Ohita navigointi

Osallistumisen ja vaikuttamisen ABC

L

Laki

Laki on valtion tai kunkin muun vastaavan alueella voimassa oleva yleinen oikeussääntö. Lakeja säätää Suomessa eduskunta, lakeja täsmennetään asetuksilla. Suomalaisia lakeja löytää http://www.vn.fi/>
»valtioneuvoston hyödyllisistä linkeistä Valtion säädöstietopankista.


Lasten oikeuksien julistus

»Lasten oikeuksien julistuksessa todetaan että lapsella, joka on kykenevä muodostamaan omat näkemyksensä, on oikeus vapaasti ilmaista nämä näkemyksensä kaikissa häntä koskevissa asioissa. Lapsella tarkoitetaan alaikäistä, Suomessa alle 18-vuotiaita lapsia ja nuoria.

Lasten oikeuksien julistuksen mukaisesti allekirjoittajamaat ottavat huomioon, että lapsen tulisi olla täysin valmis elämään itsenäistä elämää yhteiskunnassa ja häntä tulisi kasvattaa Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjassa julistettujen ihanteiden hengessä, sekä erityisesti rauhan, ihmisarvon, suvaitsevaisuuden, vapauden, tasa-arvon ja solidaarisuuden hengessä.

Luvat

Arkielämän sujumiseksi ja kansalaisten turvaamiseksi jotkut asiat, kuten avotulen teko, äänentoistolaitteiden käyttö tilaisuuksissa tai kulkueiden järjestäminen, ovat luvanvaraisia. http://www.hel.fi/tietoa/jarjsaanto/>»Kaupungin järjestyssääntö, http://www.kv.hel.fi/talo/halli/>
»Kiinteistöviraston lupaohjeet ja http://www.poliisi.fi/>
»poliisin lupaosasto ovat avuksi tarvittavien lupien miettimisessä. Lupien hankkimiseen kannattaa käyttää siihen tarvittava aika, niin säästyt turhalta jälkipyykiltä.



Free Your Mind- toimitus 10.04.01
fym@hattu.net

Katso myös
» Siirry seuraavaan aakkoseen - M
» Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus

Hakemisto

A B D E F G H I J K L M N O P R S T V Y Ä