Ohita navigointi

DigiTaika -tapahtuma käynnistyi kansainvälisesti

DigiTaika -tapahtuman avajaiset järjestettiin Kulttuuriareena Gloriassa 26.10.2007. Nuori Kulttuuri -toimikunnan puheenjohtaja Hannu Kareinen avasi tilaisuuden puheellaan digitaalisen taiteen merkityksestä.

Digitaalisen taiteen festivaali alkoi kansainvälisesti. Juonnot tulivat valkokankaalta elävän juontajan sijaan. Hannu Kareinen käytti suomen lisäksi aloituspuheessaan englantia ja ruotsia. "Harvoin tervetulotoimitus on tullut näin digitaalisesti. Digitaalisuus on uusi haaste nuorisotyön kentälle kuin Nuorelle Kulttuurillekin", Kareinen totesi.

Nuorten esitykset pääsivät esille niin tallenteiden muodossa kuin suorana. Gloriassa esityksillään yleisön hurmasivat muun muassa Sauli Toiviainen, Tua Sofia ja Videovalvonta.

Tapahtuman tuottaja Susanne Österlund-Toivonen ja projektityöntekijä Saija Salonen olivat vastuussa tilaisuuden onnistumisesta. "Jopa tekstiviesti voi olla taidetta", Susanne totesi avajaisissa nähdyssä videossa.

Nuorisotoimen johtaja Lasse Siurala osoitti kunnioituksensa saapumalla avajaisiin. Pitämässään puheessa hän muisti kehua suomalaista joukoliikennettä ja kulttuuritarjontaa. "Digitaalisuus toimii kriittisyyden edistäjänä", Siurala kertoi.



Petri Voutilainen 26.10.2007
petri.voutilainen@nk.hel.fi

Katso myös
» Nuoren Kulttuurin nettisivut
» Graffiti Research Lab -kotisivut

Nuorikulttuuri - DigiTaika2007

» Digitaika 2007 etusivu

Työt

» Videot
» Audiot
» Digikuvat

Jutut

» Päätösgaala päätti tapahtuman näyttävästi
» Anna palautetta Digitaiasta
» DigiTaika -tapahtuma käynnistyi kansainvälisesti
» Digitaika jakaa kannustuspalkintoja
» Graffiti Research Lab

Radio-ohjelma

» DigiTaika Showtime

Tapahtumainfo

» Aikataulut
» Paneelikeskustelu
» Sarjat ja teokset
» Lasipalatsi
» Kirjasto10
» Lasipalatsin bändit
» Lajit
» Ilmoittautuminen
» Audiosamplet
» Säännöt
» Arviointi
» Työpajat
» Yhteistyössä

Lehdistölle / Press

» Press