Avoimet Foorumit

Hesan nuorten ääni on kampanja ja nuorten avoimet foorumit osa kampanjaa ja ne järjestetään kerran vuodessa. Siellä nuoret pääsevät pohtimaan ja vaikuttamaan asioihin.
Avoimet foorumit järjestetään neljällä eri alueella. Nämä alueet ovat: Läntinen alue, eli Kannelmäki (Kanneltalo), Koillinen alue, eli Malmi Malmitalo), Itäinen alue, eli Itäkeskus (Stoa), ja Kantakaupungin alue, eli Keskusta (Gloria).
Paikalla olevat nuoret ovat siis lähistön kouluista, ja suurin osa nuorista kuuluu myös koulunsa oppilaskuntaan. Jokaisessa foorumissa käydään läpi aluksi se, miten edellisen vuoden avointen foorumien ideat ovat menneet eteenpäin. Sen jälkeen kerrotaan tämän vuoden foorumissa käsiteltävät aiheet, ja niiden perusteella rakennetaan ryhmät.
Nuoret saavat itse valita ryhmänsä, aiheen, mikä eniten kiinnostaa. Joissakin ryhmissä saattaa siis olla vain kolme ihmistä, kun jossain on jopa kymmenen.
Tämän vuoden avoimissa foorumeissa käsiteltiin mm. opintotukiasioita, koululakiuudistusta ja nuorten vaikutusmahdollisuuksia.Varsinkin opintotuesta ja sen määrästä nuoret olivat uteliaita kyselemään.
Päättäjäpaneelit
Ryhmissä pohditaan yhdessä asioita ja tehdään kysymyksiä kansanedustajille. Kansanedustajat saapuvat iltapäivällä kuuntelemaan nuoria, ja vastaamaan heidän kysymyksiinsä nk. päättäjäpaneelissa.
Päättäjäpaneelissa nuorilla on 10 minuuttia aikaa esitellä ideansa/kysymyksensä kansanedustajille. Sitten kansanedustajat vastaavat, ja koska heitä on normaalisti kuusi, on heillä vastausaikaa vain minuutti per henkilö.
Paikalla on myös opetusvirastosta opetuskonsultti, ja nuorisoasiainkeskuksesta nuorisotoimenjohtaja. Hekin siis saavat vastata nuorten kysymyksiin, varsinkin kouluun ja harrastuksiin liittyvistä asioista nuoret haluavat heidänkin mielipiteensä.
Päivän päätteeksi kansanedustajat ja muut päättäjät antavat ”loppulupauksensa” nuorille.
Real Video

Nuorten vaikutusmahdollisuudet.
Kesto: 08:14
» Hitaat yhteydet 56 kbps
» Nopeat yhteydet 256 kbps
Roosa, Hanna ja Riikka 25.11.02
toimitus@toimitus.hattu.net
- Katso myös
- » valtikka.net
- » Hesan Nuorten Ääni -kotisivut
Avoimet Foorumit 2002
» Index - Etusivu» Itä-Helsinki
» Kantakaupunki
» Koilinen
» Länsi-Helsinki






