Ohita navigointi

Uutta henkilökuntaa

Antti Salminen @ 07.09.07 20:02

Kuten eilen kerroin, henkilökunta uudistuu Hatussa runsaasti vakituisten työntekijöiden osalta.

Nuorten mediakeskus Hattutehtaan toiminnanjohtajaksi on valittu Vesa Jaakola. Onnea!
Jaakola on aiemmin vaikuttanut mm. Kulttuuriareena Gloriassa.
Tunnetusti toiminnanjohtaja vastaa Hatun johdosta. Johtoja hatussa riittää.

Nuoriso-ohjaajaksi, moniottelijaksi on valittu Rita Tuohimaa. Onnea!
Tuohimaa on aiemmin vaikuttanut mm. Malmin nuorisotalolla.

Lisäksi Hatussa nähdään syksyn aikana uutta verta myös Nuorten ääni toimituksessa. Toimittajaksi on valittu Elisa Miinin. Onnea!
Elisa on aiemmin vaikuttanut useissa eri medioissa.

» Ei kommentteja

Kategoria: Free Your Mind toimitus, Nuorten ääni toimitus

Baskeri, huivi, raitapaita ja patonki

Saija Salonen @ 07.09.07 15:05

Taiteilijan tunnistaa kadulla. Sillä on baskeri päässä, kaulahuivi kaulassa, raitapaita ja patonki kainalossa. Oho, kun en kuulu siihen kastiin. Aika harva meistä luovista ihmisistä siihen kastiin kuuluu. Aika harva meistä uskaltaa itseään Taiteilijaksi nimittää.

Taiteilija on titteli, joka yleensä annetaan jollekulle elämäntyöstä. Kai se ihminen on ollut aina taiteilija, vaikka kukaan ei olisi niitä teoksia nähnytkään? Mutta ei kai kukaan uskalla tehdä sosiaalista itsemurhaa nimittämällä itseään taiteilijaksi. Taiteilijat ovat niitä juoppoja elämässä epäonnistujia, jotka puhuvat itsestään paljon, mutta näyttöä on vähän. Mitään ammatia ei varmaan halveksuta yhtä paljoa kuin taiteilijaa.

Jokainen meistä nauttii taiteilijoiden teoksista. Aika vähän mikään kehittyisi, jos ei olisi luovia ihmisiä ideoimassa. Koko kansamme kulkisi muodottomissa ruskeissa taikka harmaissa villakangastakeissa talvisin. Seuraisimme telkusta ja radiosta keskusteluohjelmia. Söisimme kaalilaatikkoa ja paistettuja silakoita. Onneksi maailmassa on ihmisiä, jotka uskaltavat heittäytyä luoviksi. Toivottavasti he vielä rohkenevat kutsua itseään taiteilijoiksi.

Päivän taiteilijayhteisö on tänään mun mielestä Ekosystem

» Ei kommentteja

Kategoria: Arki

Lehti syntyi jälleen

Antti Salminen @ 06.09.07 18:52

Kuten jo alussa olemme linjanneet toimintaamme lehden suhteen, emme ota siitä stressiä. Se syntyy ilman väkinäistä deadlinea, riippuen ihan tekijöistä. Viime lehden ilmestymisestä on jo jokunen hetki, mutta kuollut lehti ei suinkaan ole. Pitkän tauon syynä on ollut vaan tekijöiden ja henkilökunnan muut puuhastelut. Tänä syksynä lehti tulee ilmestymään ainakin kerran ja parhaimmassa tapauksessa kaksikin kertaa.

Lehti lähtee jakeluun perjantaina 06.09. aamusta lähtien. Postipekka ko polkee niin ensi viikon alussa lehteä löytyy hyvin varustetuista nuorisotaloista. Tuttuun tapaan lehden näköisversio eli PDF (2.6Mt) löytyy täältä Free Your Mindista.

Suunnittelimme rikkoontuneen videoiden enkoodauskoneen tilalle uutta ratkaisua miten videot saataisiin entistä nopeammin ja entistä helpommin esille. Selvittely jatkuu tässä lähiaikoina ja raakaa työtä tehdään. WMV, RM -> .FLV + .SWF eli siis täh.

