Ohita navigointi

I think but I'm not so sure



Tämä oli lause, jonka Aliarvostetut Ampiaiset vartio NMKY:n Rastipartiosta joutui toteamaan monen monta kertaa tänä kylmänä harmaana sunnuntaina, kun vartion jäsenet ratkoivat rastivihjeitä ja juonta Hiipivässä Haamussa.

Kisaan lähdettiin, jo kolmatta kertaa, ilman suuria paineita. "Jos tänä vuonna yritettäs löytää maaliin omin avuin ja sit vois kans löytää kaikki rastit" oli AAA:n tavoitteena. Ennakkotehtävät todettiin alussa melkein mahdottomiksi, mutta kun niihin tutustui lähemmin, huomasi, että ei ne ihan niin vaikeita olleetkaan. Kun kaupungilla muistomerkkejä etsiessä paistoi aurinko, niin porukan fiilikset lähteä kisaan oli vallan mainiot.

Olimme ensimmäistä kertaa viimeisessä lähdössä, joka mahdollisti tuntia paria pidemmät yöunet ja niiden voimalla starttasimme kololtamme Merirastilasta kohti Helsingin Urheilutaloa. Metrossa vielä viimeisteltiin kasvomaalauksia ja arvottiin viimeisiä vastauksia ennakkotehtäviin.

Askel painaa

Alkuvideon jälkeen jatkoimme ensimmäiselle rastillemme Hattutehtaalle.

Rastivihjeet olivat Amppareiden mielestä oivat, sillä ne vaativat hieman pohdintaa, mutta oli kuitenkin aika helppo löytää. Matka taittui milloin kävellen, milloin metrolla tai ratikalla.

Kun askel alkoi painamaan, kävimme välillä syömässä ja jatkoimme sitten uusin voimin. Hetkeksi kisafiilistä laski pimeän tulo, sillä se vaikeutti vieraan paikan tunnistamista huomattavasti ja muistutti ikävästi siitä, kuinka aika juoksee ja vielä oli muutamia rasteja käymättä.

Viimeiselle rastille riensimme Fleminginkadulle vain vajaata tuntia ennen maaliintuloaikaa. Illan jo laskeuduttua, ei rstia meinannut millään löytyä ja olimme jo synkin mielin lopettamassa, kunnes viimein yksi vartiomme jäsen bongasi rastikyltin kulman takaa.

Loppusuoralla

Matka viimeiseltä rastilta Pasilaan maaliin tuntui kestävän ikuisuuden, kun ratikatkaan eivät osuneet kohdalle. Maaliin kuitenkin päästiin ja onniteltua itseämme molempien tavoitteden saavuttamisesta ja tänne asti jaksamisesta kävimme rohkeasti loppuraportin kimppuun. Kun kävimme myös seuraamassa oikeusistuntoa, selvisi moni hämäräksi jäänyt seikka ja selonteosta Kari Jännekselle olimme jo vallan ylpeitä.

Juuri ennen aikamme umpeutumista palautimme paperit ja ilmoittauduimme pois maalista. Väsyneinä, mutta tyytyväisinä Aliarvostetut Ampiaiset lähtivät kotia kohti. Metrossa vielä pohdimme joitain avoimeksi jääneitä kysymyksiä ja myös tutun vartion kisamenestystä. Uudestaan kaikki kyllä lupasivat lähteä. Onneksi, se tarkoittaa että oli oikein mukavaa.

Vielä kolon pihalla kyytiä kotiin odotellessamme pohdimme toisen johtajan kanssa fiiliksiä. "Hiippari on siitä hassu juttu, että jo kesän puolessa välissä sitä tuskin malttaa odottaa ja siihen tuntuu olevan ikuisuuksien pitkä aika. Ennen kuin huomaakaan on jo kisaa edeltävä ilta ja silloin tuntuu ettei voi lähteä. Kaikki on vielä kesken ja seuraavaksi päiväksi on varmasti luvattu sadetta. Kisa-aamuna taas on loistava fiilis ja päivän mittaan ehtii kyllä tuntua aivan kaikenlaiselta. Illalla väsyttää armottomasti ja on sellainen fiilis, että ei koskaan enää. Mutta jälleen seuraavana aamuna pohtii jo, koska seuraava kisa on ja milläköhän porukalla sinne lähtis."

Kun siskoni illalla kysyi, että olimmeko me hyviä, ei voinut palon muuta vastata kun "I think but I'm not so sure." Sen näkee sitten palkintojen jaossa.



Essi, Aliarvostettujen Ampiaisten vartionjohtaja 08.11.02
essi.tarvonen@edu.hel.fi

Katso myös
» Suomen partiolaiset
» Lähetä Free Your Mind -postikortti

Hiipivä haamu

» Hiipivä Haamu
» Hiipivä Haamu partiolaisille
» Kuvagalleria