Ohita navigointi

Kun kahden välinen rakkaus ei enää riitä

Rakkaus on lähes kaikkien tavoittelema tila, jonka usein uskotaan löytyvän onnellisesta parisuhteesta. Mutta mitä tehdä, kun pelkkä kahden ihmisen välinen rakkaus ei enää riitä, vaan halutaan lisää läheisyyttä/seksiä?

Vanha kunnon salainen rakastaja tai rakastajatar ei enää ole edes jännittävä lisä, päinvastoin, se voi olla rasite. Onneksi jotkut ovat kehittäneet tähänkin ongelmaan ratkaisun: kolmannen pyörän. Mutta mihin perustuu kolmen tai jopa useamman ihmisen suhde ja onko kyse vain seksistä vai voiko ihminen oikeasti rakastaa useampaa kuin yhtä henkilöä samaan aikaan?

Seuraavassa neljä täysin toisilleen tuntematonta ja erilaisessa elämäntilanteessa olevaa ihmistä kertoo mikä sai heidät aloittamaan "trio-suhteen" ja millaisia ajatuksia se heissä herättää:

Ville
Ville (21v) on juuri mennyt kihloihin naisystävänsä kanssa ja on onnensa kukkuloilla. Kaikki näyttää tyypilliseltä päällepäin, mutta takanansa on suhde kolmanteen osapuoleen – Villen kihlatun naisystävään. Näiden kolmen suhde alkoi noin 2 vuotta sitten baari-illan jatkoista ja kesti kihloihin asti, jolloin Villen tulevan morsiamen ystävä jätettiin pois kuvioista.

-Päätettiin yhdessä, että olis parempi, jos keskityttäis vain tähän meidän parisuhteeseen ja jätettäis ylimääräiset pois. Koska mun vaimo on bi ja haluaa sänkyynsä myös naisen, me voidaan ehkä kokeilla kimppaa joskus tulevaisuudessakin. Edellinen suhde (kolmen kesken) oli niin mahtava, että siitä on hyvät muistot, kehaisee Ville.

Rakkaudesta Ville ei puhu kertoessaan suhteestaan, mutta seksistä sitäkin enemmän. Hänelle kolmas pyörä oli vain ylimääräinen leikkikalu makuuhuoneeseen, mutta hän tunnustaa silti että hänen naisystävällään oli pelissä myös tunteet, eikä tämä pitänyt toista naista ulkopuolisena, vaan parhaana ystävänään.
Markus
Markus (36v) elää "ystävyyteen ja rakkauteen perustuvassa kolmenkimpassa" kahden itseään reilut 10 vuotta vanhemman miehen kanssa. Suhdetta on kestänyt jo kolme vuotta, eikä loppua näy.

"Aluksi olin varauksellinen asian suhteen, mutta eipä ole tarvinnut katua!"
Miehet liikkuvat yhdessä myös julkisesti, mutta hellyydenosoitukset hoidetaan kotioloissa.

Perinteiseen parisuhteeseen verrattuna, on ainoaksi ongelmaksi Markuksen mielestä noussut mustasukkaisuus, jota vanhemmat miehet ovat tunteneet häntä kohtaan. Onneksi nämäkin ongelmat on jo ajat sitten selvitetty, eikä asiaa ole enää tarvinnut käsitellä. "Mutta koska kolme on pariton numero, on mustasukkaisuus lähes väistämätön tunne."
Niina
Tämän sai tuntea myös Niina (18v), joka sai jokin aika sitten tietää että hänen entisellä poikaystävällään Juhalla oli suhde Jonnaan, joka oli ollut heidän suhteensa kolmas pyörä ja Niinan naisystävä.

-Mä olin tosi vihanen kun kuulin että ne oli mennyt yhteen, sillä ne väitti, ettei ne tuntenut mitään toisiaan kohtaan kun oltiin kolmestaan, kertoo Niina tunteistaan. Vaikka ollessaan suhteessa Juhan kanssa, Niina piti Jonnan lisäksi myös muita salaisia partnereita, tuntui hänestä nyt, kuin häntä itseään olisi petetty. Niina kertoo rakastaneensa Juhaa, muttei saanut häneltä täyttä tyydytystä sängyssä ja pyysi siksi Jonnaa mukaan suhteeseen, luullen tämän olevan täysin ulkopuolinen ja toimivan "vain tyydytyksen nimissä".