» Ei kommentteja

Kategoria: Free Your Mind toimitus

Henkilökunta uudistuksia

Antti Salminen @ 06.09.07 18:38

Kerrotaan alkuun ketkä lähtevät:
Alkuun radiossa ja myöhemmin kesään asti Hattutehtaan toiminnanjohtajana toiminut mainio kitaristi Jani Karppanen siirtyi toisiin tehtäviin kaupalliselle puolelle. Niin sanotusti propellihatuksi ryhtyi. Uusi toiminnanjohtaja selviää tässä lähiaikoina.

Hatun moniottelijana tunnettu ja myöhemmin kesään asti Junior Free Your Mindia luotsannut Tuomo Lahtivirta siirtyi toisen viraston palvelukseen. Niin sanotusti propellihatuksi ryhtyi. Uusi Hatun moniottelija selviää tässä lähiaikoina.

Free Your Mindin teknistä pohjaa ja loppuaikoina Nuorisoasiainkeskuksen webmasterina toiminut Jonne Laakso siirtyi kaupalliselle puolelle. Niin sanotusti propellihatuksi ryhtyi. Uusi propellihattu Free Your Mindille selviää tässä syksyn kuluessa.

Että yksiä propellihattuja Hattutehdas tuottaa. Propellihatuksi yleisesti kutsutaan kaveria, jonka hyvä ystävä on tietokone ja propellihattu jos kuka ymmärtää tietokoneen sielunmaisemaa.

Muutokset henkilökunnan vaihtumisessa heijastuvat tietenkin tulevaan. On tietenkin kurjaa, kun hyvää ja ainutlaatuista osaamista siirtyy pois, mutta samalla voidaan katsoa tulevaisuuteen ja saada uutta verta.

Kerrotaan vanha tulija:
DigiTaikaa on tullut tekemään Saija Salonen, jo ennestään Hatussa työskennellyt Saija on loisto. Osaa laidasta laitaan erilaisia asioita, kärsivällinen, innostunut ja ennenkaikkea hyvä tyyppi. Toi viimeksi mainittu ominaisuus onkin vaikeammin selitettävä :D

Kerrotaan ketkä jatkavat:
Allekirjoittanut jatkaa edelleen vastaavana päätoimittajana. Itseäni en uskalla arvostella. Voi peilikuva irvistää jos liikaa sanoja sanoo.

Free Your Mindin superottelijana, lehden päätoimittajana leiskaa vääntää edelleen leiskareiska eli Jumppanen Reijo.

Radion puolella jatkamme kokeilua jossa radiossa loistaneita nuoria palkataan jakaen työtehtäviä. Petri Voutilainen ja Eevi Savolainen vievät radiota omalla kokemuksellaan eteenpäin, kuitenkin selusta turvattuna Hatun muiden propelllipäiden voimin.

Hatussa on joukko myös muita, jotka tavalla tai toisella ovat Free Your Mindin parissa. Helsinki Freedom recordsin, äänistudion kapteenina toimii Mats Takila. Siinä missä artistit kaipaavat esiintymiskokemusta ja areenaa, kohtaavat entistä tiivimmin Matsin ja muiden tiet. Eli artistiesittelyitä, keikkoja ja radion puolelle soittolistalle loistavaa musiikkia.

Moniottelija Kurhon Risto videoeditoinnin puolella tekee yhdessä Nuorten ääni toimituksen kapteenin Ismo Kiesiläisen kanssa pilottia ja toivon mukaan myöhemmin tv-sarjaa Yle TV:lle. Nuorten ääni toimitus ja Free Your Mind toimitus etsii syksyn aikana yhteistä väylää jolla kurvailla tehden nuorten ääni kuuluviin.

Oppisopimuksessa Hatussa jatkavat Heidi Saukkonen ja Tuomas Lipponen. Heidi tekee yhteistyössä Tyttöjen talon kanssa projektin jossa tavoitteena on saada Hattuun tyttövoimaa enemmän. Kieltämättä mm. äänistudio on poikavoittoinen tällä hetkellä. Tuomas on Kirjasto kympin kanssa puoliksi oleva median moniottelija, joka on monessa mukana. Yhteistyö kirjaston kanssa hakee myös tätä kautta linjaansa.

Lisäksi on lukuisia tuntityöntekijöitä, oppilaitosharjoittelijoita, tet-harjoittelijoita jne.

Näillä mennään. Lähipäivinä selviävät siis uudet moniottelijat.

