Ohita navigointi

Radiotoimittajan työ - Radion tarjoama maailmankuva

Radio Punahatun studio

Radioformaatit, viihdettä ja asiaa
Radio-ohjelmia tehdessä tulee miettiä ohjelman tarkoitus.Erityisesti tarkoitus korostuu tehtäessä kriittisiä asia-ohjelmia.
Ohjelmatyypit voidaankin jakaa karkeasti seuraavasti; pisteohjelmat, palveluradio-ohjelmat ja musiikkiformaattiohjelmisto.
Pisteohjelmilla tarkoitetaan ohjelmaa, jolla aikataulun mukainen paikka ohjelmajärjestyksessä. Pisteohjelmia lähettävä radioasema on formaatiltaan blokkiajatteluun perustuva eli erilaiset ohjelmatyypit seuraavat toisiaan.
Palveluradio-ohjelmat tarkoittavat jonkin kaupallisen tai aatteellisen asian ajamista. Musiikkiformaattiohjelmisto perustuu ohjelmavirta ajatteluun, jossa musiikilla on merkittävä osuus.Musiikkiformaatti radion suunnittelussa
pidetään silmällä, että mahdollisimman laaja yleisö olisi kiinnostunut lähetyksestä.

Radion tarjoama maailmankuva
Suurimmalle osalle kuulijoista radio merkitsee turvallista jokapäiväisyytä.Radio on medioista humoristisin.
Radiossa puhuttu asiateksti, puhuttu sana vaikuttaa ihmisiin enemmän kun uskotaan.Varsinkin kun radio lähettää uutisia.

Radio-ohjelma on yksiulotteinen
Radio-ohjelma on yksi taidemuoto.Ohjelma on tehty äänestä, sen ulottuvuus on aika.Toisinaan kun ollaan huolellisia piirretään ohjelman kulusta kaavakuvio, diagramma.Se on jana, johon eri ohjelmakohdat on merkitty piirtämällä poikkiviivoja.Näin menetellään erityisesti kun valmistellaan koosteita: ohjelmia joissa on selostustekstiä ja äänimateriaalia joiden kestot tiedetään.Erilaista äänimateriaalia saa toki ostaa alan tuottajilta, mutta radioaseman kannattaisi myös säilyttää oma äänitearkistonsa.
Radio-ohjelmilla ei ole muuta ulottuvuutta kuin aika.Ohjelma on siis ajan kulua.Tämä on radion erikoinen ulottuvuus verrattuna muihin medioihin, myöskin rajoitus.

Radiotoimittajan suhtautuminen kuulijaan ja haastateltavaan
Radiotoimittajalle hänen oma lähetys on tärkein asia.Kuuntelijalle se ei ole sitä.Hän on yleensä täysin tyytyväinen jos lähetys etenee ongelmitta.
Tuoreella radiotoimittajalla on yleensä kaksi vaihetta suhtautumisessa lähetykseensä.Ensimmäisessä vaiheessa toimittaja suhtautuu mikrofoniin kunnioittavasti ja arvokkaasti.Toisessa vaiheessa hän on jo tutustunut mikrofoniin ja asennoituu jouhevasti.Useat suositut toimittajat saavuttavat kolmannen vaiheen; he alkavat veljeillä mikrofonin kanssa.Tässä vaiheessa on vaarana ettei toimittaja ole enää kiinnostava, tuore.
Tietynlaista tärkeilyä on lukuisat anteeksipyynnöt, ettei ohjelma sujukaan suunnitelmien mukaan.Jos vaikkapa on teknisiä ongelmia, asia voidaan mainita kerran, mutta ei ole mitään syytä pahoitella saati sadatella enempää.Radio näet saa yleensä uusia kuulijoita niin, että joku avaa radion ja sattuu pitämään ohjelmasta.Tämä tarkoittaa selkokielellä, että kuulija viis veisaa toimittajan suunnitelmista.Kuulijalle on olemassa vain se ohjelma mitä sillä hetkellä tulee. Jos se ei olisi miellyttänyt, ei hän olisi myöskään jäänyt kuuntelemaan.
Teoria radio-ohjelman olemuksesta opettaa, että ihmiset kuuntelevat radiota yksilöinä, eivät ryhmänä.Siksi radiomikrofoniin ei sanota "Arvoisa yleisö", eikä yleensä edes"Hyvät kuulijat", kun radiolla yleensä on yksi kuulija.Siis yksilöllisyyttä korostava kuulutus olisi "Hyvä kuuntelija/kuulija".Kuuntelutapahtuma on yksilöllinen ja sen oivaltanut tekijä pääsee lähemmäs kuulijaa.Suhteessa kuulijaan eli toimittajan työnantajaan on parempi olla kohtelias kuin epäkohtelias. Jos kokenut radiotoimittaja onkin istunut monet illat valtiovarainministerin kanssa on silti outoa jos hän tuo sellaisen tyylin radioon:"Kuules Suvi, mitäs me tehdään tän vientiylijäämän kanssa?" Ennemminkin olisi haastattelijan asennoiduttava työhönsä kuuntelijan edustajana ja noudatetava samaa asiallisuutta kuin kuulija itse kuvittelisi noudattavansa, jos hänellä olisi mahdollisuus haastatella ministeriä.Urheilijat ja pop-tähdet ovat asia erikseen.Epäselvissä tapauksissa toimittaja voi kysyä haastateltavalta kumpaa tyyliä hän näkee hyväksi käyttää.



Tapsa Pelttari 25.02.03
tapsa@hattu.net

Katso myös
» Ohjelmatoiminnan säännöstö
» Kansan Radioliitto ja Lähiradio-KaRa

Radiotoimittajan työ

» Radiontarjoama maailmankuva
» Ohjelmatyypit
» Radioformaatit
» YleX Kati Mikkonen - Vinkkejä radiotyöhön