Bierotiikan pioneeri


Score


(USA, 1972)

Ohjaus Radley Metzger; Pääosissa Claire Wilbur, Calvin Culver, Lynn Lowry, Gerald Grant

83 min.




Radley Metzgerin Score on eräänlainen kulttileffa, jonka muutama
kopio kiertää ahkerasti maailman elokuvafestareita. Vinokinoon sitä
on yritetty saada useana vuonna, ja nyt kymmenvuotisjuhlan kunniaksi
filmi viimein on ohjelmistossa. Kuten kulttirainat yleensä, Scorekin on mielenkiintoinen lähinnä maineensa ja sen vuoksi, mikä merkitys elokuvalla oli sinä aikana, jolloin se tehtiin. Metzger on bierotiikan pioneereja, ja enimmäkseen aika pehmossa Scoressa nähdään myös hyppyjä vielä omana aikanaan harvinaisen kovan pornon
puolelle.

Juoni on yhtä tyhmä kuin keskivertopornopätkässä: eteläeurooppalaisessa lomakohteessa oleileva kolmikymppinen vapaamielinen pariskunta, Betsy ja Jack, lyö vetoa voivansa vietellä heteroystäväpariskunnan, Elviran ja Eddien, kahdessakymmenessäneljässä tunnissa. Elvira ja Eddie kutsutaan
syömään, ja huumeiden sekä naamiaisasujen avulla päästään sitten oikeaan tunnelmaan ja tavoitteeseen.

Satunnaispornosta Scoren erottaa ehkä se, että elokuva tosiaan tuntuu
olevan tunteella tehty. Se esittää naiivisti vapaamman elämäntavan
puolustuksen ja kokeilee myös vapaammin kuva- ja äänimaailmassa.
Scoren dialogiinkin panostettu poikkeuksen paljon. Nykyajan
tehopornoon tottuneiden mielestä filmi saattaa myös edetä liian
hitaasti.


Vinokino 2001 Turku 17.11. Helsinki 24. ja 27.11.

Krámpack on kaunis ja viihdyttävä teinikesäkuvaus ja tarina erilleen kasvamisesta

Viimeinen krámpack

Krámpack




(Espanja, 2000)

Ohjaus Cesc Gay; Pääosissa Fernando Ramallo, Jordi Vilches

90 min.


Cesc Gayn Krámpack on kaunis ja viihdyttävä teinikesäkuvaus ja tarina
erilleen kasvamisesta. 17-vuotias Dani viettää jälleen kesää samanikäisen Nicon kanssa vanhempiensa loma-asunnolla Barcelonan lähellä näiden ollessa matkoilla. Tänä vuonna Nico on kuitenkin päättänyt hankkiutua eroon neitsyydestään eikä hän ehdi Danin kanssa kovinkaan monelle metsästys- tai kalaretkelle. Dania kiinnostaa kuitenkin tyttöjen sijaan krámpack, yhteinen itsetyydytys Nicon kanssa. Pojat kasvavat erilleen muutenkin kuin seksuaalisuutensa puolesta; Dani on tietysti se herkempi, syvällisempi ja
taiteellisempi.

Samaa aihetta, ystäväänsä ihastuvaa poikaa, on käsitelty aiemminkin,
ainakin Césarilla palkitussa ranskalaisessa Villikaislat-elokuvassa
(Les Roseaux Sauvages), joka on nähty Suomessa televisiossa ja
elokuva-arkistossa. Krámpackissa käsikirjoitus (Gay ja Tomás
Aragay), ohjaus ja näyttelijäntyö toimivat kaikki loistavasti, ja
tuloksena on koskettava ja hyvin uskottava kuvaus. Elokuva tuo
henkilöiden tunnelmat katsomoon, alun kevyen elämänilon ja lopun
hienoisenkirpeän haikeuden. Turun Vinokinon yleisö valitsi
Krámpackin esitettäväksi uudelleen, mistä voi ehkä päätellä elokuvan
vastaavan monien kokemusmaailmaa.