» Ei kommentteja

Kategoria: Free Your Mind toimitus, Nuorten ääni toimitus

Paavo Lipponen on hauska

Antti Salminen @ 05.09.07 19:02

Takana on raskas työpäivä. Raskaan siitä teki aikainen aamuherätys. Miksi palaverit alkaa klo 09 aamulla? Yleisesti ottaen yhteiskunnan aikatauluja voisi hienosäätää kunnolla. Kaupat auki sunnuntaisin, töihin iltapäivästä ja yöllä ruokaravintoloita auki. Näin on.

Kerrotaan suru-uutiset ensin. Jo urheasti kuusi vuotta palvellut videoiden enkoodauskoneemme joutui kovan kohtalon kokemaksi. Ei käynnisty. Ei pihahda, sihahda, saatika hurise. Koetamme sohii sitä taskulampuilla. Jos se ei auta, niin otamme ruuvimeisselin ja korjaamme. Tälläiset jutut on kovempaa kuin rakettitiede.

Sitten hyvät uutiset. Nyt kannattaa ko osallistua DigiTaikaan, digitaalisen taiteen festivaaleille. Osa töistä tulee samaan näkyvyyttä myös Yle Extran kautta. Erilaisten digitaalisten töiden tekijät pääsevät esiin myös radiomme kautta, joka jälleen menee megahertsi maailmaan. Näistä tulee lisäinfoa ihan lähipäivinä Free Your Mindiin. Stalkkaa sitä.

Hyviin uutisiin kuuluu myös huumori. Entinen pääministerimme Paavo Lipponen osaa käyttää sanoja hauskasti. Lukekaa vaikka Turun Sanomien kolumni, jossa osansa saa kaunatoimitukset ja hipit. “Töölönlahdelle pystytettäisiin giljotiini ja päiden pudottua hipit marssisivat Hietaniemeen ruumiita potkimaan.”, Lipponen sanailee. Lipposen Paavo ei mediasta selkeästi lämpene.

» Ei kommentteja

Kategoria: Free Your Mind toimitus, Media

Nyt loppuu tytöttely!

Petri Voutilainen @ 03.09.07 23:30

Kävin tekemässä päivällä BB-Marian haastattelun. Tosi moni työpaikalla ja sen ulkopuolella on kysynyt, että oliko kyseinen asukas todella blondi. Voin todistaa, että ei ollut. Hän oli todella ystävällinen.

Huomasitteko muuten, että kirjoitin heti haastattelun jälkeen artikkelin neitokaisesta. Piakkoin sivuilla julkaistaan myös haastattelu videona. Sielä on sitten vielä enemmän materiaalia tyttösestä.

Huomaatteko, että nyt mie alan tytöttelemään. Hän on kuitenkin minua pari vuotta vanhempi. BB-kilpailijoiden seksuaaliset suuntautumiset ovat tämän päivän puhutuin aihe eri lehtien nettisivuilla.

» 1 Kommentti

Kategoria: Arki

Satabiljoonaa pientä asiaa.

Antti Salminen @ 03.09.07 20:01

Tietenkin kun kesä on ohi, työpöydällä odottaa sata biljoonaa työasiaa. Ennen lomia viimeisinä päivinä meiltä räjähti radion kone. Kesän huollossa olleena, kone oli putipuhdas niin, että se piti asentaa kaikkinensa uusiksi.

Uusimme myös toimituksen järjestyksen. Samalla asensimme uusia ohjelmia ja uusi tiedostoverkkolevy otettiin käyttöön. Nyt mahtuu taas tuotoksia koneelle. DigiTaika järjestelyitä, tulevaa Dance Actionia, Metro 25v. juhlakirjaa, Helsinki Freedom Recors -levy-yhteisön tuotoksia Nuorten ääni toimituksen uutta TV-pilottia, lehden tekoa jne. Mukavan säpäkkää.

Joskus katsoja tai ”maallikko” ei välttämättä ymmärrä kuinka paljon työtä vaati 5 minuuttinen inserttikin.

