Ohita navigointi

Ei tippa tapa, - mutta kyllä se yhden naisen tyrmää!


Useimmat meistä ovat kuulleet kaikenlaisia jo legendaksi muodostuneita juttuja Ruotsin laivoilta ja etelän matkoilta erilaisista naisiin kohdistuvista tyrmäystippa-kohtaloista. Nuoria tyttöjä varoitellaan jättämästä drinkkejä yksin ravintoloissa ollessaan ja odotetaan kaveripiirin huolehtivan toisistaan ongelmien välttämiseksi. Mutta joskus myös huolta pitävä ystävä voidaan tyrmätä.

Yllätys yllätys, tämän maailman kaikenlaiset ”scumbagit” eivät ole kadonneet! He elävät ja voivat hyvin. Liian hyvin ja liian monen ihmisen kustannuksella.

Olin vähän itseäni vanhemman, nelikymppisen ystäväni kanssa näillä perinteisillä Viking-Linen Ruotsin risteilyillä elokuun puolen välin jälkeen. Kuten useimmat myös varmasti laivoilta muistavat, miehiä pyörii ympärillä mitä erikoisempia iskutapoja yrittäen niin, ettei tiedä mihin uskaltaisi katseensa kääntää. Suurin osa lähestyy kaverin kautta ja monet osoittautuvat usein myös ihan asiallisiksi ja mukaviksi ihmisiksi. Toiset taas, no, he eivät vain osaa luovuttaa ajoissa.

Liikkeellä hauskanpidon merkeissä

Tanssimme molempina iltoina kauan kadoksissa olleet lihaksemme kipeiksi. Paluu-iltana ystäväni joi muutaman oluen ja aloitimme jälleen maratontanssimme laivan diskossa. Tarkoitus oli tanssia ja pitää hauskaa. Mitään laivaromansseja emme kumpikaan kaivanneet. Tanssiessa mitä ihmeellisimpiä tyyppejä tulee jos miltä suunnalta heilumaan lähistölle. Me tanssimme koko ajan keskenämme eikä miehiä juuri noteerattu. Ystäväni haki itselleen yhden oluen ja minulle cokiksen baaritiskiltä. Tähän saumaan voisi olla hyvä kertoa, etten juo alkoholia ollenkaan.

Juomat jäivät tarkkailemetta

Ympärillä oli jo pitkään pyörinyt mm. 4-5 hengen italialaisporukka, jotka yrittivät lähentyä keinoilla millä hyvänsä. Tanssityylini on sen verran sekopään touhua, ettei minusta hevillä huomaa olevani selvinpäin. Juomamme jäivät pöytään, jonka vieressä tanssimme. Italialaiset tulivat laumana, pyörivät ja tanssivat pöydän ympärillä. He myös seurasivat tilannetta koko ajan. En viitsinyt heitä sen kummemmin seurata, koska muutenkin oli vaikeuksia saada olla rauhassa. Joka tapauksessa jossain vaiheessa emme nähneet pöytään lainkaan. Osa italialaisten porukkaa seisoi rivissä pöydän edessä, osa vei huomiomme tunkeutuen tanssimalla seuraamme. Jonkin ajan kuluttua ystäväni otti muutaman pienen kulauksen oluestaan ja jätti sen sitten kokonaan juomatta. Minä menin syrjemmälle ja join oman lasini kerralla tyhjäksi. Sitten jatkoimme tanssimista.



Voiko muutama olut tosiaan tyrmätä aikuisen naisen?

Yllättäen huomasin kaverini olevan aivan sekaisin. Hänellä oli vaikeuksia pysyä pystyssä ja vaikutti muutenkin täysin humaltuneelta. En saanut tilanteesta mitään tolkkua ja vein hänet diskon ulkopuolelle laivan aulaan. Italialaiset seurasivat tilannetta ja hänen tilaansa vieressä. Lähdin viemään ystävääni hyttiin, jonka sänkyyn hän tipahti täysin. Pieni epäilys oli mielessäni, mutta eihän sellaista toki meille voi käydä... Peiteltyäni hänet lähdin vielä laivan diskoon tanssimaan viimeiset raivoisat energiani pois ennen diskon sulkeutumista.