Vinokino 2001 Turku 16.11.


Henrique Goldmanin elokuvassa Princesa Tuhkimo ei ole varma, onko hänen päällimmäinen toiveensa myös hänen perimmäinen tahtonsa mitä Tuhkimo pohjimmiltaan toivoo


Princesa


(Brasilia, Italia, 2001)

ohjaus Henrique Goldman, pääosissa Inrid de Souza, Cesare Bocci, Lulu
Pecorari




95 min

Fernanda-niminen transvestiitti lähtee sademetsäisestä Brasiliasta
Milanoon toiveenaan ansaita itseään myymällä rahat
sukupuolenvaihdosleikkaukseen. Hän tekee töitä tunnollisesti ja
tutustuu myös erääseen asiakkaaseensa, naimisissa olevaan
liikemieheen Gianniin, joka rakastuu häneen. Gianni jättää vaimonsa,
muuttaa yhteen Fernandan kanssa ja tarjoaa tälle kaiken mitä
saattaa.

Henrique Goldmanin debyytti Princesa alkaa kuin perinteinen
tuhkimotarina. Yhteys satuun on selvä ja tiedostettu: Fernandalla on
sisarpuolenaan kateellinen transvestiittiystävä Charlo, joka ilkkuu
häntä Tuhkimoksi ja pyytää päästä haltijatarkummiksi. Tällä kertaa
Tuhkimo ei kuitenkaan ole varma, onko hänen päällimmäinen toiveensa
myös hänen perimmäinen tahtonsa. Fernanda joutuu lopulta päättämään, valitseeko hän parisuhteen, kauniin kodin, hillityn arjen,
porvarillisen elämäntavan, naiseksi muuttumisen ja sivistyksen vai
prostituution, transvestismin ja elämän vanhemman transvestiitin
luona.

Elokuva rakentuu paljolti ihmisen syvimpien, eläimellisten viettien
ja tämän muiden, ylevämpien, hillitympien ja pinnallisempien
toiveiden ja halujen väliselle ristiriidalle. Selvimmin se näkyy
prostituoitujen työpaikan, hieman syrjäisen aukion ja Giannin
sivistyneen maailman välillä. Menestyvän liikemiehen elämään
kuuluvat hienostuneet liikkeet, ihmiset ja tavat, kun taas punaisten
lyhtyjen alueelle räikeät transvestiitit ja avoin seksinhimo.


Elokuvan kuva- ja äänimaailmaa luodessaan tekijät ovat ottaneet
kaiken irti tästä kontrastista. Sivistynyt Milano on kuvattu
rauhallisesti, käyttämättä poikkeuksellisia kuvakulmia, välillä
lähes ilman ääntä. Prostituoitujen työtä tahdittaa samba, jota on
maustettu nykyajan heimomusiikiksi kutsutusta teknosta lainatuilla
soundeilla. Transvestiittien kirkuvat muovihelmet ja -paljetit ovat
häpeämättömyydessään ja estottomuudessaan jollain tavalla aidompia
ja luonnollisempia kuin hillittyjen milanolaissignorien
laatukoristeet. Prostituoitujen aukion esittely elokuvan
alkupuolella on rakennettu tihein leikkauksin, ja jakso päättyy
lyhyisiin kuviin avoimista, himokkaista suista.

Goldman korostaa elokuvassaan juuri ihmisten pohjimmaisten viettien
merkitystä ja läpitunkevuutta. Seksin vietti nousee Princesassa
tärkeimpään asemaan: se on universaali maksuväline ja haluttua myös
kauppatavarana. Eräs transvestiittien kanta-asiakas palaa näiden
luokse vielä naimisiin mentyäänkin, yhden sivistyneen maailman
instituution tultua osaksi hänen elämäänsä.



Ilkka Järvinen 23.11.01
ilkka.jarvinen@pp.inet.fi

Katso myös
» Vinokino Lesbo-, homo- ja bielokuvan festivaali 23.-29.11. 2001
» Lähetä Free Your Mind -postikortti