Olemme laskeneet aiemmin, että monimediallisen jutun tekeminen kestää n.15 tuntia. Monimediallinen juttu pitää sisällään niin tekstiä, kuvaa, ääntä kuin videotakin. Ennakkosuunnittelu, toteutus ja jälkityö. Jokaisessa oma työvaiheensa ja se määrä, mikä pitää osata jos tahtoisi tehdä itsenäisesti, on huima. Suunnittelu, draamankaari, haastattelutilanne, äänen käyttö, valaisu, leikkaaminen, nettitekstin kirjoittaminen, kuvankäsittely jne.

Tekniikan toimiessa voi keskittyä sisältöön, niin se vaan menee. Tekniikan temppuillessa menee aika kaikkeen muuhun. Silloin keljuttaa. Nyt huoltoviikot alkaa hiljalleen olemaan takana ja on aika tehdä sisältöä. Rok!

» Ei kommentteja

Kategoria: Free Your Mind toimitus

Ekat festarit

Antti Salminen @ 03.09.07 12:58

Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni, vapaa-ajalla, rokkifestareilla(!). Kyllä. Yleensä konsertit ovat menneet töiden merkeissä. Tai voi jopa sanoa töissä näkevänsä ja kuulevansa niin paljon musiikkia, että vapaalla tahtoo olla vain hiljaisuudessa. Ehken sisässäni alkaa asumaan se kolmekymppinen kansitakkiin pukeutunut mallikansalainen joka käy kesäisin Pori Jazzeilla. Iso Iik.

Aawastock pidettiin Yli-torniossa. Korkealla tunturin päällä kauniissa maisemassa Maj Karma ihastutti totaalisesti. Viime kesänä luukutin Rukous nimistä rallia, niin tämän kesän päähän jäi soimaan vanhempi ralli Kokki, varas, vaimo ja rakastaja.

» Ei kommentteja

Kategoria: Arki

Kerran elämässä

Antti Salminen @ 03.09.07 08:47

Kesäkuulumisiin menköön tämäkin.
Tuossa tuli oltua Savonlinnassa, tuolla kieron ja oudon huumorintajun pitäjässä. Niin kieroa porukkaa kuulema, että aurinkohattu kukkakuosilla tulee ruuvata päähän.
Asiaan. Menimme mopoilla. Lossilla yli saareen jossa hiekkatietä ja lautalla yli toiseen saareen. Olimme keskellä hiljaisuutta. Perjantai-illan hommana laitoimme heti ensiksi saunan lämpeämään ja siinä saunan kuistilla tuumasimme, että eipä ole koskaan tullut laitettua kalaverkkoja vesille. Siinä tuumasta toiseen. Verkot varastosta kyytiin, soutuvene vesille ja kaislikon läpi suhinaa sekä puhinaa. Ei mitään hajua miten operaatio tehtiin. Muisteltiin miten mummot ovat sen joskus tehneet. Mummot osaa. Yö meni turistessa vanhoja muistellen.

Aamulla aikaisin ylös ja verkkoja nostamaan. Saaliiksi saimme pari ahventa, yhden hauen ja nyt ei ihan varmoja oltu, siika tai lahna se oli. Kala nyt joka tapauksessa. Sitten otettiinkin soutuveneen tilalle moottorivene ja ajettiin naapurisaareen hakemaan tilliä ja sipulia. Oltiin niin tohkeissaan miljööstä, että unohtu rehuosasto ja kuvailtiin vaan paikkoja.

Oli aika savustaa kalat. Ei mitään hajua miten se tehdään, mut onneksi taas oli muistissa, miten mummot ovat tehneet sen. Samalla grillattiin oiva siivu lihaa ja juotiin hyvät kahvit. Oli pienen levon jälkeen aika lähteä kylille hakemaan grillimakkaraa kun syömisen vauhtiin päästiiin. Savonlinna on muuten oivan kaunis kaupunki, suosittelen.

Mökille takaisin päästyämme löysimme pressun alta mönkijän. Näytti olevan sen verran paljon kuutioita jotta olihan sitä hiukan kokeiltava. Loistava ehtivä peli. Oli aika pestä mopot. Sitten sauna ja taas syötiin.

Sunnuntaina ajoimme Punkaharjun kautta pois. Oivan kaunista seutua, suosittelen.

Jos loistavan viikonlopun jäljiltä ei jotain draamaa löytyisi niin johan olisi kumma. Moottoritiellä takakumi puhki. Meinas mennnä krossailuksi se homma. Ei muuta ko paikkavaahto renkaan sisään ja matka jatkui.

