Ohita navigointi

Kwan julkaisee uuden levynsä 4.10.

Kwanin uusi albumi The Die Is Cast ilmestyy levykauppoihin perjantaina 4.10.2002. Haastattelimme Mc Marikoa ja Tidjânia pimenevänä syysiltana.


Suuri osa musiikin tekijöistä on ollut viime aikoina huolissaan, sillä MTV3:n Jyrki ohjelman loputtua suomalaisten musiikkivideoiden esitysmäärät ovat tippuneet alhaisiksi. MC Marikon mielestä Suomeen tarvittaisiinkin nyt uusi musiikkivideoita esittävä ohjelma.
"Levy-yhtiöt eivät uskalla ottaa enää taloudellista riskiä", Tidjân sanoo.
"Ja halutaanko me pistää rahoja kiinni siihen, että se näkyy vaan muutaman kerran tv:ssa?" Mariko kysyy.

Kwanin uusi albumi The Die Is Cast ilmestyy levykauppoihin perjantaina 4.10.2002. Sen jälkeen bändillä on tiedossa kiireinen keikkasyksy.
"Rundilla ollaan lokakuun alusta aina joulukuun puoliväliin, sitten kuukauden tauko ja taas tammikuun puolivälissä uudelleen rundille", MC Mariko kertoo.
"Paljon keikkoja, se on se mitä me digataan tehdä", hän jatkaa.

Syksy on kääntymässä pimeämmäksi ja loka-marraskuussa iso osa suomalaisista on väsyneitä, osa masennuksen partaalla. Marikolla on
neuvo kaikille:
"Silloin kun tulee toi överiuuvuttava pimeys on tärkeetä, että on itsellään jotain mielenkiintoista tekemistä. Koska jos ei oo itelleen mielenkiintoista tekemistä niin se on niinku "click"."

Real Video




Haastattelussa Kwanin Mariko ja Tidjân

Kesto : 02:05

|» Hitaat yhteydet | 56 kbps
| » Nopeat yhteydet | 256 kbps



Matias Orola 03.10.02
matias.orola@toimitus.hattu.net

Katso myös
» Kwanin kotisivut
» Free Your Mindin pääsivulle