Niina ei silloin tuntenut minkäänlaista mustasukkaisuutta ja oli vain tyytyväinen huomatessaan Juhassa mustasukkaisuuden merkkejä, luullen että ne oli kohdistettu häneen, vaikka myöhemmin ilmeni että Juhan mustasukkaisuus olikin johtunut Jonnasta. Juha luuli, että Jonna rakasti Niinaa, mutta olisi jo silloin halunnut tämän itselleen.

Nyt Niina on sinkku ja aikoo pysyäkin sinkkuna, sillä hän katsoo etenkin kolmen ihmisen välisten suhteiden olevan liian rankkoja hänen herkille tunteilleen. Silti hän ei ymmärrä, mikseivät ihmiset voisi hyväksyä helpommin muitakin, kuin tavallisia parisuhteita.

Niinalle itselleen suhteen aloittaminen oli ollut melko luonnollinen tapahtuma, sillä hänen mielestään seksiä voi harrastaa myös ilman tunteita toista osapuolta kohtaan.

-Juhan ja mun välinen seksi oli intiimimpää kuin meidän kaikkien kolmen välinen. Kun oltiin Juhan kanssa kahdestaan me tehtiin se rakkaudesta, tai niin mä ainakin luulin, kun taas oltiin kolmestaan, me tehtiin se pelkästä puhtaasta himosta.

Lehtien, TV:n ja chattien ollessa täynnä kolmansia pyöriä etsiviä pareja, voi kyseessä olla todellakin uudenlainen seksivallankumous, vaikkei sitä yleisesti haluttaisi vanhojen moraaliarvojen vuoksi myöntääkään. Toisten etsiessä lisää rakkautta ja toisten seksiä, on syntynyt myös suhteita, joissa täydellisen ideaalikumppanin etsimiseen väsyneet ihmiset ovat päätyneet yhdistelemään tai täydentelemään toisten parhaita puoliaan.
Jukka
Jukan (34v) tapauksessa oli ihastuksen ja seksin lisäksi kyseessä myös raha. ”Tehtiin sellanen sopimus, missä nainen sai multa seksiä ja rahaa aviomieheltään", kuvailee Jukka vuosien takaista suhdettaan aviopariin asuessaan ulkomailla. Nainen ei ollut tyytyväinen seksiin aviomiehensä kanssa ja tavattuaan Jukan pyysi tätä yhteiseen sänkyynsä kolmanneksi osapuoleksi. Vähitellen nainen kuitenkin rakastui Jukkaan, muttei eronnut miehestään, joka oli rikas. Kaikki kolme tiesivät tilanteen, mutta jatkoivat yhteistä suhdettaan, kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Aluksi kaikki sujuikin hyvin, mutta vuoden kuluttua Jukan suhde sekä mieheen että naiseen oli ajautunut pisteeseen, jossa aviopuolisot tuskin enää edes harrastivat seksiä keskenään, vaan vuorotellen hänen kanssaan. Silloin he päättivät purkaa ”sopimuksensa”, ja Jukka muutti takaisin Suomeen, nainen USA:han ja mies jäi kotimaahansa.

Tällä hetkellä Jukka on naimisissa Suomesta löytyneen naisen kanssa ja on kahden lapsen isä. "Vaimoni kanssa en tarvitse muita", huomauttaa Jukka, vaikka tunnustaakin ulkomailla eletyn suhteen olleen yksi parhaista, joita hänellä on koskaan ollut.
Moralisointia?
Kuten parisuhteilla, on myös "triplasuhteilla" omat ongelmansa, joiden ei kuitenkaan täydy erottua kovinkaan paljoa toisistaan. Ja vaikka kolmen ihmisen suhteessa ongelmia olisikin enemmän, pitäisi siinä samalla logiikalla olla myös enemmän onnea. Kolmen välistä suhdetta onkin vaikea arvostella sortumatta moralisointiin, joka ei varsinkaan nykyaikana ole kovinkaan suosittua. Mutta pitäisikö moraali sitten heittää roskakoriin ja alkaa elämään ilman velvoitteita omaatuntoa kohtaan? Vai onko muiden arvosteleminen sittenkään edes meidän asiamme?



Mika Sahamies 21.04.01
antony.bentley@yle.fi

Katso myös
» Kallion lukion kotisivut
» Lähetä Free Your Mind postikortti