Sen verran jäi kaivaa tuo reissu, ko en itse perannut kaloja. Suoraan sanottuna ei hajuakaan miten se olis pitänyt tehdä. Ensi kerralla teen sen itse. Otan vaikka jonkun mummon mukaan.

» Ei kommentteja

Kategoria: Arki

Valitse kamera vapaasti

Petri Voutilainen @ 01.09.07 20:31

Noloa tunnustaa, että olen jäänyt koukkuun Big Brother -ohjelmaan. Nyt minulla on mahdollisuus seurata talon tapahtumia netin kautta ympäri vuorokauden. Tätäkin kirjoittaessa se pyörii taustalla. Voin päättää itse seuraanko makuuhuoneen vai keittiön tapahtumia kameran kautta.

Sovimme perjantaina Free Your Mindin päätoimittajan ja Subtv:n tiedottajan kanssa, että toteutamme syksyn aikana nettisivuille juttusarjan liittyen BB-ohjelmaan. Teemme jokaisesta pudonneesta haastattelun ja etusivun gallup-kysymys tulee aika usein liittymään kyseiseen ohjelmaan.

Minun pitäisi tehdä oikeitakin töitä jossain välissä, mutta välillä on hauskempi tehdä jotain piristävää. Innostuin eilenkin kirjoittamaan esittelyt kilpailijoista, jotka julkaistaan maanantaina Free Your Mindin nettisivuilla.

Kilpailijat puhuvat arkisista asioista. Tälläkin hetkellä käynnissä on keskustelu lakanoiden vaihtamisesta. Saunaa lämmitetään ensimmäistä kertaa. Big Brother myös ilmoittelee silloin tällöin mikin korjaamisesta.

» Ei kommentteja

Kategoria: Arki

Taide - tuo digitaalisuuden lippulaiva

Saija Salonen @ 31.08.07 12:09

Edelleen törmää keskusteluihin “kumpi on hienompaa digitaalinen vai perinteinen taide?” tai “arvostatko enemmän digitaalista vai perinteistä taidetta?” Ihmettelen näitä keskusteluja. Digitaalisuus on työprosessi, se on vain väline. Taide on se sisältö. Onhan taide tekniikkaakin, mutta tekniikan osuus on siinä, että sitä osaa riittävän hyvin käyttää. Loput on kiinni ilmaisijasta ja hänen kyvyistään. Eihän kukaan kysele: tykkäätkö enemmän öljy- vai vesiväriteoksista? Vai kyseleekö?

Digitaalisuus on tuonut todella paljon mahdollisuuksia. Esimerkiksi kuvankäsittelyohjelmat mahdollistavat massiiviset jälkityöstämiset. Vielä kymmen vuotta sitten jälkityöstöstä ei tavis osannut edes unelmoida. Lähes kaikissa kotitalouksissa on tietsikka. Ohjelmat ovat arvokkaita, mutta eivät nekään hunajaa maksa. Tai sitten voi harrastaa koulun/nuorisotalon/järjestön tms. koneella. Valokuvankehittäminen oli ennen lähes salatiedettä. Nykyään jokainen mimmi ja jamppa voi opetella mitä tarkoittaa värikylläisyys, kontrasti tai kirkkaus kuvaa käsiteltäessä. Moni toki jo osaakin.

Äänen ja liikkuvan kuvan saralla mullistus on yhtä mahtavaa. Tietokonepelejä, multimediaa ja nettisivuja tekivät aikoinaan vain vannoutuneet nörtit. Tekniikan kehityttyä paremmaksi ilmaisullisuus on temmanut mukaansa yhä uusia tekijöitä. Aikaisemmasta “atk-gurujen” temmellyskentästä löytyy tilaa yhä uusille osaajille. Pelisuunnitteluun on soluttautunut mukaan visuaaliset suunnittelijat. Nettisivut tehdään isoissa firmoissa jo monen ammattilaisen kautta. Osa heistä on puhtaasti luoviasuunnittelijoita. Markkinakoneistot eivät rullaisi ilman sanan- ja kuvantaitajia.