Italialaiset olivat aulassa ja tarkkailivat jatkuvasti tilannetta. Ihmettelin hieman, etteivät he yrittäneet muiden humalaisten miesten tapaan lähestyä vaan seurailivat vain. Tanssittuani jälleen istuin hetkeksi aulaan venyttelemään. Kun venytin niskaani ja ehkä näytin vähän nuokahtaneelta eräs heistä lähestyi ja kysyi: ”Oletko kunnossa? Voinko auttaa”? Väläytin hänelle säteilevän ja täysin skarpin hymyn sanoen: ”Täysin kunnossa. Kohta lähdössä hyttiin nukkumaan, kiitos kysymästä”. Hän perääntyi porukkansa luokse ja itse lähdin unten maille.

Likaisen totuuden valkeneminen

Aamulla kaverini soitti hyttiini täysin ymmällään ja myös raivoissaan. Muutaman olutkulauksen jälkeen häneltä oli muisti mennyt kokonaan ja nyt aamulla oli vain jyskyttävä päänsärky. Hän ei muistanut mitään sen jälkeen, kun oli olutta juonut. Totesimme molemmat, että tyrmäystipat olivat kaiketi osuneet omalle kohdallemme. Tarkoitus oli ilmeisesti huumata meidät molemmat, ettemme voisi huolehtia toisistamme. Puistattaa pelkkä ajatuskin, mitä he ryhmänä olisivat minullekin tehneet. Tipoilla on tapa viedä muisti täysin, etkä edes muistaisi kenen kanssa olit lähtenyt, ”kuka auttoi sinut hyttiisi”. Ne eivät myöskään vaikuta ilmeisesti alkoholittomissa juomissa, joten siksi ne eivät vaikuttaneet minuunkaan. He varmasti ihmettelivät, kun vain jatkoin täysissä voimissa heilumista. Olen erittäin onnellinen illan lopussa väläyttämästäni säteilevästä hymystä, mahtoi hän kavereineen olla pettynyt. Menivät ainakin ne tipat ja sen illan saalis hukkaan.

Ilmoitus tehtävä aina

Aamulla teimme ilmoituksen laivan henkilökunnalle tapahtuneesta. Emme tietenkään voi todistaa, että juuri tämä ryhmä laittoi tyrmäystipat. Tällaista tapahtuu varmasti joka maassa ja niiden tekeminen ei riipu kansallisuudetsa tai edes sukupuolesta, vaikka tässä tapauksessa he olivatkin ilmeisesti italiaisia ja miehiä. Kaverit eivät olleet mitään kiharatukkaisia ja suklaasilmäisiä gigoloja, vaan ihan mukavan tuntuisia reippaita 25-30 –vuotiaita miehiä, joista moni nainen voisi kaiketi olla kiinnostunutkin. Muutenkin on usein on vaikeaa tietää, kuka teki mitä. Ja mikäli sinut raiskataan, et muista, kuka sinut raiskasi. Ja jälleen on helppo sanoa, että olit kuitenkin vain niin humalassa. Olemme molemmmat yhä raivoissamme ja varmasti tulevaisuudessa tarkkoja juomiemme suhteen. Ihmiset, jotka tällaista tekevät ovat alhaisista alhaisimpia kaikkien rikollisten keskuudessa. Ehkei se tippa aina tosiaan tapa, mutta todella paljon murhetta se ainakin voi aiheuttaa.



Mia Juselius 29.8.2001
mia.juselius@mail.com

Katso myös
» Vaikuttava tietotoimisto
» Lähetä Free Your Mind -postikortti