Digitaalisuus on tekniikkaa ja taide tulee tekijästään. Vaikka digitaalisuus on viimekädessä vain ykkösiä ja nollia, voi sieltä ammentaa taiteeseen paljon. Ilman digitaalisuutta meidän luomiskenttämme olisi paljon rajatumpi. Videoilla ei pyörisi samoissa määrin räjähdykset, hirviöt, erikoiset värimaailmat. Kuvakollaasit olisivat huomattavasti rajoittuneempia Monesti tuntuu, että viihde on myös taidetta. Ainakin kun sen avaa osiin, löytyy tekijöistä se taiteilijakin.

Taide on viestintää. Jokainen tulkitsee teoksen omalla kokemusmaailmallaan. Jollekkin teos ei kolahda millään tasolla, toiselle avautuu enemmän. Monesti tuntuu käyvän niin, että vastaanottajalle aukeaa ihan uusia ajatuksia, sellaisia, joita tekijäkään ei osannut aavistaa. Minä toivon, että mahdollisimman moni löytää taiteen.

Minulla taide on keino itseilmaisuun. Taiteen avulla voi ilmentää asioita, joita voi olla vaikea muuttaa puheeksi. Tunne saattaa välittyä teoksesta heti, vaikka tekijä ja kokija eivät osaisikaan sitä tunnetta kielellisesti kuvata. Eikä aina tarvitse olla niin syvällinenkään. Monesti riittää, että teos “tuntuu” oikealta. Ei siinä tarvitse olla suuria merkityksiä tai symbolisia piiloviestejä. Saahan sitä tehdä helppoa ja mukavaa. Teoksen tarkoitus voi olla miellyttäminen. Se saa myös “vain” näyttää, kuulua tai tuntua hyvältä.

» Ei kommentteja

Kategoria: Media

Iik. Olen lentokonebongarikin.

Antti Salminen @ 31.08.07 10:25

Tuumin kesän alussa kuvaavani paljon metroja mutta kuinkas kävikään, minut ja mopon löysi useasti Helsinki-Vantaalta. Vietin monia tunteja putkeen kuvaten. Huomattavaa oli, kuinka useat kymmenet samat naamarit olivat monesti paikalla. Tulipa sitä turistua pariskunnan kanssa, jokta ovat olleet kentän laidalla useita kymmeniä vuosia! Tiedä mitä kieroa sisässäni asuu, mutta suorastaan rakastan kun voi mennä johonkin hörhöön asiaan tarkkailijan roolissa. Tutkia miten juttu toimii, koettaa samaistua bongareihin ja lopulta, tietenkin, huomata olevansa äkkiä itsekkin yksi “hörhö”.

Kentän laidalla on useita kymmeniä perheitä. Osalla on eväskoria, kaikilla kuitenkin kamera. Asiantuntijat kantavat isompaa kameraa jossa metrin mittainen objektiivi. Kun näkyyn tottuu, alkaa äänien havannointi. Koneiden erilaiset moottoriäänet, jylinät ja suhinat. Mutta oi sitä ihmetystä kun toisinaan ilma tempppuilee ja on kuin joku löisi ruoskalla ilmaa. Viuh ja vauh ilma pitää ääntä. Noh, yritä tuota selittää. Ehdotan työporukalle tuota virkistyspäivän kohteeksi. Mukaan kamerat ja patonkikori.

» Ei kommentteja

Kategoria: Kaupunki

Kesäloma oli tarpeen

Antti Salminen @ 30.08.07 13:11

Loma on joskus hyvästä. Kieltämättä. Paljon hommia tuli tehtyä keväällä ja kun kotiin tuli uusi rakas, moottoripyörä, lomalle oli käyttöä.

Kerrottakoon henkilökohtaisia alkuun. Myöhemmin kertonen sanasia työmaalta.

Ajeltiin kaverin kanssa Altaan asti, muutama hassu kilometri ja olis tiet loppunut. Niin oli pohjoisessa tuulta ja kylmää. Google Maps, loistokas väline reitin suunnitteluun!

» Ei kommentteja

Kategoria: Arki

Syksy käyntiin, vaikka BB:n voimin

Antti Salminen @ 30.08.07 01:02

Big Brother, aah. Mikään ohjelma ei ole herättänyt niin paljon Hatussa intohimoa kuin tuo tosi-tv:n parhaus. Miten kamerat kuvaavat, miksi tuo näytettiin, miksi ohjaaja poimi tuon ilmeen, miten jännitteitä rakennetaan, mikä on oikein näyttää telkkarissa, saako paljas pinta vilahtaa, ainako ne sielä kännissä on, millaista on juomakulttuuri jne. Avausjaksossa loistanut Einari on kuningas. Sopivan härö sälli. Einaria voi katsella myös Irc-galleriassa.

Tuo noin syksyn 2007 avauspostauksena.

» Ei kommentteja

Kategoria: Media

Hevarit Pridessä!

Petri Voutilainen @ 02.07.07 21:59

Kävin allekirjoittamassa työsopimuksen. Oudolta tuntuu pakertaa auringon paistaessa sisätiloissa. Vastaan on kävellyt tänään kymmenittän uusia ihmisiä, johon olen päässyt tutustumaan.

Tajusin vasta tänään, että viikonloppuna oli Tuska-festivaali. Olin siellä yleisön joukossa viime vuonna. Tosin kukaan ei usko minua. Olimme kuvaamassa dokumenttiä YLE:lle. Minusta ei saa hevaria tekemälläkään, sillä olen ehdoton poppari.

Tuskan kanssa päällekkäin järjestettiin Helsinki Pride -tapahtuma, joka on Suomen suurin homo-, lesbo-, bi- ja transtapahtuma. Miun piti mennä ottamaan kulkueesta kuvia. Se jäi tekemättä. Olisi ollut hauska nähdä, miltä näytti värikkään ja tummiin pukeutuneen kansan sekoittuminen. Tuska oli Kaisaniemessä, kun Priden kokoontuminen oli Kaivarissa.

Iltalehti oli vetänyt otsikot siitä kuinka vastamielenosoittajat osoittivat mieltään seksuaalivähemmistöjä vastaan. Ette ikinä arvaa kuinka monta vastamielenosoittajaa oli ollut? Neljän hengen ryhmä.

Spice Girls rintamalta on uusia uutisia. Victoria laittoi muut jäsenet tiukalle dietille. Ehkä voimme jakaa vinkin ja kokeilla sitä myös kotona. Beckhamin vinkki pitää sisällään 200 vatsalihasliikettä, soijapapujen syöntiä, mansikoita ja salaattia. Minua kiinnostaa, miten Emmalta sujuu vatsalihasliikkeet. Tietojeni mukaan hän olisi raskaana. Siinä tapauksessa syntymässä on Duracell-pupu.

» Ei kommentteja

Kategoria: Arki

Maustetytöt jyräävät!

Petri Voutilainen @ 01.07.07 02:14

Maustetytöt tekevät vihdoin paluun. Luvassa on uutta musiikkia ja kiertue. Meikä lähtee katsomaan yhtyettä ihan mihin tahansa.

Vuonna 1998 kävin katsomassa viisikon keikan, kun he esiintyivät Hartwall Areenalla. Siitä on yhdeksän vuotta aikaa. Istuin takarivillä ja katselin keikkaa kiikareiden avulla.

Yhtyeen hajoamisen jälkeen olen nähnyt Melanie Chisholmin pariin otteeseen livenä. Ensimmäinen keikka oli Emma-gaalassa. Toinen oli Kaivarin kesäkonsertissa, jossa pääsin jopa vaihtamaan tähden kanssa pari sanaa.

Melanie C on tehnyt neljä levyä, joista viimeisin kantaa nimeä This time. Melanie B synnytti puolestaan tyttölapsen huhtikuussa 2007. Eddie Murphyn kielsi isyyden, mutta dna-testi paljasti totuuden. Näyttelijä on maustetytön lapsen isän.

Emma Buntton siirtyi soolouralle huonolla menestyksellä. “Baby Spicena” tunnetun laulajan uusin levy kantaa nimeä Life In Mono. Emma on käynyt Suomessa ainakin kerran yhtyeen hajoamisen jälkeen.

Geri Halliwell jätti yhtyeen Helsingin-konsertin jälkeen. Neito halusi keskittyä soolouraan. Vuonna 2005 hän julkaisi kolmannen pitkäsoiton Passion. Halliwellin ensimmäistä pitkäsoittoa Schizophonic on myyty maailmanlaajuisesti 2,2 miljoonaa kappaletta.

Victoria Beckham on tullut viime vuosina tunnetuksi David Beckhamin vaimona. Neidosta on tehty kaksi kirjaa. Vuonna 2001 ilmestyi neidon ensimmäinen ja tähän mennessä ainut pitkäsoitto, joka kantaa tähden omaa nimeä.

Viime vuosina olen tanssinut useampaan otteeseen yhtyeen kestohittejä. Viimeksi kappale soi eilen eräässä helsinkiläisessä baarissa.

» Ei kommentteja

Kategoria: Arki

Juhannustaukoa

Antti Salminen @ 21.06.07 18:10

Eipä pelittänyt varasysteemikään radiossa. Radion DVD-soitin ei tykännyt levystä jota sille yritettiin syöttää. Maanantaina kone huoltoon ja tilalle toimituksesta varakone.

Ei käynyt hyvin kaivinkoneellakaan joka putosi albertin- ja lönnrotinkadun kulmassa työmaamonttuun.
Selkeästi ollut Lönnrotinkadun yrittäjillä pahaa onnea juhannuksen alla.

Siltikin, hyvää juhannusta. Ottakaa rauhallisesti, vesillä pelastusliivit kiinni ja tulen kanssa varovaisia.
Itse vietän juhannuksen kurvailemalla moottoripyörällä pitkin pitäjiä. Rauhallisesti.

» Ei kommentteja

Kategoria: Free Your Mind toimitus

Loma siirtyy

Antti Salminen @ 21.06.07 15:42

Radion kone hajosi. Lähtee huoltoon. Laitamme varasysteemin pystyyn.

Ääni ja Vimma päivittämättä kaikenlaisten pienten sälien johdosta. Siirtyy eteenpäin. Ei arviota milloin ovat valmiina.

» Ei kommentteja

Kategoria: Free Your Mind toimitus

Laamarodeo voittoon

Antti Salminen @ 13.06.07 02:13

Gloriassa oli pirskeet. Metrodemomusiikkikilpailun voiton nappasi Laamarodeo. Kunniamaininnan raati antoi Pilvenpiirtäjille ja Itäblokille.

Lupsakan mukava ilta. Nyt nukkumaan ja huomenna enemmän lisäinfoa tuosta tiedotteen kera!

» Ei kommentteja

Kategoria: Free Your Mind toimitus, Kaupunki

Kasapäin päivityksiä kesälomien alta

Antti Salminen @ 08.06.07 18:16

Pitkästä aikaa on etusivu mennyt erittäin vinhaa nopeaa tahtia. Viime päivien aikana on tullut mm. seuraavat jutut: Kaupunkipyörät palaavat liikenteeseen, Kurkifestarit 2007, Idols-Kristianin tunteikkaat ensiaskeleet, Voita festarilippuja kehittämällä kesää ja lähetä nettipostikortteja, Metromusiikkidemokilpailu & Helsinki Freedom records, Traffic Island tulkitsee ihmissuhteita, Idols-Panu vapaille markkinoille, Euroviisufinaalin huumaa Senaatintorilla.

Oli ihan pakko listata yhteen läjään, jotta itsekkin näkee miten noita juttuja joskus tulee kasapäin.

Lisäksi radio-ohjelmia aamusta iltaan. Väliaikainen radiolupa taajuudella 105.5MHz loppuu kesäkuun puolessa välissä, näin tiedoksi.

Hommia tehdään alta pois, kesälomille pitäisi päästä. Iso kasa on Ääntä ja Vimmaa päivittämättä, juhannusta ennen ne ovat kaikki julki tai olen juhannuksen töissä.

Hyvää viikonloppua!

» 2 Kommenttia

Kategoria: Free Your Mind toimitus

« Edellinen merkintä Seuraava merkintä »

Arkisto

  • June 2008
  • March 2008
  • January 2008
  • December 2007
  • November 2007
  • October 2007
  • September 2007
  • August 2007
  • July 2007
  • June 2007
  • May 2007
  • April 2007
  • March 2007
  • February 2007
  • January 2007
  • December 2006
  • November 2006
  • October 2006
  • September 2006
  • June 2006
  • May 2006
  • April 2006
  • March 2006
  • February 2006
  • January 2006
  • December 2005
  • Kategoriat

  • Arki (54)
  • Fallkullan kotieläintila (2)
  • Free Your Mind toimitus (91)
  • Kaupunki (28)
  • Media (58)
  • Nuorten ääni toimitus (17)
  • Teatteri (1)
  • Hae blogista